Dosentti Seppo Tiihosen uutuuskirja Vallan kumoukset on väkevä kuvaus valtiojohtamisesta ja Suomen synnystä 1917–1919
9.4.2019 08:37:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Seppo Tiihosen uutuuskirja Vallan kumoukset luo ainutlaatuisen tarkan kokonaiskuvan huimista vuosista 1917–19. Kirjassa sukelletaan johtamisen ja päätöksenteon ytimiin nuoressa tasavallassa sen kuohuvina alkuvuosina.
Kahden ja puolen vuoden ajanjaksoon mahtuu merkittäviä vaiheita: Suomi irtautui Venäjän keisarikunnasta ja julistautui itsenäiseksi. Sisällissota jakoi maata. Ensimmäisen maailmansodan päättyminen vei Suomen etäämmälle Saksasta, joka oli ollut siihen saakka tärkeä liittolainen. Piti rakentaa omaa kansakuntaa.
Tuon ajan valtapeliin vaikutettiin monelta suunnalta. Poliittisen päätöksenteon osaamattomuus, vallanpitäjien kokemattomuus ja neuvonantajien vaikutus näkyivät. Kuinka maanalaiset verkostot toimivat? Mikä oli Saksan rooli? Miksi monarkia nähtiin vaihtoehtona tasavallalle? Ketkä lopulta käyttivät valtaa?
Kirjan pääosassa ovat Oskari Tokoi, P. E. Svinhufvud, Carl Gustaf Mannerheim ja J. K. Paasikivi sekä heidän neuvonantajansa.
Seppo Tiihonen on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti. Tiihonen on kirjoittanut useita teoksia hallinnosta, vallasta ja historiasta. Hän on tehnyt neljänkymmenen vuoden uran valtioneuvoston virkamiehenä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


