Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Drag-Leidit Levällään -kesäkiertue murtaa ennakkoluuloja ja tuo drag show’n aurinkoon Pola Ivankan 30-vuotistaiteilijajuhlan siivittämänä

Jaa
Drag-Leidit Pola Ivanka (Mika Tepsa) ja Antti Taipale murtavat uudella viihteellisellä esityksellä drag-taiteeseen liitettyjä ennakkoluuloja tuomalla tutut laulut ja hauskat tarinat kesäiselle teatteriyleisölle. Viiden esityksen showkiertueella on tilaa diversiteetille ja yleisö saa laulaa mukana lempihittinsä Drag-Leidien kanssa. Pola Ivanka aloittaa 30-vuotisen taiteilijajuhlansa Drag-Leidit Levällään -ensiesityksestä, joka nähdään Helsingin Bottalla 28. kesäkuuta.
Drag-Leidit Pola Ivanka ja Antti Taipale.
Drag-Leidit Pola Ivanka ja Antti Taipale.

Pola Ivanka on levittänyt elävänä lauletun drag-taiteen ilosanomaa suomalaisena pioneerina jo vuosikymmeniä ja luonut säihkyvän uran rakastettuna ja kaikkensa hienon kokonaisuuden vuoksi antavana drag-hahmona.

– Tämäkin show on live: Antti ja minä laulamme yleisön kanssa. Tulee varsinainen Drag Sing-A-Long!, Pola Ivanka hehkuttaa.

 Antti Taipaleen drag-hahmo Sheila jäi viime vuonna eläkkeelle, mutta nyt itse Antti tekee paluun lavalle. 

– Drag saa ilmiönä koko ajan lisää palstatilaa myös kärkevillä kommenteilla, Antti Taipale kertoo.

– On tärkeää muistaa mistä drag-taiteessa on kyse: ilosta, tunteista ja huumorista. Sillä voi myös koskettaa. Paras tapa muistuttaa näistä on vetää itse työhaalarit eli paljettimekot päälle ja esiintyä riemulla!

Drag-Leidit Levällään on saanut alkusysäyksen ja innoituksensa vuonna 2000 järjestetystä 16 jäähallikonsertin kiertueesta Leidit lavalla. Leideihin kuuluivat neljä kotimaisen iskelmämusiikin eturivin naisartistia: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Marion Rung ja Lea Laven. Drag-Leidit levällään -esityksissä Pola Ivanka ja Antti Taipale laulavat muistellen legendaaristen Leidien lauluja, ja luvassa on taatusti nostalgiaa ja iloa pursuavia tulkintoja. Osansa saavat niin Paula Koivuniemi kuin Marion Rung sekä erityisesti Lea Laven ja Katri Helena, joiden roolihahmoja Pola ja Antti näyttelivät jo Drag-Leidit Lavalla -konserttikiertueella vuonna 2019.

– Drag-Leidit oli kaikkien aikojen suurin suomalainen drag-kiertue lähes 40 konsertilla ja me lauloimme kaiken itse. Ei mitään huulisynkkaa, Pola Ivanka toteaa.

Kesäteattereissa on nähty viime vuosina perinteisten teatteriesitysten lisäksi muun muassa stand up -esityksiä.

– Päätimme, että nyt on vihdoin dragin vuoro, Antti Taipale sanoo. 

Koko illan show’ssa on luvassa hittiputkien lisäksi tarinoita Leideistä Lavoilla. Esityksiä säestää pianotaiteilija Mikko Mattila. Kesäilloissa koko yleisön toivotaan laulavan esiintyjien mukana kaikkien tuntemia rakastetuimpia iskelmiä ja ikivihreitä.

– Minä laulan Vaarilla on saari -kappaleen!, huudahtaa Pola. 

– Ja Popsi, popsi porkkanaa tulee ainakin neliäänisesti, säestää Antti.

Drag-Leidit Levällään -kiertue alkaa 28.6. Helsingistä Bottalta ja päättyy 18.8. Spa Hotel Runniin Iisalmeen.

ENNAKKOMAISTIAISET medialle ja kutsuvieraille:

1.6.2023 klo 15 Botta, Helsinki

Ilmoittautumiset tästä linkistä lomakkeen kautta: https://forms.gle/feqVLLVVZ6PfP8CC9

DRAG-LEIDIT LEVÄLLÄÄN -ESITYSTEN KEIKKAPAIKAT:

28.6. Botta, Helsinki

20.7. Rikalanmäen kesäteatteri, Salo

21.7. Vihdin kesäteatteri, Vihti

4.8. Seurantalo Joukola, Taavetti

18.8. Spa Hotel Runni, Iisalmi

KUVAMATERIAALI:

https://drive.google.com/drive/folders/1VbdcooDKJJfv2CWasPTDKDlxMKvrr5MT?usp=share_link

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Pola Ivanka | +358 50 342 2916 | info@polaivanka.com | @polaivanka | polaivanka.com

Antti Taipale | +358 45 147 9477 | antti.taipale@sheila.fi | @antti_taipale | sheila.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Drag-Leidit Pola Ivanka ja Antti Taipale.
Drag-Leidit Pola Ivanka ja Antti Taipale.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kirstinkatu 3 B 27
00530 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Konneveden Kotiseutuyhdistys on valittu Vuoden kotiseutuyhdistykseksi – kesän päätapahtuma Konneveden Naisten viikko lähestyy1.7.2025 10:37:59 EEST | Tiedote

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Konneveden Kotiseutuyhdistyksen Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Palkinto on tunnustus innovatiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Kotiseutuliitto toteaa perusteluissaan, että Konneveden kotiseutuyhdistys on pienen kunnan 70-vuotias juureva ja vireä elävöittäjä. Yhdistyksen järjestämät tapahtumat keräävät runsaasti osallistujia, tärkeimpänä niistä tänä kesänä viidettä kertaa 18.-21. heinäkuuta järjestettävä, vuosi vuodelta suuremman kävijämäärän keräävä Konneveden Naisten viikko.

PopPaavali julkisti ohjelmansa – ilmaisfestivaalin tähtinä tänä vuonna Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez26.6.2025 14:10:33 EEST | Tiedote

Helsingin seudun loppukesän jo perinteeksi muodostunut kohokohta, Paavalin seurakunnan järjestämä PopPaavali-festivaali juhlitaan taas lauantaina 16. elokuuta Helsingin Vallilassa Paavalinkirkon sisäpihalla. Tänä vuonna piknik-henkisellä ilmaisfestivaalilla esiintyvät Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez.

Konneveden Naisten viikko 2025 tuo maailmanluokan taidetta ja jääkauden keskelle kirkonkylän kesää24.6.2025 10:18:07 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa 18.–21.7.2025 järjestettävä Konneveden Naisten viikko tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän musiikkia, tiedettä, taidetta, historiaa, filosofiaa, luontoa ja gastronomiaa keskellä kauneinta Keski-Suomea. Pääkonsertissa kuullaan Helsingin kamarimusiikkiorkesterin esittämänä Suomessa harvoin kuultu Kaija Saariahon Lichtbogen sekä Olli Kortekankaan oopperasta Isfåglarna sovitettu Alkyone-sarjan kantaesitys. Kertojana konsertissa nähdään näyttelijä Seela Sella.

Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -teoskokonaisuus paljastettiin Konneveden museolla viikonloppuna – näyttely ottaa varaslähdön heinäkuisen Konneveden Naisten viikon teemoihin17.6.2025 09:27:30 EEST | Tiedote

18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävän Konneveden Naisten viikon ensimmäinen ohjelmakokonaisuus, Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -näyttely avattiin lauantaina 14. kesäkuuta Konneveden museolla. Teoskokonaisuus raottaa ovea Konneveden kesän päätapahtuman Naisten viikon teemoihin ja on nähtävillä 30. elokuuta saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye