Edullinen aurinkokenno, joka myös näyttää hyvältä? Uusi teknologia mahdollistaa kennon painattamisen suoraan ikkunaan ja parvekekaiteeseen
13.1.2020 10:47:01 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote

Auringonvalosta saadaan maan pinnalle päivässä enemmän energiaa kuin maapallolla kulutetaan koko vuoden aikana. Perinteisten aurinkokennojen valmistaminen on kuitenkin edelleen kallista, koska ne sisältävät erittäin puhdasta piitä. Puhtaan piin käsittely vaatii erityiset puhdastilat, mikä nostaa valmistamisen kustannuksia. Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät Ghufran Hashmin johdolla CARPRINT-hankkeessa tulostettavia aurinkokennoja, joiden avulla voidaan tehostaa aurinkoenergian hyödyntämistä ja laskea sen talteenoton kustannuksia.
“Hankkeessa kehitetään erittäin tehokkaita, edullisia ja kestäviä aurinkokennoja. Niiden valmistuksessa hyödynnetään uutta materiaaliyhdistelmää, hiiltä ja perovskiittia. Näitä aurinkokennoja voidaan integroida erilaisiin rakenteisiin ja laitteisiin, kuten ikkunoihin, lasiseiniin tai parvekekaiteisiin. Aurinkokennot voidaan valmistaa esimerkiksi mustesuihkutulostimen ja silkkipainatuksen avulla. Valmistuksessa ei tarvita puhdastilaa, vaan siihen riittää tavanomainen tuotantolinja”, sanoo Ghufran Hashmi.
Aurinkokennoihin pystytään myös luomaan erilaisia kuvioita – tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tekniikka vaikuttaa lupaavalta, koska kennot voidaan räätälöidä helposti kuhunkin käyttökohteeseen ja integroida suoraan esimerkiksi rakennuskomponentteihin. Näin ne sulautuvat osaksi rakennuksen arkkitehtuurisia lasipintoja, kuten julkisivuelementtejä tai katoksia. Aurinkokennon integroinnin tuoma lisäkustannus jää myös vähäiseksi.
Aurinkopaneelin prototyyppiä on käytetty hyvin tuloksin laboratoriossa. Entistä tiiviimpi yhteistyö teollisuuden kanssa auttaa kasvattamaan aurinkokennojen tuotannon mittakaavaa niin, että ne saadaan myös kaupalliseen valmistukseen.
Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta myönnettiin juuri 600 000 euron rahoitus aurinkopaneelien jatkokehittämiseen. Rahoituksen myönsivät yhdessä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.
“Olemme saaneet arvokasta palautetta Suomen johtavilta yrityksiltä aikaisemmassa Business Finlandin rahoittamassa projektissa. Uudessa hankkeessa tiivistetään yhteistyötä Aalto-yliopiston tutkijoiden ja yritysten välillä”, kertoo Ghufran Hashmi.
Aikaisempi uutinen:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ghufran Hashmi (englanniksi)
Tutkija, Aalto-yliopisto
puh. 045 119 9233
ghufran.hashmi@aalto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
