Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Eduskunnan vuoden 2020 jakovarahankkeet käynnistyvät Pohjalaismaakunnissa

Jaa
Eduskunta myönsi joulukuussa 2020 niin sanotusti jakovarana rahoitusta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vaikutusalueen tiehankkeisiin. Rahoitusta myönnettiin Alavuden Kätkänjoentien parantamiseen 300 000 euroa, Ilmajoen Harjunmäentie/Kiikerinkyläntie-hankkeeseen 450 000 euroa sekä Vaasan satamatien suunnitteluun 500 000 euroa. Kätkänjoentien hanke sai jo aiemmin 200 000 euron rahoituksen, joten kokonaisuudessaan valtion rahoitus tielle on 500 000 euroa.
Kiikerinkyläntien parantaminen on yksi eduskunnan myöntämän jakovararahoituksen avulla toteutettavista hankkeista.
Kiikerinkyläntien parantaminen on yksi eduskunnan myöntämän jakovararahoituksen avulla toteutettavista hankkeista.

Kätkänjoentien parannustyöt ovat parhaillaan käynnistymässä. Tie on nykyisellään soratie, joka parannetaan päällystetyksi tieksi noin 3,5 km osuudelta. Alueen maanomistajat ovat olleet aktiivisia tienparannushankkeen edistäjiä, joten maantien rakentaminen on saatu nopeasti käyntiin. Hallinnollisilta kiemuroilta ja tiesuunnitelman laatimiselta vältyttiin, sillä koko alueen maanomistajat keräsivät kokoon kirjalliset suostumukset hankkeen toteuttamiseksi. Hankkeen aloittamisen varmisti Alavuden kaupungin rahoituspäätös, joka täydensi valtion myöntämää rahoitusta. Ilman erikseen myönnettyä rahoitusta ELY-keskuksella ei ole mahdollisuutta uusien päällystettyjen maanteiden rakentamiseen.

Harjunmäentie/Kiikerinkyläntie -kohteen osalta hanke käynnistyy touko-kesäkuun aikana valmistelevilla töillä. Tien kuivatusta parannetaan ja pahimpiin kohtiin tehdään massanvaihto ennen kohteen lopullista päällystystä. Tien aikaisempi päällyste on jo elinkaarensa päässä. Varsinaiset päällystystyöt käynnistyvät kesäkuun aikana. Päällystämisen lisäksi tielle tehdään muun muassa sekoitusjyrsintä, jonka yhteydessä tien kantavaan kerrokseen lisätään sepeliä parantamaan tien kantavuutta. Päällystystyöt suoritetaan osana jo kilpailutettua päällystysurakkaa.

Vaasan satamatien yleissuunnitelman loppuun saattamisen on suunniteltu käynnistyvän alkusyksystä. Hankkeelle on aiemmin kartoitettu eri linjausvaihtoehtoja, joiden ympäristövaikutuksille on laadittu arviointi. Kartoituksen perusteella on tarkoitus valita lopullinen ratkaisu yleissuunnitelman loppuun saattamiselle. Tämän jälkeen voidaan käynnistää tiesuunnitelman laatiminen.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Video Kiikerinkyläntiellä toteutettavista toimenpiteistä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kätkänjoentie:
Veijo Rajamäki
Projektipäällikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 750
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Kiikerinkyläntie:
Marko Kantanen
Johtava tienpidon asiantuntija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 023
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Vaasan satamatie:
Minna Pasanen
Projektipäällikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 027
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Kiikerinkyläntien parantaminen on yksi eduskunnan myöntämän jakovararahoituksen avulla toteutettavista hankkeista.
Kiikerinkyläntien parantaminen on yksi eduskunnan myöntämän jakovararahoituksen avulla toteutettavista hankkeista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

PohjaNeva-projektet aktiverar återställande av torvutvinningsområden (landskapen i Österbotten)15.4.2024 13:53:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Södra Österbotten har startat upp PohjaNeva-projektet i syfte att sätta fart på återställande åtgärder i de österbottniska landskapen inom ramen för Fonden för rättvis omställning (FRO). Med hjälp av FRO-finansiering syftar projektet till att aktivera återställande av torvutvinningsområden och restaurering av vattendrag som belastas av torvutvinning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye