
Ehdollinen vankeusrangaistus kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä
Oikeudessa oli käsiteltävänä asia, jossa työnantaja oli palkannut ulkomaalaisia työntekijöitä työskentelemään rakennustyömailla. Vaikka oli kyse useasta eri työntekijästä, hovioikeus katsoi, että kyseessä oli yksi ja sama kyseisen yrityksen sisällä tapahtunut tapahtumainkulku. Tästä syystä hovioikeus katsoi, että asiaa on arvioitava yhtenä tekona ja kokonaisuutena.
Hovioikeus katsoi asiassa osin riidattomaksi ja osin näytetyksi, että työntekijät olivat saaneet huomattavasti pienempää palkkaa kuin mihin he olisivat olleet oikeutettuja, he eivät olleet saaneet ylimääräistä korvausta yli- ja sunnuntaitöistä, he olivat saaneet liian pienen lomarahan, he olivat ainoastaan saaneet pitää lomia sellaisia päivinä joina yrityksellä ei ollut tarjota heille töitä eikä heille ollut kerrottu oikeudesta työterveyshuoltoon.
Hovioikeus katsoi, että kun verrataan työntekijöiden saamaa palkkaa, korvauksia sekä muita etuuksia ja työsuhteen ehtoja siihen, mikä rakennusalalla on yleisesti hyväksyttävää, työnantaja on asettanut työntekijät huomattavan epäedulliseen asemaan.
Asiassa oli riidatonta, että työntekijät eivät tekoaikaan osanneet suomea eikä ruotsia. Työnantaja oli auttanut heitä yhteydenpidossa viranomaisiin. Asiassa kävi myös ilmi, että työnantaja maksoi palkan usein myöhässä. Osa työntekijöistä kertoi, että heidän taloudellinen tilanteensa vaikeutui tämän vuoksi, ja he olivat seuraavana kuukautena halunneet tehdä enemmän tunteja, jotta he saisivat enemmän palkkaa. Yksi työntekijöistä kertoi, että hän oli jopa joutunut ottamaan rahalainan työnantajalta. Kun vielä otettiin huomioon työntekijöiden ymmärtämättömyys ja tietämättömyys suomalaisesta lainsäädännöstä, hovioikeus katsoi, että työntekijät olivat olleet riippuvaisessa asemassa työnantajaan.
Hovioikeus katsoi kokonaisarvioinnin päätteeksi, että työnantaja on, saadakseen taloudellisesti vaikeassa tilanteessa huomattavaa taloudellista etua yritykselleen, tahallaan käyttänyt hyväkseen työntekijöiden riippuvaista asemaa, puutteellista kielitaitoa, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä suomalaisesta työlainsäädännöstä ja työntekijöiden oikeuksista, sekä ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettanut työntekijät huomattavan epäedulliseen asemaan.
Rangaistuksen mittaamisessa hovioikeus otti huomioon, että tekoaika oli pitkä ja teko koski useaa työntekijää. Lisäksi hovioikeus huomioi, että työnantaja sai teollaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Toisaalta hovioikeus otti huomioon, että teosta oli kulunut jo pitkä aika, eikä työnantaja ollut tämän jälkeen syyllistynyt muihin rikoksiin.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä työsuhteen ehdoista ja työoloista. Tarkoituksena on turvata työehtojen ja muun kohtelun suhteen yhdet, kaikille samanlaiset työmarkkinat Suomessa.
Työsyrjinnässä on kyse siitä, että työntekijä joutuu jonkin laissa kielletyn perusteen vuoksi (esim. alkuperä, kansalaisuus, kieli) huonompaan asemaan verrattuna siihen, mitä kyseisellä alalla yleisesti voidaan pitää hyväksyttävänä tai tavanomaisena. Kiskonnantapaisessa työsyrjinnässä on lisäksi kyse siitä, että työntekijä asetetaan huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä.
Epäedullinen asema voi lain esitöiden mukaan ilmetä esimerkiksi muihin työntekijöihin verrattuna huomattavasti alhaisemman palkan maksamisena tai epäasiallisina työaikoina. Kyseisellä rikosnimikkeellä pyritään nimenomaisesti suojelemaan heikompaa osapuolta ja estämään tämän hyväksikäyttöä.
Vaasan hovioikeuden asia nro R 20/367. Ei lainvoimainen.
Pohjanmaan käräjäoikeuden asia nro R 18/1064.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikallaSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Sini Hernesaho, 0295 018 644, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTyösuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.