Ehdota vuoden 2023 katutyömaata

Kilpailun tavoitteena on löytää työmaa, jonka työmaajärjestelyt, opastukset ja väliaikaiset kulkureitit ovat kaikille kadunkäyttäjille ensiluokkaisia ja toimivia. Kilpailu tuo esille ja kehittää katutyömaiden hyviä käytäntöjä ja kannustaa parempaan työmaatoimintaan.
Mukana on sekä kiinteistötyömaita että erikokoisia infratyömaita.
Kaupunkilaiset voivat osallistua työmaiden kisailuun ehdottamalla omaa suosikkityömaata, jossa asiat toimivat heidän mielestään erityisen hyvin. Myös infra-alan toimijat voivat ehdottaa omia työmaitaan mukaan kilpailuun.
Ehdotuksia voi esittää osoitteessa: https://new.maptionnaire.com/q/3rc2tf4db2h7. Voit vastata kyselyyn suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Lopullisen valinnan parhaimmasta työmaasta tekee arviointiraati, johon kuuluu Infra ry, Rakli, Invalidiliitto, Näkövammaisten liitto, Helsingin seudun kauppakamari, HSL, HSY ja Helsingin kaupunki. Kilpailun koordinoi Ramboll.
Arviointiraati käy vuoropuhelua työmaiden kanssa kilpailun aikana ja kannustaa hyvien käytäntöjen ylläpitämiseen sekä kehittämiseen antamalla palautetta ja parannusehdotuksia. Näin ollen jo itse kisaan osallistumisesta on hyötyä työmaille.
Kilpailun eteneminen:
- Kilpailu alkaa ma 29.5. kaupunkilaisten kyselyllä. Kaupunkilaisten ehdotuksien joukosta valitaan työmaita mukaan kilpailuun. Ehdotuksia voi jättää su 10.9. asti.
- Arviointiraati seuraa kesän aikana kilpailussa mukana olevien työmaiden suoriutumista huomioiden mm. työmaan läheisyydessä liikkumista jalan tai pyörällä, esteettömyyttä, siisteyttä, turvallisuutta, työmaataulua ja yleisvaikutelmaa. Arviointeja tehdään työmaakäynneillä.
- Kilpailun voittajat (voittaja sekä kaksi kunniamainintaa) julkistetaan lokakuun alussa.
- Voit seurata kilpailun etenemistä sosiaalisessa mediassa käyttämällä hashtagia #katutyömaa2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annina Mattsson
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
annina.mattsson@hel.fi
p. 0400 538 452
Aino Mensonen
Head of Service Design
Ramboll Finland Oy
aino.mensonen@ramboll.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme