EHYT

EHYT ehdottaa pelitoiminnan vastuullisuusyksikön perustamista

31.10.2019 16:52:03 EET | EHYT | Tiedote

Jaa
Veikkauksen toimenpiteet vastuullisuuden parantamiseksi ovat hyviä, silti Veikkausta on ohjattava ja valvottava, muistuttaa EHYT.

Veikkaus kertoi 31.10. tiedotustilaisuudessaan uudesta strategiastaan ja merkittävistä muutoksista vastuullisuuslinjauksiinsa.

”Joukossa on oikeansuuntaisia linjauksia, kuten tunnistautumisen tuominen kaikkiin peleihin ja sen kautta hallinnan välineiden lisääminen muun muassa mahdollistamalla pelirajoitukset sekä antamalla tietoa pelien haitallisuudesta. Pidämme hyvänä myös markkinoinnin ja raha-automaattien määrän vähentämistä sekä Veikkauksen osoittamaa halua selvittää, miten sosioekonomiset tekijät voidaan huomioida automaattien sijoittelussa”, sanoo projektipäällikkö Tapio Jaakkola EHYT ry:n Arpa-projektista.

Veikkaus siirtää nyt selkeästi toimintansa painotusta kohti rahapelihaittojen ehkäisyä. Kilpailu ulkomaisen rahapelitarjonnan kanssa on asia, joka nousi tiedotustilaisuudessa esiin. Edelleen näyttää siltä, että kilpailuun vastataan tuottamalla lisää uusia nopeita pelejä suomalaisille pelattavaksi, mikä ei ole rahapelihaittoja torjuva toimi.

”Jää edelleen nähtäväksi, kuinka Veikkauksen esittämät toimenpiteet toteutuvat ja mitä vaikutuksia niillä on rahapelihaittojen yleisyyteen. Vaikutusten seuranta on tärkeää ja siksi olisikin keskityttävä valvonnan ja ohjauksen toimivuuteen”, Jaakkola muistuttaa.

Valvonnasta ja ohjauksesta huolehtimiseksi EHYT ehdottaa perustettavaksi erillistä ”gambling boardia” eli pelitoiminnan vastuullisuusyksikköä nykyisen hajautetun vastuunkannon sijaan. Tarvitaan itsenäinen valvova viranomainen, jolla on valtuudet puuttua kaikkeen kotimaiseen ja ulkomailta tulevaan rahapelitoimintaan.

Rahapelihaittojen ehkäisyn tavoitteissaan EHYT on vaatinut useiden vuosien ajan seuraavia parannuksia Veikkauksen vastuullisuustoimintaan:

  • pakollista tunnistautumista kaikkiin peleihin
  • lisää hallinnan välineitä pelaajille
  • tietoa pelien sisällöstä ja haitallisuudesta pelaajille
  • markkinoinnin vähentämistä
  • rahapeliautomaattien määrän vähentämistä sekä
  • sosioekonomisten tekijöiden huomiointia rahapeliautomaattien sijoittelussa.

EHYT katsoo, että yksinoikeusjärjestelmä on mahdollista saada vastuulliseksi tarkoituksenmukaisella ohjauksella ja valvonnalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tapio Jaakkola
projektipäällikkö, Arpa-projekti
puh. 050 463 8212
tapio.jaakkola@ehyt.fi


Juha Mikkonen
toiminnanjohtaja
puh. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Alkoholin toimitusmyynti hyväksyttiin – Seuraukset osuvat etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin23.6.2026 13:23:09 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 alkoholin kotiinkuljetuksen ja ulkomaisen etämyynnin sallivan lakimuutoksen 98–77. Ehkäisevä päihdetyö EHYT pitää päätöstä kansanterveyden ja -talouden kannalta vahingollisena. Laki lisää alkoholin saatavuutta ja markkinointia useammasta suunnasta yhtä aikaa tilanteessa, jossa ehkäisevän työn resursseja leikataan. Lisäksi lain myötä Suomelle uhkaa tulla merkittäviä veromenetyksiä. Haitat tulevat kohdistumaan erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa: päihderiippuvaisiin sekä heidän läheisiinsä.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Alkoholin toimitusmyynti hyväksyttiin – Seuraukset osuvat etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin23.6.2026 12:52:43 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 alkoholin kotiinkuljetuksen ja ulkomaisen etämyynnin sallivan lakimuutoksen 98–77. Ehkäisevä päihdetyö EHYT pitää päätöstä kansanterveyden ja -talouden kannalta vahingollisena. Laki lisää alkoholin saatavuutta ja markkinointia useammasta suunnasta yhtä aikaa tilanteessa, jossa ehkäisevän työn resursseja leikataan. Lisäksi lain myötä Suomelle uhkaa tulla merkittäviä veromenetyksiä. Haitat tulevat kohdistumaan erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa: päihderiippuvaisiin sekä heidän läheisiinsä.

Valiokuntakäsittelyssä tehdyt alkoholilain muutokset tukevat suomalaisten terveyttä – muutokset notifioitava EU:lle ennen täysistuntoa9.6.2026 11:57:15 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan alkoholilakiesitykseen tekemiä muutoksia oikeansuuntaisina. Valiokunta rajasi rajat ylittävän etämyynnin samoihin alkoholipitoisuusrajoihin kuin kotimaisen vähittäismyynnin eli enintään 8,0- ja 5,5-prosenttisiin juomiin, tiukensi etämyynnin verovalvontaa ja asetti alkoholin kotiinkuljetukselle 24 tunnin vähimmäisviiveen tilauksesta. Muutokset vastaavat osaltaan kansanterveydellisiin ja taloudellisiin huoliin, joita alkuperäinen hallituksen esitys herätti. EHYT lähetti 9.6.2026 Euroopan komissiolle kirjeen, jossa se pyytää komissiota kiinnittämään Suomen viranomaisten huomion notifiointivelvollisuuteen ja ilmaisemaan kantansa siihen, edellyttävätkö valiokunnan muutokset uutta notifiointia ennen lakiesityksen hyväksymistä.

EHYT ry:n selvitys: Osa alaikäisistä ja nuorista aikuisista suhtautuu entistä myönteisemmin rahapelaamiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Valtaosa nuorista ei pidä rahapelaamista trendikkäänä, mutta suhtautuminen siihen on viime vuosina muuttunut hieman aiempaa myönteisemmäksi. Nuorten miesten asenteet ovat naisia myönteisemmät: 18–24-vuotiaista miehistä 50 % pitää rahapelaamista trendikkäänä. Rahapelimainontaan 15–29-vuotiaat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti ja tunnistavat siihen liittyviä haittoja. Tulokset selviävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026 * -selvityksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye