Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Eiranrantaan on suunnitteilla tilapäinen koulurakennus viideksi vuodeksi

Jaa

Helsingin kaupunki suunnittelee tilapäistä koulurakennusta, joka on tarkoitus rakentaa Merikadun ja Eiranrannan väliselle pysäköintialueelle. Rakennus palvelee ensin Tehtaankadun ala-asteelaisia, sitten Grundskola Norsenin Cygnaeus-toimipaikan oppilaita koulurakennusten perusparannustöiden ajan, arviolta vuoden 2023 loppuun asti.

Ainutlaatuinen sijainti koululle

Merikadun ja Eiranrannan välinen alue on koululle ainutlaatuinen sijainti. Oppilaat ja henkilökunta saavat nauttia poikkeuksellisen hienosta merellisestä ympäristöstä.

Koulun sijoituspaikalla oleva pysäköintialue on toiminut talvisin veneiden talvisäilytyspaikkana. Veneille on löytynyt korvaava paikka Hernesaaresta.

Sopivan paikan löytäminen koululle on ollut haastavaa, koska Etelä-Helsingissä ei ole vapaana koulun toimintaan sopivia valmiita vapaita tiloja tai tontteja. Ala-asteen oppilaat tulee kuitenkin ensisijaisesti sijoittaa oman koulupiirin alueelle. Yhtenä vaihtoehtona tutkittiin tilojen sijoittamista Hernesaaren tulevan koulun tontille, mutta se todettiin tulevien työmaiden vuoksi liian vaaralliseksi lapsille.

Ympäristö huomioidaan rakennuksen sijoittelussa ja suunnittelussa

Koulut saavat käyttöönsä monipuolisesti oppimista tukevat väistötilat. Tiloissa on muunneltavuutta ja muun muassa pienryhmätyöskentelyä tuetaan. Tavoitteena on rakentaa tilat, joissa on hyvä oppia ja kasvaa.

Koulun sovittaminen rakennuspaikalle on vaatinut huolellista suunnittelua, koska asuinalue ja lähipuisto muodostavat arvokkaan kokonaisuuden, josta on tärkeää säilyttää näköyhteys merelle. Sijoituspaikaksi on valittu alue, josta rakennus ei vaikuta liian hallitsevasti ympäristöön tai näkymiin.

Eiranrannan pysäköintialueen maanpinnan taso on noin 4,1–2,5 metriä alempana kuin sen takana kulkeva Merikatu. Rakennus suunnitellaan siten, että se on kaksikerroksinen siellä, missä maanpintojen korkeusero on suurin ja yksikerroksinen siellä, missä korkeuseroa on vähemmän.

Rakennuslupa tilapäiselle rakennukselle haetaan viideksi vuodeksi

Rakentamissuunnitelmista järjestetään alueen asukkaille ja naapureille keskustelutilaisuus maanantaina 23.9. klo 17 alkaen Tehtaankadun ala-asteella (Tehtaankatu 15-17).

Kaupunki hakee rakennukselle syksyllä rakennuslupaa. Tämänhetkisen arvion mukaan maanrakennustyöt rakennuspaikalla voivat alkaa aikaisintaan lokakuussa 2019 ja paviljongit valmistuisivat arviolta huhtikuuksi 2020. Aikataulu varmistuu myöhemmin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaupunkiympäristö / rakennetun omaisuuden hallinta
Vs. yksikön päällikkö Päivi Etelämäki
p. 09 310 31871, Paivi.Etelamaki@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme