EKP:n rahapolitiikan strategian uudelleenarviointi jatkuu vuoden 2021 puoliväliin
2.4.2020 14:00:00 EEST | Suomen Pankki | Uutinen

EKP:n lehdistötiedote 2.4.2020
- Koronaviruspandemian vuoksi kaikki tapahtumat järjestetään myöhemmin.
- Arviointi odotetaan nyt saatavan päätökseen vuoden 2021 puolivälissä.
Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on päättänyt pidentää rahapolitiikan strategiansa uudelleenarviointiin varattua aikaa. EKP:n ja eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimet ja henkilöstö keskittävät tällä hetkellä kaikki voimansa koronaviruspandemiasta aiheutuvien haasteiden ratkaisemiseen. Siksi uudelleenarvioinnin viimeistely on siirretty vuoden 2020 lopusta vuoden 2021 puoliväliin.
Euroopan unionissa on terveydellisistä syistä suljettu julkisia tiloja, ja useissa euroalueen maissa on voimassa kokoontumiskielto, joten myös EKP:n ja eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien järjestämät kuuntelutilaisuudet siirtyvät vuoden 2020 alkupuolelta sen jälkipuoliskolle. Sintrassa järjestettävän EKP:n vuotuisen keskuspankkifoorumin ajankohta on siirretty marraskuulle, eli se on tarkoitus järjestää 10.–12.11.2020.
EKP toivoo yhä euroalueen kansalaisilta kommentteja rahapolitiikkansa strategiasta. Niitä voi nyt esittää verkossa elokuun 2020 loppuun saakka kaikilla euroalueen kielillä.
Lisätietoa
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Eurosystemets penningpolitiska beslut5.2.2026 15:23:03 EET | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade idag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä5.2.2026 15:23:03 EET | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta.8 EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.
I december 2025 hade hushållen nästan lika mycket banklån som ett år tidigare30.1.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Beloppet av de finländska hushållens sammanlagda utestående banklån var nästan oförändrat från året innan och uppgick till 140,9 miljarder euro i december 2025. Det förekommer emellertid skillnader i utvecklingen av utbetalningarna av lån för olika ändamål.
Kotitalouksilla oli joulukuussa 2025 pankkilainaa lähes saman verran kuin vuosi sitten30.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu pankkilainakanta pysyi lähes muuttumattomana vuodentakaisesta; se oli 140,9 mrd. euroa joulukuussa 2025. Eri käyttötarkoituksiin otettujen lainamäärien kehityksessä on kuitenkin eroja.
Household bank loans almost unchanged year-on-year in December 202530.1.2026 10:00:00 EET | Press release
Finnish households’ aggregate stock of bank loans remained almost unchanged from a year earlier, at EUR 140.9 billion in December 2025. However, developments in loan volumes by different purposes vary.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

