Eläinlääkäri Venla Jyrkisen ihana tietokirja koirista kattaa karvakuonojen koko elinkaaren

Kumppanina koira tarjoaa vinkkejä, tietoa ja tukea, jotta koiranomistaja voisi tarjota kumppanilleen mahdollisimman hyvän elämän. Samalla se on sydämellinen ja omakohtainen tarina elämästä koiran kanssa iloineen ja haasteineen.
Kirjan yhdeksän päälukua valottavat koiran valintaa ja hankkimista, elämää pennun kanssa, koiran villiä nuoruusvaihetta, aikuistumista, kulta-aikaa ja vanhuutta. Koirasta luopumista ja elämään totuttelua rakkaan lemmikin poismenon jälkeen käsitellään myös paljon, sillä teemat ovat Jyrkiselle itselleen ajankohtaisia. Hän on omistanut kirjan rakkaalle, edesmenneelle koiraystävälleen Humulle.
Koiranomistajia ilahduttavat kirjan runsaat, käytännönläheiset vinkit esimerkiksi hampaiden huoltamiseen ja ruokintaan liittyen.
Venla Jyrkinen (s. 1987) on Inarin kunnassa asuva ja työskentelevä eläinlääkäri. Kumppanina koira on hänen esikoisteoksensa.
“Lumeen tallattu polku on tuttu, olen kulkenut tästä monet kerrat ennenkin. Kapealla polulla kengänkuvioihin sekoittuvat hankeen tallentuneet tassunjäljet. Vielä eilen edelläni huiski häntä, jonka huoletonta heiluntaa olin seurannut lähes kymmenen vuoden ajan. Tänään tuo huiskinta ei enää johda kulkuani. Tuttua tienviittaa ei näy. (…) Kaamos on ohi, ja talvi on väistymässä uuden elämän tieltä. Mutta minun sisälläni vuoden pimein aika on vasta alkanut.”
Venla Jyrkinen antaa mielellään haastatteluja kirjaan liittyen. Hän on Helsingissä helmikuun puolivälissä.
Kumppanina koira on arvostelu- ja käsittelyvapaa ystävänpäivänä 14.2.
Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Kirsti Valveen lukemana äänikirjana.
Venla Jyrkisen haastattelupyynnöt sekä kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingin Kirjamessuille saapuvan Alex Schulmanin romaani 17. kesäkuuta on ylistetty kirja perheestä, kipeistä muistoista ja totuuden löytämisestä22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Polta nämä kirjeet -romaanillaan suursuosioon nousseen Alex Schumanin uutuutta on jo ehditty kehua Ruotsissa "Schulmanin parhaaksi teokseksi".
Otavan ja Kariston kuvakirjasyksy on täynnä isoja ja pieniä tunteita, uuden oppimista ja unelma-ammatteja13.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Syksyn uutuuskirjoista löytyy suloisia tarinoita kaikenlaisiin iltasatuhetkiin.
Camilla Läckberg palaa Fjällbackaan – uusi psykologinen trilleri Itkijänainen paljastaa menneisyyden synkät salaisuudet10.10.2025 11:21:33 EEST | Tiedote
Huippusuositun Fjällbacka-dekkarisarjan kiihkeästi odotettu 12. osa lunastaa kaikki odotukset!
Odotus on ohi – Cormoran Strike palaa Robert Galbraithin uudessa romaanissa Merkitty mies10.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Robert Galbraithin lukijoille on luvassa todellinen herkku – yli 900 sivua intensiivistä jännitystä.
Joko tunnet Dandy Peppusen? Nyt on supersuositun mestarietsivän isän seikkailujen vuoro!9.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Dandy Peppusen nuoruusvuodet on japanilaisen Mestarietsivä Peppunen -kirjasarjan spin-off. Sen päähenkilö on lapsiperheiden suosikkietsivä Peppusen isä, jonka kirjoissa seurataan hänen nuoruudenseikkailujaan aloittelevana arkeologina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



