Elastinen ja muut Rähinän räppärit tavattavissa Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa 18.10. Klo 16.30–18

Rähinä täyttää 20 vuotta torstaina 18.10., ja sen kunniaksi julkaistaan Mikko Aaltosen kirja 7 Veljestä – 20 vuotta Rähinää.
Rähinän viisi nykyistä jäsentä Elastinen, Iso H, Uniikki, Tasis ja Andu ovat yleisön tavattavissa Helsingin keskustassa, Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa torstaina 18.10. Klo 16.30–18.
Tapahtuman aluksi kuullaan kokoonpanon haastattelu, jonka jälkeen yleisön on mahdollista pyytää nimikirjoituksia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Osoite: Suomalainen kirjakauppa, Aleksanterinkatu 23, 00100 Helsinki
Milloin: To 18.10. Klo 16.30–18
Mikko Aaltosen kirja 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää kertoo Suomen tunnetuimmasta, ja ensimmäisiin kuuluneesta hiphop-jengistä Rähinästä ja sen alkuperäisistä jäsenistä: Elastisesta, Iso-H:sta, Asasta, Uniikista, Tasiksesta, Andusta ja Jussi Valuutasta. Kirjassa kerrotaan, kuinka jengin jäsenten yhtyeiden, Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön, avulla vakavasti otettava suomenkielinen räp-musiikki sai alkunsa ja juurtui pysyväksi osaksi suomalaista nuoriso- ja popkulttuuria. Ja kuinka rähinäläisten ponnisteluista syntyi levy-yhtiö Rähinä Records ja sitä myötä suomalaiseen musiikkibisnekseen ennennäkemätön, sissi-henkinen hiphop-yrittäjyys.
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Media-alan kapinallisen mehevät muistelmat2.7.2025 10:52:46 EEST | Tiedote
Koukuttavia tarinoita suomalaisen mediakentän ytimestä. Kari Kivelä paljastaa mitä median kulisseissa oikeasti tapahtuu.
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme