Elinkeinoelämä: VM:n menojen karsinta sopii jatkoon – haitalliset veronkiristykset silti vältettävä
6.3.2023 13:32:43 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen julkinen talous vaatii vakauttamista ja seuraava hallituskausi on välttämätöntä aloittaa uskottavalla ja kunnianhimoisella julkisen talouden sopeuttamisella. Liikkeelle pitää päästä heti hallituskauden alussa. Suomen finanssipoliittinen liikkumavara on tärkeä, koska talousnäkymät ovat epävarmoja, elinkeinoelämä linjaa.
Julkisen talouden tasapainottamisen painopisteen on oltava selkeästi rakenneuudistuksissa ja menomaltissa. Vakautustoimien tulee keskittyä kasvua ja työllisyyttä vahvistaviin rakennetoimiin, menomalttiin sekä julkisten menojen tarkkaan läpikäyntiin. Kokonaisveroasteen nousu on pystyttävä estämään, ja veropäätöksissä on huomioitava verojen vaikutukset työllisyyteen, kasvuun ja ostovoimaan.
Verokartoituksessa nostettiin kuitenkin mahdollisena keinona esille listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristäminen sekä myös alennettujen arvonlisäverokantojen korottaminen.
Ajoitus on huonompi kuin ehkä koskaan aiemmin. Juuri nyt Suomi tarvitsee kipeästi kilpailukykyä, kasvua, ostovoimaa ja yrittäjyyttä velkataakan maksamiseen. Osinkoverotuksen kiristäminen olisi ehdottoman väärä signaali yrittäjille ja omistajille, joiden odotetaan investoivan ja työllistävän.
Ajatus veronkiristyksillä kerättävien lisäverotulojen suuruudesta on myös epärealistinen. Veronkiristykset johtaisivat väistämättä käyttäytymisvaikutuksiin ja esimerkiksi jaettavien osinkojen pienenemiseen. Tällöin veropohja kapenisi eikä laskennallisia lisäverotuottoja tosiasiassa ainakaan täysimääräisesti saataisi.
Suomen osinkoverojärjestelmässä on kiistattomia vahvoja puolia, kuten vahvaan pääomarakenteeseen kannustaminen, mutta siinä on tunnistettu myös kehittämiskohteita.
Jos osinkoverotuksen muuttamista harkitaan, tulisi pistemäisten parametrien muutosten asemesta lähteä arvioimaan järjestelmää kokonaisuutena sekä analysoida mahdollisten uudistusten vaikutusta yritysten kasvuun ja kilpailukykyyn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elinkeinoelämän Keskusliitto: Anita Isomaa, p. 040 1741741, anita.isomaa@ek.fi
Keskuskauppakamari: Tomi Viitala, johtava veroasiantuntija, p. 045 7731 2025, tomi.viitala@chamber.fi.
Perheyritysten liitto: Simo Valtti, veroasiantuntija, p. 040 0276166, simo.valtti@perheyritys.fi
Suomen Yrittäjät: Petri Malinen, p. 050 434 5952, petri.malinen@yrittajat.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme