Elinkustannusten kallistuminen toi esiin yllättävän vaateilmiön Prismassa – vaatelaastareita ja paikkaustarvikkeita ostetaan nyt ennennäkemättömällä tahdilla
Maailmantilanteen aiheuttama elinkustannusten nousu on saanut suomalaiset paikkamaan vaatteitaan aiempaa suuremmalla innolla. Prisman myyntidatasta selviää, että ompelu- ja paikkaustarvikkeiden myynti lähti viime syksynä selvään kasvuun samoihin aikoihin sähkön hinnan nousun kanssa. Kasvu on vain kiihtynyt tänä keväänä ja etenkin vaatelaastarit tekevät nyt kauppaansa ennenäkemättömällä tahdilla.

Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen kertoo, että paikkaus- ja ompelutarvikkeiden myynti on kasvanut 30 prosenttia vuoden 2023 alusta ja kysyntä alkoi kasvaa jo viime syksynä. Suurinta myynti on ollut huhtikuussa, eikä näkyvissä ole hidastumista.
”Uskomme myynnin kasvavan edelleen, sillä monet miettivät nyt hintojen kallistumisen myötä selvästi enemmän omien vaatteiden käyttöikää. Vaatteita korjataan entistä enemmän ja moni on nyt huomannut, että se on ehkäpä luultua helpompaa erilaisten paikkauslaastareiden ja muiden vastaavien tuotteiden avulla. Paikkausintoon vaikuttaa nousseiden hintojen lisäksi myös varmasti lisääntynyt ympäristöajattelu ja halu käyttää vaatteita ekologisesti kestävällä tavalla.”
Viitasen mukaan alkuvuoden selkeitä hittituotteita ovat olleet erilaiset vaatelaastarit.
”Vaatelaastareita on myyty tänä vuonna jo 13 000 kappaletta, mikä on selvästi aiempia vuosia enemmän. Erilaiset paikkakankaat ovat myös suosittuja, ja niiden myynti on kasvanut erittäin paljon. Vaatelaastarien suosiota selittää myös se, että ne ovat helppokäyttöisiä ja erittäin nopeita kiinnittää. Musta väri on näissä selvästi suosituin”, myyntipäällikkö toteaa.
Kasvanut kysyntä on Viitasen mukaan johtanut myös varautumiseen Prismoissa.
”Tarkastelemme parhaillaan vaatteiden korjaamiseen liittyviä valikoimia ja erityisesti paikkojen ja vaatelaastareiden kategoriaa. Kysyntä on nyt niin vahvaa, että haluamme tuoda sinne uusia vaihtoehtoja asiakkaille.”
Näin vaatelaastaria käytetään
Parsiminen on suomalaisille perinteinen tapa jatkaa vaatteen käyttöikää ja tukea kestävää kehitystä, mutta Viitasen mukaan nykyaikana kiireisessä elämäntyylissä usein paikkaamisen tai tahran peittämiselle ei ole aikaa pitkän kaavan kautta. Tai tarve paikkaukselle iskee tilanteissa, joissa ei ole mahdollisuutta ompelulle tai paikan silittämiselle.
Tämän takia juuri vaatelaastareiden helppous on tehnyt niistä hitin.
”Vaatelaastari on helppo ja nopea tapa paikata tai koristella tekstiiliä. Se kiinnitetään minuutissa lujasti hankaamalla ja oikein käytettynä Vaatelaastari kestää useita pesukertoja. vaatelaastari soveltuu useisiin käyttökohteisiin, kuten vaikkapa villasukkiin ja tennareihin”, Viitanen taustoittaa.
Vaatelaastari valmistetaan Suomessa ja sen kuosit ovat suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa. Vaatelaastareita on saatavilla useista eri materiaaleista. Vaatelaastari täyttää Euroopan kemikaalilainsäädännön vaatimukset eikä siinä käytetty liima sisällä ihmisten tai ympäristön terveydelle haitallisia aineita.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Viitanen
Prisman kodin myyntipäällikkö
matti.viitanen@sok.fi
p. 010 768 0704
Kuvat
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. #parempipaikkaelää
Prisma
Prisma on S-ryhmän perheystävällinen hypermarket, jossa on pysyvästi edullinen hintataso ja monipuolinen tuotevalikoima. Prismassa voit hoitaa kaikki kodin hankinnat yhdellä kauppamatkalla. Laajan päivittäistavaravalikoiman lisäksi Prismassa on kattava tarjonta kodin, vapaa-ajan ja pukeutumisen tuotteita. Prisma.fi-verkkokaupassa voit ostaa tuotteita ja tutustua osaan myymälöiden käyttötavaravalikoimasta. Suomessa on tällä hetkellä 74 Prismaa. www.prisma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC-asemien uudet tarjottimet valmistetaan metsäteollisuuden tähteistä – vanhat tarjottimet saavat uuden elämän betoniporsaina ja teiden reunakivinä30.5.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
ABC-asemille saapuu kesästä alkaen tuhansittain uusia tarjottimia, jotka ovat yhdistelmä kestävää kiertotaloutta, kotimaista muotoilua ja käytännöllisyyttä. Täysin palvelleet vanhat tarjottimet kierrätetään osaksi liikenneturvallisuutta parantavia betonielementtejä.
Savonlinnan Original Sokos Hotel Seurahuoneen upea huoneuudistus valmistuu kesäsesonkiin 202329.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Savonlinnan hotelli Seurahuoneen huoneuudistus valmistuu 1.6.2023, sopivasti kaupungin vilkkaaksi odotettuun kesäsesonkiin. Uudistuksessa hotellin 55 huonetta saavat kauniin, maanläheisen ilmeen. Tyylikkään huonevalikoiman, monipuolisten ravintola- ja tapahtumatilojen sekä upean saunaosaston kokonaisuus tekevät hotelli Seurahuoneesta houkuttelevan elämyskokonaisuuden Saimaan rannalla.
Suomalaiset paljastavat mikä juhlapukeutumisessa on vaikeinta – pukukoodien rooli korostuu erityisesti11.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Sokoksen teettämästä laajasta kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaiset arvostavat juhlapukeutumisessaan erityisesti monikäyttöisyyttä ja istuvuutta. Kuitenkin samalla yli puolet kokee haastavimmaksi tekijäksi omalle vartalolleen istuvien juhlavaatteiden löytämisen. Kyselytutkimus paljasti myös suomalaisten kaipaavan vapaan hulluttelun sijaan rajoja ja raameja juhlapukeutumiseensa.
Pyöräkauppa käy kuumana – sähköpyörät kasvattavat osuuttaan10.5.2023 08:34:21 EEST | Tiedote
Sähköpyörien osuuden Prisman pyöräkaupan arvosta uskotaan nousevan tänä vuonna jo 40 prosenttiin. Vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin ja budjetteihin löytyy aiempaa enemmän.
Finländska forskare har tagit fram en kalkylator för fotavtryck på naturen för företag – det internationellt banbrytande pilotprojektet har kartlagt S-gruppens påverkan på naturen10.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
För att stoppa förlusten av biologisk mångfald krävs att företag minimerar sin påverkan på naturen, dvs. fotavtrycket, men det har inte funnits några verktyg för att mäta fotavtrycket på naturen. I ett projekt mellan Jyväskylä universitet, S-gruppen och Sitra har man nu tagit fram en modell som stakar ut vägen för företagen och som är banbrytande även internationellt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme