Elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen on käynnistynyt Suomessa
1.3.2023 08:56:10 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aivokuolleiden elinluovuttajien määrä ei riitä kattamaan tarvittavien elinsiirteiden määrää. Tästä syystä useissa maissa on otettu käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen eli Donation After Circulatory Determination of Death (DCDD) -toiminta.
Suomessa toimintaa on valmisteltu vuodesta 2019. Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) on ollut mukana DCDD-toiminnassa syksystä 2021: henkilökunnan koulutus aloitettiin kesän 2021 aikana, ja koulutusta sekä tietoisuuden lisäämistä jatketaan edelleen. DCDD-toiminnassa keskitytään aluksi munuaisten luovutuksiin. Menetelmään on ottanut myönteisen kannan muun muassa valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE.
– Mahdollinen DCDD-elinluovuttaja on potilas, joka on saanut vaikean palautumattoman aivovaurion, mutta tilan ei odoteta johtavan aivokuolemaan. Tällaisessa tilanteessa potilas ei ole enää tehohoidon keinoin pelastettavissa ja suunnitellaan siirtymistä saattohoitoon. Päätös aktiivisesta hoidosta luopumisesta tehdään usean lääketieteen erikoisalan yhteistyönä, kertoo Taysin elinluovutustoiminnasta vastaava lääkäri, tehohoidon erikoislääkäri Jaakko Långsjö.
Pienikin lisäys elinluovutusten määrässä on merkityksellinen. Mitä enemmän luovuttajia on, sitä enemmän siirtoja voidaan tehdä. Esimerkiksi munuaissiirtoa odottaa tällä hetkellä valtakunnallisesti 450 henkilöä ja dialyysihoidoissa on yli 2000 henkilöä. Kaikille elinsiirto ei ehdi ajoissa ja osa elinsiirtoa odottavista menehtyy siirtojonoon.
– Päätökset hoidosta luopumisesta ja elinluovutuksen mahdollisuudesta ovat toisistaan riippumattomia päätöksiä. Elinluovutus ei ole koskaan hoidosta luopumisen syy. Elinsiirtokirurgit, jotka päättävät soveltuuko henkilö elinluovuttajaksi, eivät osallistu potilaan hoitoon tai päätöksentekoon tehohoidosta luopumisesta, Långsjö korostaa.
– Taysissa mahdollisia DCDD-elinluovuttajia on arviolta kuudesta kahdeksaan luovuttajaa vuodessa. Aivokuolleita luovuttajia Taysissa on 19–25 vuosittain, kertoo Taysin vastaava elinluovutuskoordinaattori Maria Viitala.
DCDD-toiminta ei nopeuta potilaan kuolemaa, eikä aiheuta kärsimystä potilaalle. Halutessaan läheiset saavat olla läsnä hoidosta luopumisesta aina luovutusleikkaukseen asti. Hoidosta luopuminen ja siirtyminen saattohoitoon tapahtuu normaalin tehohoitokäytännön mukaan.
– Koulutamme henkilökuntaamme jatkuvasti myös siihen, miten kohdata läheiset ammattitaitoisesti ja empaattisesti. Läheiset saavat olla läsnä potilaan luona koko hoidosta luopumisen ajan, ja heille järjestetään tukea myös kuoleman toteamisen jälkeen. Läheisiä varten teho-osastolla on oma hoitaja, joka jää heidän luokseen, kun vainaja siirretään leikkaussaliin. Jos läheiset haluavat, voi paikalla olla myös sairaalapastori, Viitala kertoo.
Taysin lisäksi Suomessa on 20 muuta elinluovutussairaalaa. Kaikki Suomen elinsiirtoleikkaukset tehdään Helsingissä Meilahden sairaalassa tai Uudessa Lastensairaalassa. Elinirrotusleikkaukset tehdään elinluovutussairaaloissa yhteistyössä HUSin elinsiirtotiimin sekä luovutussairaalan henkilökunnan kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen yliopistollinen sairaala, elinluovutustoiminnasta vastaava lääkäri Jaakko Långsjö puh. 03 311 65765
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pelastustoimen palvelutasopäätös aluehallituksessa 19.10.14.10.2026 15:59:26 EEST | Tiedote
Pirkanmaan aluehallitus käsittelee 19. lokakuuta pelastustoimen palvelutasopäätöstä vuosille 2027–2030. Päätös linjaa pelastustoimen palvelut ja niiden kehittämisen tuleviksi vuosiksi. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat alueen kasvuun ja riskeihin, ja että pelastustoimen toimintakyky turvataan kaikissa turvallisuustilanteissa jatkossakin.
Taysin digitaalinen asiointi muuttuu – varmista, että saat tiedon ajanvarauksista13.10.2026 10:31:56 EEST | Tiedote
Jos olet Taysin potilas, tarkista OmaPirhassa nyt, että digitaalisen asioinnin suostumuksesi ovat kunnossa ja yhteystietosi oikein. Näin varmistat, että ajanvarausmuistutukset ja käynteihin liittyvät herätteet tavoittavat sinut. Kutsut ja ohjeet tuleville käynneille lähetetään jatkossa Suomi.fi-viesteinä, minkä lisäksi digitaalinen asiointi siirtyy marraskuussa OmaTaysista OmaPirhaan.
Pirkanmaan hyvinvointialue sai valtiolta 280 miljoonan euron lainanottovaltuuden12.10.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on myöntänyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle vuodelle 2027 lisälainanottovaltuutta yhteensä 280 113 000 euroa. Nyt saatua lainanottovaltuutta käytetään investointisuunnitelman mukaisiin hankkeisiin, kuten Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistöjen hankintaan hyvinvointialueen omistukseen.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistarkastukset järjestetään erikseen vuoden 2027 alusta12.10.2026 09:40:02 EEST | Tiedote
Lastenneuvolan terveystarkastukset muuttuvat. Jatkossa 5-vuotiaiden ja 6-vuotiaiden terveystarkastukset järjestetään erillisinä käynteinä.
Nuorisovaltuusto kutsuu mukaan Digiraatiin keskustelemaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta9.10.2026 10:59:49 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuusto päätti kokouksessaan 24.9.2026 järjestää Digiraadin koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Digiraati on avoinna 26.10.2026 saakka, ja keskusteluun voi osallistua noin kolmen viikon ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
