Business Finland

Elintarvikevienti ylittää ensimmäistä kertaa 2 miljardia euroa

19.1.2023 07:40:00 EET | Business Finland | Tiedote

Jaa
Tullin vientitilastojen mukaan elintarvikevientimme on kasvanut vuoden 2022 tammi–lokakuun aikana noin 20 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Suomen elintarvikevienti tulee kasvamaan noin 2,1 miljardiin euroon vuonna 2022. Lisääntyvä vienti kasvattaa elintarvikealan kriisinkestävyyttä, sanoo Esa Wrang Business Finlandista.
Esa Wrang, Food from Finland/Business Finland
Esa Wrang, Food from Finland/Business Finland

– Kotimaassa elintarviketeollisuuden kasvun mahdollisuudet ovat rajalliset. Lisääntyvän viennin myötä elintarvikealan kapasiteettia saadaan kasvatettua, jolloin myös kotimaan markkina vahvistuu ja kestää paremmin kriisejä, sanoo Food from Finland –ohjelman johtaja Esa Wrang Business Finlandista. Elintarvikeviennillä on strategista merkitystä Suomen kansalliselle omavaraisuudelle ja ruokaturvallisuudelle.  

Wrangin mukaan viennin kehittyminen kannustaa yrityksiä yhä strategisempaan vientitoimintaan, lisäresurssien kohdistamiseen kansainvälisille markkinoille sekä uusien markkinoinnin keinojen ja jakelukanavien käyttöönottoon. 

Merkittävimmät vientiluvut on saavutettu Ranskassa, jossa kasvua on edelliseen vuoteen verrattuna noin 60 %. Suomen vienti EU-maihin kasvoi keskimäärin 26 %. EU:n ulkopuolisista maista elintarvikevientimme kasvoi Kiinaan, Norjaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Koreaan, Japaniin ja Uuteen Seelantiin. Suomalaisten elintarvikkeiden vienti Saksaan kasvoi noin 10 %. 

Grüne Woche alkaa huomenna – suomalaisyritykset esillä 

Business Finlandin toteuttaman Food from Finland -ohjelman toimintakaudella vuodesta 2014 alkaen Suomen elintarvikevienti Saksaan on kaksinkertaistunut 60 miljoonasta eurosta yli 130 miljoonaan euroon. Saksalaisiin jakelukanaviin on saatu suomalaisia tuotteita koko ajan yhä enenevässä määrin. 

 – Teemme yhteistyötä mm. EDEKA- ja Globus -vähittäiskauppaketjujen kanssa. Suomalaisia tuotteita on edennyt myös muihin merkittäviin jakelukanaviin Saksassa, kuten REWEen ja Amazoniin. Korkealla laadulla pärjää myös Saksan kilpailluilla markkinoilla, kertoo Lili Lehtovuori, joka vastaa Food from Finland -ohjelman Saksan aktiviteeteista.   

Food from Finland -ohjelma vie Internationale Grüne Woche -messuille Berliiniin 12 suomalaisyritystä 20.–29.1.2023. Osallistujien joukossa ovat mm. Kuivalihakundi, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Kyrö Distillery, Kalaneuvos, Kouvolan Lakritsi, Lammin Sahti ja Poikain Parhaat.   

Vientimenestys on erittäin tärkeää alkutuotannollemme, joka luo vahvan pohjan koko elintarvikeketjun menestykselle. Maatilojen taloudellinen tilanne on hälyttävä ja suuri määrä tiloja uhkaa lopettaa toimintansa huonon kannattavuuden johdosta. Ilman vahvaa kotimaista alkutuotantoa menetämme ainutlaatuisen kansallisen ruokaprofiilin ja sen tuomat kilpailuedut sekä koti- että vientimarkkinoilla, sanoo Internationale Grüne Woche -messuilla vieraileva maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen

Elintarvikeviennin kasvu parantaa Suomen omavaraisuutta ja ruokaturvallisuutta 

Suomen keskeisimpinä vientikategorioina ovat erilaiset maitojalosteet, tuore kala, alkoholituotteet, sianliha, sokerikemian tuotteet, mylly- ja viljatuotteet (erityisesti kaura- ja kaurajalosteet), suklaa ja makeiset sekä entistä enemmän myös erilaiset terveysvaikutteiset tuotteet.  

Elintarvikesektori on Suomen neljänneksi suurin toimiala, joka työllistää suoraan lähes 40 000 työntekijää ja epäsuorasti joka kahdeksannen suomalaisen, eli yli 340 000 henkilöä. Yksi työpaikka elintarviketeollisuudessa tuottaa Suomeen yli kolme muuta työpaikkaa. Suomessa raaka-aineiden kotimaisuusaste on erittäin korkea (82 %) ja elintarvikeviennin arvonlisästä noin 72 % jää Suomeen.  

– Suomalaisten vientituotteiden lisäarvoa on pyritty koko ajan nostamaan. Pitkäjänteisen työn tuloksena Suomen elintarvikesektori ja -tuotanto on kestävän kehityksen mukainen, elinvoimainen ja innovatiivinen. Tuotteiden kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla on koko ajan parantunut, Esa Wrang sanoo. 

Viennin luvut: Elintarviketeollisuusliitto, ulkomaankaupan tilastopalvelu / Tulli.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Esa Wrang, Head of Food Program, Food from Finland, Business Finland
esa.wrang (at) businessfinland.fi, +358 400 243 076

Lili Lehtovuori, Senior Advisor, Food from Finland, Business Finland
lili.lehtovuori (at) businessfinland.fi, +43 664 254 5289

Maria Arruda, Head of Communication, Business Finland
maria.arruda (at) businessfinland.fi; +358 400 933 913

Kuvat

Esa Wrang, Food from Finland/Business Finland
Esa Wrang, Food from Finland/Business Finland
Lataa
Kuva messuilta (2020)
Kuva messuilta (2020)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Business Finland
Business Finland
PL 358
00180 Helsinki

http://www.businessfinland.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Business Finlandin Food from Finland -ohjelma esittelee suomalaisia elintarvikeyrityksiä kansainvälisille ostajille ja vahvistaa Suomen imagoa korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottajamaana. Ohjelma kannustaa yrityksiä kehittämään uusia innovaatioita sekä solmimaan kumppanuuksia tutkimusorganisaatioiden kanssa. www.foodfromfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Ulkomaisten matkailijoiden määrä talvella nousi 1,3 miljoonaan, mutta rahankäyttö laski 5 prosenttia22.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote

Suomessa vieraili talven huippukuukausina joulukuusta helmikuuhun yhteensä 1,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa 87 eri maasta. Määrä kasvoi neljä prosenttia edellistalvesta, ja erityisen vahvaa kasvu oli vapaa-ajan lomamatkailussa, jossa nousua kertyi kahdeksan prosenttia. Matkailu on säilynyt kuluttajien toivelistoilla geopoliittisesta epävarmuudesta ja heikentyneistä talousnäkymistä huolimatta. Vaikutukset näkyvät kuitenkin matkailijoiden rahankäytössä, joka laski 1,23 miljardista eurosta 1,17 miljardiin.

Ulkomaiset investoinnit lisääntyivät Suomessa – kanta paljon alle OECD-maiden keskiarvon14.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote

Ulkomaisten investointien määrä kääntyi Suomessa selvään kasvuun kolmen laskuvuoden jälkeen. Invest in Finlandin seurannan mukaan Suomeen sijoittui 527 ulkomaisen yrityksen investointiprojektia, mikä on 160 enemmän kuin edellisvuonna. Suomeen tehtyjen ulkomaisten investointien osuus bkt:sta on edelleen selvästi matalampi kuin teollistuneissa maissa keskimäärin.

Finnish representative appointed for the first time to the leadership of the Council of the European Space Agency19.3.2026 13:15:00 EET | Press release

Finnish Kimmo Kanto, who works at Business Finland, has been appointed as Vice-Chair of the Council of the European Space Agency in Interlaken, Switzerland, on March 19, 2026. Kanto will begin his term on July 1. The ESA Council is the organization’s highest strategic decision-making body, and Kanto is the first Finnish representative to hold the position. At Business Finland, Kanto is the Director of the Space, Defence and Connectivity unit.

Kimmo Kanto nimitetty Euroopan avaruusjärjestön neuvoston varapuheenjohtajaksi19.3.2026 13:15:00 EET | Tiedote

FM Kimmo Kanto on nimitetty Euroopan avaruusjärjestön (ESA) neuvoston varapuheenjohtajan rooliin Interlakenissa Sveitsissä 19.3.2026. Kanto työskentelee Business Finlandilla avaruus-, puolustus- ja konnektiviteettiyksikön johtajana. Hän aloittaa kautensa 1. heinäkuuta. ESA:n neuvosto on järjestön ylin strateginen päätöksentekoelin, ja Kanto on tehtävässä ensimmäinen suomalainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye