Elo tehosti toimintaansa kohti asiakaskeskeisyyttä ja kasvua – vuoden 2022 sijoitustuotto -3,7 %

Avainluvut tammi-joulukuu 2022
- Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin oli -1 493,2 (1 562,8) miljoonaa euroa.
- Sijoitustoiminnan nettotuotto oli -3,7 (14,0) prosenttia.
- Sijoitusten markkina-arvo oli 28,2 (29,4) miljardia euroa.
- Vakavaraisuusaste oli 121,4 (128,1) prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,5-kertainen (1,6-kertainen) vakavaraisuusrajaan nähden.
- Vakuutusmaksutulo oli 4,3 miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin lähes saman verran, 4,1 miljardilla eurolla.
- Hoitokustannussuhde oli 71,1 (72,4) prosenttia ja vertailukelpoinen arvio 79 prosenttia vuodelta 2021.
Muutosten vuosi
Elossa työstettiin strategiaa vuosille 2023–2025 henkilöstön, johtoryhmän ja hallituksen kesken. Seuraavan kolmen vuoden aikana Elon tavoitteena on kasvaa toimialan vetovoimaisimmaksi yritykseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi keskitytään viiteen avaintavoitteeseen, jotka ovat asiakaskeskeisin ja kasvavin, vahva suorituskyky palveluissa, erinomainen henkilöstökokemus, työkykypalvelujen edelläkävijä ja riittävä vakavaraisuus.
– Vuonna 2022 keskityimme Elossa toiminnan selkeyttämiseen. Uudistimme yhtiön hallintomallia ja tehostimme toimintaa. Tehtyjen muutosten myötä vastaamme toimintaympäristön ja asiakaskäyttäytymisen muutoksiin, kuvaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Heikentyneistä tulevaisuuden näkymistä huolimatta suomalaisten yritysten investoinnit kasvoivat
Talouskasvu hidastui vuoden loppua kohti johtuen rahoitusolosuhteiden kiristymisestä ja inflaatiota seuranneesta reaalitulojen heikentymisestä. Ruuan ja energian hinnat nousivat voimakkaasti Ukrainassa käytävän Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.
Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta, Suomen talouskasvu pysyi suhteellisen hyvänä ja kulutus kasvoi palvelujen kulutuksen ansiosta. Vientiä heikensi kasvun hidastuminen päävientimaissamme ja Venäjän viennin romahtaminen.
– Yritysten heikentyneistä tulevaisuuden odotuksista huolimatta investoinnit pysyivät kasvussa vahvan asuinrakentamisen ja pääomakannan, kuten koneiden ja laitteiden, uusimistarpeiden takia, toteaa Pettersson.
Korko- ja osakesalkut tuottivat heikosti, noteeraamattomien sijoitusten tuotot erittäin hyvällä tasolla
Talouskasvu hidastui vuoden aikana, ja voimakas inflaatio johti korkojen nousuun. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa haastoi sijoitusmarkkinoita, kun koronaviruksesta johtuvaa kriisiäkään ei ollut vielä täysin ohitettu.
– Elon sijoitusten vuoden 2022 kokonaistuotto jäi negatiiviseksi, kun useimpien noteerattujen omaisuusluokkien tuotot olivat heikot. Vuoden viimeisellä kvartaalilla saavutimme jo positiivisen tuoton. Sijoitustuottoa paransi hajauttaminen kiinteistö-, reaali- sekä infrasijoituksiin, joiden tuotto oli positiivinen, kommentoi Elon varatoimitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.
Osakesijoitusten tuotto oli -6,9 (26,6) prosenttia. Noteeraamattomat osakesijoitukset tuottivat 20,2 (24,6) prosenttia lieventäen edelleen osakesijoitusten negatiivista tulosta. Korkosijoitukset tuottivat -2,8 (1,7) prosenttia vuoden alusta. Korkosuojausten ansiosta voimakkaasti nousseiden markkinakorkojen negatiivinen tulosvaikutus jäi edelleen maltilliseksi.
Taloustilanteen muutos hiljensi kiinteistömarkkinoiden kaupankäyntiä loppuvuonna, ja kiinteistöjen tuottovaatimukset nousivat. Kiinteistösijoitusten tuotto oli 5,3 (7,5) prosenttia. Sijoittajien kiinnostus on siirtynyt turvallisemmiksi koettuihin sektoreihin, kuten asuntoihin ja yhteiskuntakiinteistöihin.
Elon ilmastopolitiikka varmistaa, että sijoitustuotot ovat kestävällä pohjalla
Elon näkemys on, että vain kestävällä liiketoiminnalla yritykset voivat pitkällä aikavälillä luoda kestävää tulosta ja vastuullinen sijoittaja kestäviä tuottoja. Sijoitusprosessiin vahvasti integroitu vastuullisuus on olennaista sijoituksiin liittyvien riskien hallinnassa sekä hyvien ja kestävien sijoitustuottojen saavuttamisessa.
– Olemme systemaattisesti kehittäneet vastuullisen sijoittamisen toimintatapojamme ja jatkamme määrätietoisesti niiden kehittämistä jatkossakin.Vuonna 2022 työstimme kotimaisten kiinteistöjen vastuullisuusohjelman ja -tavoitteet. Lisäksi päivitimme ilmastopolitiikan, joka sisältää ilmastotiekartan vuoteen 2030 saakka, sanoo Hiidenpalo.
Keskuspankit nostavat korkoja ja Euroopan kasvunäkymää varjostaa energiakriisi
Talouden kasvu- ja inflaationäkymät ovat epävarmat vuoden 2023 alussa ja kasvun ennakoidaan olevan niukkaa. Yhdysvaltojen ja euroalueen rahapolitiikan kiristymisen vaikutukset näkyvät taloudessa vasta viiveellä ja odotukset ovat jakaantuneet taantuman ja lisääntyvän ylikuumenemisen välillä. Tällainen ympäristö ylläpitää heiluntaa sijoitustuotoissa.
Keskuspankit nostavat korkoja vielä alkuvuonna, kunnes työmarkkinoiden ylikuumenemisen uhka on väistynyt. Sota Ukrainassa ja siihen liittyvä energiakriisi varjostavat Euroopan kasvunäkymää erityisesti talven aikana. Lisäksi euroalueen vientikysyntä on kärsinyt Kiinan ja koko Aasian heikosta kasvuvireestä.
Kasvuennusteiden mukaan Suomen talous ajautuu lyhytaikaiseen taantumaan vuonna 2023 kuluttajien ostovoiman laskun ja sen tuoman luottamuksen heikentymisen vuoksi. Positiivista ennusteissa on se, että taantuman odotetaan olevan lyhytaikainen ja lievä.
Suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2021 lukuja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Carl Pettersson, haastattelupyynnöt viestinnän suunnittelupäällikkö Sara Salomaa, puh. 044 550 5450
Varatoimitusjohtaja, sijoitukset Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 29 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Taina Erkkilä Elon viestintäpäälliköksi25.5.2023 07:38:02 EEST | Tiedote
Taina Erkkilä (FM) on nimitetty Elon viestintäpäälliköksi 1.8.2023 alkaen. Eloon hän siirtyy Solwers Oyj:stä, jossa hän on viestintäjohtajana vastannut pörssiyhtiön viestinnästä, brändistä ja sijoittajasuhteista sekä toiminut johtoryhmän jäsenenä. Aiempaa työkokemusta Erkkilällä on viestintäjohdon muun muassa Fortumista, Huhtamäeltä, Pihlajalinnasta sekä Nissanilta, jossa hän toimi Pohjoismaiden ja Baltian viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajana. Taina Erkkilä ottaa vastuulleen Elon viestintä, vaikuttaminen ja vastuullisuus -toiminnon ja raportoi ihmiset ja kulttuuri -johtaja Elina Heliölle. – Yleinen kiinnostus eläkeyhtiöitä kohtaan on kasvanut toimintaympäristön muutosten vuoksi. On ilo astua uuteen tehtävään, johon Elon strateginen tavoite kehittyä vetovoimaisimmaksi alallaan ja toisaalta avoimuus, aktiivisuus sekä sitoutuneisuus arvoina luovat selkeät raamit. Tässä tehtävässä uskon pääseväni hyvin hyödyntämään aiempaa kokemustani ja toisaalta oppimaan uutta, toteaa Taina Erkki
Elon kesätoimittajatilaisuus: Puhetta taloudesta, työelämästä ja eläkejärjestelmän tulevaisuudesta to 25.5. klo 175.5.2023 09:41:59 EEST | Kutsu
Hei kesätoimittaja! Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan talouden, työelämän ja eläkejärjestelmän tulevaisuuden näkymistä. Jos nyt pohdit, että eivätkö enää harmaampaa aihetta saaneet aikaan – olet ilmoittautumassa juuri oikeaan tapahtumaan! Takaamme, että tämän reilun tunnin aikana sinulle herää jonkinlainen innostus eläkejärjestelmää, työelämän kehittämistä ja makrotalouden kiemuroita kohtaan.
Elos placeringsintäkter var 1,6 % i början av året – Aktieplaceringarna gav god avkastning på den osäkra placeringsmarknaden26.4.2023 11:12:19 EEST | Tiedote
Största delen av Elos tillgångsslag avkastade positivt i det krävande marknadsläget. Den ekonomiska tillväxten var fortfarande god och inflationen var på en fortsatt hög nivå i början av året. I mars ökade emellertid osäkerheten på placeringsmarknaden och förväntningarna på den ekonomiska tillväxten försvagades, då vissa banker hamnade i svårigheter som en följd av den förhöjda räntenivån.
Elon alkuvuoden sijoitustuotto 1,6 % - Osakesijoitukset tuottivat hyvin epävarmassa sijoitusmarkkinassa26.4.2023 11:02:27 EEST | Tiedote
Suurin osa Elon omaisuuslajeista tuotti positiivisesti haastavassa markkinatilanteessa. Talouskasvu jatkui vielä hyvänä ja inflaatio pysyi korkealla tasolla alkuvuonna. Maaliskuussa sijoitusmarkkinoiden epävarmuus kuitenkin kasvoi ja odotukset talouskasvulle heikkenivät, kun tietyt pankit ajautuivat vaikeuksiin nousseen korkotason seurauksena.
Elon suorat kiinteistöt hiilineutraaleiksi vuonna 202716.3.2023 12:26:22 EET | Tiedote
Elo on vuoteen 2027 mennessä kotimaisten suoraan omistamiensa kiinteistöjen energiankäytön osalta hiilineutraali. Elo on keskittynyt toimintansa alusta asti kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen. Kaikki Elon ostama sähkö on jo nyt hiilineutraalia, ja yhtiö siirtyy uusiutuvaan kaukolämpöön vaiheittain lähivuosien aikana. Elo kasvattaa myös kiinteistöjensä omaa energiatuotantoa ja lisää ympäristösertifioitujen kiinteistöjen osuutta. Elon kotimaisten suorien kiinteistöjen arvo on 2,6 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme