Työeläkeyhtiö Elo

Elon sijoitukset tuottivat yli 2 miljardia euroa

Jaa
Elon sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 7,8 (-4,1) prosenttia eli 2 007,5 miljoonaa euroa. Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 27,8 miljardia euroa. Vakavaraisuusaste oli 126,6 prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.
Työeläkeyhtiö Elon toimitalo Espoon Tapiolassa.
Työeläkeyhtiö Elon toimitalo Espoon Tapiolassa.

– Sijoitustuotot olivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla hyvät ja Elon vakavaraisuus vahvistui edelleen. Talouden elpyminen näkyi asiakkaiden maksamien palkkasummien kasvuna keväästä alkaen, toteaa Elon toimitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

Vahva tuotto osakkeista

Sijoitusmarkkinat tuottivat hyvin vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Elvyttävä talouspolitiikka ja rokotekattavuuden paraneminen vahvistivat odotusta globaalin kysynnän elpymisestä.

Myös Suomessa ripeästi käynnistyneet koronarokotukset, vähitellen poistuneet rajoitustoimet sekä vahvistunut globaali kysyntä siivittivät talouskasvua. Työllisyyden kasvu vahvistui ja työttömyys väheni. Palvelusektorin elpyminen jäi jälkeen teollisuudesta ja talousnäkymien epävarmuus näkyi investointien vähyytenä rakentamista lukuun ottamatta. Kulutus oli kysynnän vahva selkäranka katsauskaudella.

Elon osakesijoitukset tuottivat 15,2 (-9,7) prosenttia, korkosijoitukset 0,6 (1,2) prosenttia, kiinteistösijoitukset 2,0 (0,7) prosenttia ja muut sijoitukset 7,0 (0,8) prosenttia. Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin oli 883,0 (-1 070,1) miljoonaa euroa. Katsauskaudella parhaiten tuottivat pääomarahastosijoitukset, noteeratut sekä noteeraamattomat osakkeet.

Useat toimialat kärsivät tuotantopanosten niukkuudesta ja tarjontarajoitteet näkyivät globaalissa taloudessa tuottaja- ja raaka-ainehintojen nousuna sekä kuluttajahintainflaation merkittävänä kiihtymisenä. Inflaatio ja sen kiihtymisen kestoon liittyvä epävarmuus oli sijoitusmarkkinoiden hallitsevin teema katsauskaudella.

Koronan virusvariantit luovat epävarmuutta kasvunäkymille

Maailmantalouden kasvuennuste on 6 prosenttia tälle vuodelle. Epävarmuutta kasvunäkymille aiheuttavat uudet koronavirusvariantit. Rokotuskattavuuden edistäminen on kriittinen tekijä kasvu- ja sijoitusnäkymille.

Euroopan suhdannetilanne on hieman jäljessä Yhdysvaltoja johtuen Euroopan hitaammasta rokotustahdista ja pitempään jatkuneista koronarajoituksista. Palvelusektorin avautuminen tukee talouskasvua loppuvuonna. Näkymät ovat vielä epäselvät inflaation merkittävän ja pitkäkestoisen kiihtymisen sekä hitaan kasvun ja vaimean inflaation välillä.

Aasiassa uusi korona-aalto on hidastanut talouden toimeliaisuutta. Kiinassa investointien ja koko talouden kasvun hidastuminen näkynee jonkinasteisena heikentymisenä globaalissa teollisessa suhdanteessa loppuvuoden aikana.

Suomen talouden kasvuennuste on vajaat 3 prosenttia tälle vuodelle. Mikäli koronapandemia pysyy hallinnassa, vahvistaa elpyvä globaali talous Suomen vientiä ja teollisuutta loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Vahvistuva luottamus mahdollistaa niin kulutus- kuin investointipatouman purkautumisen ja kotimainen kysyntä säilyy vahvana vuosina 2021–2022.

Työkyvyttömyyseläkkeet vähenivät merkittävästi

Vanhuuseläkkeiden ja osittain varhennettujen vanhuuseläkkeiden hakemusvirrat ovat pysyneet tasaisina suhteessa edellisvuoteen. Sen sijaan uudet työkyvyttömyyseläkkeet vähenivät Elossa 13 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Uusia työkyvyttömyyseläkepäätöksiä annettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 3 042 kappaletta (3 489). Kaikkiaan työkyvyttömyyseläkepäätöksiä annettiin 6 046 (6 629).

– Uusien työkyvyttömyyseläkepäätösten vähentymiseen on monia eri syitä, joista osa on koronaan liittyviä, kuten esimerkiksi diagnoosin viivästyminen, kun hoitoon pääsyssä on ollut viiveitä. On vaikea ennustaa, miten pandemian aiheuttamat muutokset ihmisten käyttäytymisessä ja terveydessä tulevat vaikuttamaan pidemmällä aikajänteellä, toteaa Hiidenpalo.

Mielenterveyden sairaudet ovat edelleen uusissa työkyvyttömyyseläkepäätöksissä suurin diagnoosiryhmä. Uusissa päätöksissä mielenterveydellisten sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien osuus oli yhteensä yli 60 prosenttia uusista työkyvyttömyyseläkkeistä. Myös Covid-19 näkyi katsauskaudella muutamina työkyvyttömyyseläkehakemuksina.

Käänne parempaan näkyi vakuuttamisessa

Koronatilanne parani katsauskauden aikana ja tämä vaikutti maaliskuusta alkaen positiivisesti TyEL-palkkasumman kehitykseen. Erityisen pahasti koronasta kärsineellä majoitus- ja ravitsemustoimialalla käänne parempaan nähtiin kuitenkin vasta toukokuussa ja toimialan palkkasumma on edelleen alempana kuin ennen koronaa. Elon TyEL-palkkasumma oli kokonaisuudessaan 4,7 prosenttia suurempi ensimmäisellä vuosipuoliskolla kuin vertailukautena vuonna 2020.

Suomen suurimpana yrittäjien eläkevakuuttajana Elo kokee tärkeäksi, että yrittäjäasiakkaamme pitävät YEL-työtulonsa mahdollisimman oikealla tasolla läpi koko työuran. Viestimme asiakkaillemme jatkuvasti siitä, mikä merkitys työtulolla on yrittäjän sosiaaliturvaan. YEL-työtulomuutoksia tehtiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla enemmän ylöspäin kuin alaspäin.

Finanssivalvonta julkaisi kesäkuussa kaikille työeläkeyhtiöille kohdistetun valvottavatiedotteen YEL-työtulon vahvistamisesta. Työeläkeyhtiöt ovat valmiita vuoropuheluun aiheesta ja YEL-vakuuttamisen kehittämiseen. Elo näkee hyvänä, että YELiä kehitetään ja huomioidaan muuttuva toimintaympäristö ja yrittäjäkenttä.

Hallinto

Elon hallitus nimitti katsauskaudella yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi KTK, EMBA, Carl Petterssonin. Hän aloittaa tehtävässään 7.10.2021.

Asianajaja, varatuomari Pekka Jaatinen on toiminut Elossa Finanssivalvonnan asettamana asiamiehenä 14.12.2020 alkaen. Finanssivalvonta on ilmoittanut kesäkuussa 2021 tarkastelevansa asiamiehen tarpeellisuutta uudelleen viimeistään huhtikuussa 2022. Elossa on tehty viimeisen vuoden aikana useita toimia, joilla on vahvistettu hallinnon toimintamalleja ja osaamista. Tätä työtä on jatkettu määrätietoisesti hyvässä yhteistyössä valvovan viranomaisen ja asiamiehen kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työeläkeyhtiö Elon toimitalo Espoon Tapiolassa.
Työeläkeyhtiö Elon toimitalo Espoon Tapiolassa.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Tulevaisuus on Elossa – uusi strategia keskittyy kasvuun ja inhimilliseen työelämään30.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Työeläkeyhtiö Elo on julkaissut uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Strategia vastaa työelämän, talouden ja teknologian murrokseen ja luo mahdollisuuksia kestävälle kasvulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Visio "Tulevaisuus on Elossa" kiteyttää yhtiön roolin kasvun mahdollistajana ja inhimillisen työelämän rakentajana. Elon perustehtävä – elämänmittaisen turvan luominen – säilyy keskiössä, mutta sen toteuttamistavat uudistuvat. Strategian ytimessä on vahva usko Suomeen ja sen tulevaisuuteen. – Haluamme olla paras työeläkekumppani kasvua hakeville yrityksille. Olemme sijoittaneet suomalaisiin kasvuyrityksiin jo yli kymmenen vuoden ajan, ja siksi kasvuyritysten tarpeet ovat meille tuttuja, toteaa toimitusjohtaja Carl Pettersson. – Olemme vahvasti läsnä asiakkaidemme arjessa laajan, paikallisesti toimivan kumppaniverkostomme kanssa. Tarjoamme työkykypalveluja kaikille asiakkaille ja digitaalinen huolenpitomallimme tuo palvelut lähelle käyttäjää, Pettersson jatkaa. Taloudellisesti ja vas

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye