Eurooppalainen Suomi ry

Elpymispaketista siirryttävä Euroopan tulevaisuuskeskusteluun

Jaa
Kansalaisjärjestö Eurooppalainen Suomi kiittää eduskuntaa tiistaina 18.5.2021 tehdystä Euroopan unionin omien varojen päätöksen hyväksymisestä. EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja elpymisvälineen hyväksyminen yli kahden kolmasosan määräenemmistöllä eduskunnassa osoittaa, että päättäjien enemmistö pystyy näkemään epätäydellisessä kokonaisuudessa Suomen kokonaisedun.

Elpymispaketti on pitkien EU-tason neuvotteluiden kautta solmittu kompromissi, jossa myös Suomi sai myös omia tavoitteitaan läpi. Erityisen tärkeänä Eurooppalainen Suomi pitää oikeusvaltioperiaatteen kytkemistä osaksi rahankäyttöä.

Kompromissin edessä voi aina valita keskittyykö sen tuomiin mahdollisuuksiin vai jääkö jumiin sen heikkouksiin. Tässä tapauksessa EU-maiden koordinoitu elpyminen ja kilpailukyvyn säilyttämisen suhteessa keskeisiin suurvaltoihin hyödyttää Suomea. Koronan jälkeiseen talouskasvuun kiinni pääseminen edellyttää koko Euroopan laajuisia elvytystoimia. Jo nyt on uhkana, että Eurooppa jää Yhdysvaltojen laajoista elvytystoimista jälkeen. EU:n omien varojen päätöksen hyväksyminen luo ennustettavuutta markkinoille, lisää yhteiskunnallista vakautta ja antaa jokaiselle jäsenmaalle mahdollisuuden ja työkalut jälleenrakennukseen vihreä ja digitaalinen siirtymä etunenässä.

”Eduskunnan enemmistö teki tänään vastuullisen päätöksen Suomen kokonaisetu mielessään. Suomi on osa Euroopan unionia ja länttä, eikä elpymispaketti puutteistaan huolimatta muodostanut syytä ajaa Suomea poliittiseen paitsioon EU:n ulkokehälle ja turvallisuuspoliittisesti harmaalle alueelle. Suomen kokonaisetu on taloudellisesti voimakas Euroopan unioni, joka tarjoaa meille turvaa ja vakaan kasvupohjan sisämarkkinoiden kautta. Koronakriisin perään ei tarvita talouskriisiä”, toteaa Eurooppalaisen Suomen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto (kok.).

Kuukausien mittaiseksi venynyt keskustelu EU:n elpymispaketista osoittaa, miten suuri tarve EU-keskustelulle on. Myös päättäjiltä odotetaan puheenvuoroja siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää ja missä asioissa emme kaipaa yhteistyön tiivistämistä. Euroopan unionin kehitykseen vaikuttaminen vaatii Suomelta aloitteellisuutta ja omien näkemysten esiin tuomista. Meidän olisi kirkastettava itsellemme, minkälaista Euroopan unionia haluamme rakentaa.

”EU:n yksi keskeinen hyöty tulee yhteisten sisämarkkinoiden kautta. Ilman muureja ja tullimaksuja toimivilla EU:n sisämarkkinoilla mukana olemisen kautta myös suomalaisten yritysten tavaroille, palveluille ja pääomille avautuvat 450 miljoonan kuluttajan markkinat. EU onkin Suomen tärkein vientialue lähes 60 prosentin vientiosuudella. Samalla on hyvä pitää kunniassa EU:n läheisyysperiaatteen merkitys eli se, että jäsenmailta siirretään EU:lle vain sellaisia asioita, joissa yhteinen päätöksenteko tuo todellista lisäarvoa. Tällaisia yhteisiä asioita ovat jatkossakin kauppapolitiikka, maapallon lämpenemisen pysäyttäminen, sisämarkkinoiden pelisäännöt ja yhteinen rahapolitiikka ja sen vaatimat pelisäännöt”, painottaa Eurooppalaisen Suomen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (SDP).

Päätös EU:n omien varojen hyväksymisestä ei ole keskustelun loppu vaan todiste syvällisen ja päämäärään tähtäävän keskustelun tarpeesta. Tuoreen Eurobarometrin mukaan vain 38 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut osallistumaan Euroopan tulevaisuuskonferenssiin. Luku on EU-maiden matalimpia ja hälyttävän alhainen.

Eurooppalainen Suomi odottaa, että kansanedustajat puolueisiin katsomatta näyttävät esimerkkiä ja osallistuvat aktiivisesti 9.5.2021 käynnistyneeseen vuoden mittaiseen Euroopan tulevaisuuskonferenssiin. Kutsu on avoin ja kaikki ovat tervetulleita esittämään oman visionsa Euroopan suunnasta.

Helsingissä 18.5.2021

Eurooppalainen Suomi ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eurooppalainen Suomi ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.eurooppalainensuomi.fi

Eurooppalainen Suomi ry on suomalaisen Eurooppaliikkeen kattojärjestö ja osa 30 maassa toimivaa kansainvälistä European Movement Internationalia (EMI). Olemme Suomessa rekisteröity ja oikeustoimikelpoinen, voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton rekisteröity yhdistys.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eurooppalainen Suomi ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye