ELY-keskusten ympäristöavustukset jälleen haettavissa (Pohjois-Savon ELY-keskus)
Rakennetun ympäristön ja saaristoluonnon avustuksia haettavissa Pohjois-Savon ELY-keskuksesta
Rakennusperinnön hoito
Rakennusperinnön hoidon avustusta voidaan hakea korjauksiin, joilla edistetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan säilymistä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, ulkoseinien, perustusten, ovien ja ikkunoiden kunnostukset.
Suurin osa ELY-keskusten rakennusperinnön hoidon avustuksen saajista on kohteen yksityisiä omistajia. Avustusta voivat lisäksi hakea rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.
Saariston ympäristönhoito
Saariston ympäristönhoidon avustusta voi hakea toimenpiteisiin, jotka liittyvät saaristolaisen rakennusperinnön hoitoon, saaristoluonnon suojelemiseen ja saariston maisemakuvan säilyttämiseen tai parantamiseen. Mahdollisuus tähän avustukseen on Pohjois-Savossa huonosti tunnettu, sillä hakemuksia on tullut vuosittain vähän.
Avustusmahdollisuus koskee Kuopion ja Tervon kuntien saaristoalueita. Avustusta voi saada kohteelle, joka sijaitsee saaressa, johon ei ole kiinteää tieyhteyttä. Lisäksi molemmissa kunnissa on myös muita laajoja saaristoalueita, joihin liittyen avustusta voi hakea: Kuopiossa Soisalo, Talvisalo, Varvisaari, Murtolahti ja Pasalankylä-Hipanniemi; Tervossa Linnonsaari, Käpysaari, Lieteniemi, Hyvölä ja Vekaroniemi.
Saariston ympäristönhoidon avustusta voivat hakea kuntalaisten lisäksi Kuopion ja Tervon kunnat sekä yhdistykset ja säätiöt, joiden tarkoituksena on luonnonsuojelun tai ympäristönhoidon edistäminen.
Luonnon monimuotoisuuden tueksi valtakunnallisia hakuja
Haitalliseksi säädettyjen vieraslajien torjunta
Avustuksella pyritään torjumaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja, jotka kuuluvat joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon. Tukea voi hakea haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallintasuunnitelmien mukaiseen torjuntaan, neuvontaan ja torjuntatoimenpiteiden jälkiseurannan toteuttamiseen. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja myönnetään maa- ja metsätalousministeriön osoittaman määrärahan puitteissa. Avustusta voidaan myöntää hankkeiden toteuttamisesta, neuvonnasta ja jälkiseurannasta aiheutuviin kustannuksiin. Haku on valtakunnallinen ja se on keskitetty Kainuun ELY-keskukseen.
Kunta- ja Järjestö-Helmi
Avustuksella edistetään luonnon monimuotoisuutta ja Helmi-ohjelman arvokkaiden elinympäristöjen tilaa. Kunnille, kuntayhtymille, yhdistyksille, säätiöille ja vesiosuuskunnille voidaan myöntää avustusta ennallistamis-, kunnostus ja hoitotoimiin. Toimien tavoitteena tulee olla Helmi-ohjelman mukaisten teemojen elinympäristöjen tilan parantaminen. Avustusta voidaan myöntää myös toteutettavien toimenpiteiden edellyttämiin inventointeihin ja suunnitelmiin, sekä arvokkaan luonnon suojaamiseksi rakennettaviin rakenteisiin. Tuettavat toimenpiteet on saatettava valmiiksi viimeistään vuoden 2023 aikana. Haku on valtakunnallinen ja avustusta haetaan Uudenmaan ELY-keskuksesta. Hakuaika on 22.10.–30.11.2021.
Hakuteemat:
- Soiden ennallistaminen
- Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen ja hoito
- Perinneympäristöjen kunnostaminen ja hoito
- Metsäisten elinympäristöjen hoito
- Pienvesien ja rantaluonnon kunnostaminen
- Kunta- ja Järjestö-Helmi - ely - ELY-keskus
Ympäristökasvatusta kaikenikäisille
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustuksella edistetään kestävää kehitystä tukemalla eri-ikäisten ihmisten oppimista. Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta voidaan myöntää valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilu- tai kehittämishankkeille. Avustettava hanke voi tuottaa esimerkiksi uuden toimintamallin tai kasvatus- ja valistusmateriaalin tai se voi keskittyä edesauttamaan hyvien toimintatapojen ja materiaalien nykyistä laajempaa käyttöönottoa. Haku on valtakunnallinen ja se on keskitetty Keski-Suomen ELY-keskukseen.
Vesistökunnostukset ja vesien tilan edistäminen
Vesistökunnostukset, vesien- (ja meren-)hoidon toimenpiteiden toteuttaminen
Vesien hyvän tilan tavoite edellyttää monissa järvi-, joki-, pienvesi- ja rannikkokohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesien kunnostustoimia. Tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan kuntien, yritysten, yhdistysten ja muiden paikallisten yhteisöjen muodostamien yhteistyöverkostojen vahvistumista. Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä.
Avustusta myönnetään hankkeisiin, jotka paikallisesti ja alueellisesti kokonaisuutena arvioiden edistävät vesien- (ja meren-)hoidon ympäristötavoitteiden saavuttamista. Hankkeiden arvioinnissa on eduksi, jos toimenpiteiden tarve on tunnistettu vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa, hankkeen toteuttaminen voidaan käynnistää viivytyksettä, hankkeen muu rahoitus on varmistettu ja hankkeen tulokset ja kokemukset ovat hyödynnettävissä muissa kohteissa. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, pois lukien maa- ja metsätalouden vesienhallintatoimenpiteet, joihin voi hakea avustusta maa- ja metsätalouden vesienhallinta -hausta. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista. Avustuksia on myönnetty muun muassa hoitokalastuksiin, pohjapatohankkeisiin, valuma-alueelle tehtäviin vesiensuojelurakenteisiin ja esimerkiksi virtausoloja parantaviin vesikasviniittoihin. Hyvä hanke muodostuu usein toisiaan täydentävistä toimenpiteistä.
Tämä avustus on haettavissa kaikista ELY-keskuksista. Pohjois-Savossa toteutettaviin hankkeisiin haetaan avustusta Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö
Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen. Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskien hallintaan ja muiden erilaisten vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille. Pohjois-Savossa toteutettaviin hankkeisiin haetaan avustusta Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Kalataloudelliset kunnostukset
Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa.
Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen. Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueilla toteutettaviin hankkeisiin voi hakea avustusta Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistäminen
Avustusten tavoitteena on parantaa vesien tilaa edistämällä maa- ja metsätalouden monitavoitteista vesienhallintaa. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät valuma-aluetasoista vesitalouden suunnittelua, yhteistyötä ja toteutusta, pidättävät vesiä valuma-alueella, edistävät sopeutumista muuttuviin vesioloihin, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Toimenpiteet voivat olla sekä alueellisia yhteistyöhankkeita että alueellisia tai paikallisia toteutushankkeita. Valtakunnallinen avustushaku on keskitetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen.
Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen (viemäriylivuodot)
Etelä-Savon ELY-keskukselta voi hakea avustusta viemäriylivuotojen hallintaan. Haku kuuluu vesiensuojelun tehostamisohjelman teeman Kaupunkien vesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen painopistealueeseen viemäriylivuodot. Avustuksen tavoitteena on vesistöön päätyvien haitallisten aineiden päästöjen vähentäminen viemäriylivuotoja minimoimalla. Avustusta voidaan myöntää muun muassa viemäriylivuotojen ennaltaehkäisyyn ja ympäristövahinkojen minimointiin tähtäävän yhteistyön lisäämiseen sekä hankkeisiin, joissa kehitetään ja pilotoidaan uutta teknologiaa ylivuotojen kartoituksessa, raportoinnissa, ehkäisyssä ja minimoinnissa. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja myönnetään ympäristöministeriön osoittaman määrärahan puitteissa.
Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Tarkemmat tiedot avustushausta löytyvät hakua koskevasta hakumenettelyohjeesta. Valtakunnallinen avustushaku toteutetaan Etelä-Savon ELY-keskuksessa.
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille. Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen. Avustusta haetaan Pohjois-Savossa toteutettavaan hankkeeseen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Hakemukset mieluiten sähköisesti
Avustushakemukset on toimitettava ELY-keskuksiin viimeistään 30.11.2021. Kaupunkivesien hallinnan ja haitallisten aineiden vähentämisen avustuksen hakuaika päättyy 30.11. klo 16.15.
Suosittelemme käyttämään hakuun sähköistä Aluehallinnon asiointipalvelua. Kaupunkivesien hallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen tarkoitetuissa avustuksissa (viemäriylivuodot) käytetään Etelä-Savon ELY-keskuksen määrittämää menettelyä.
Hakuohjeet ja -lomakkeet sekä lisätietoa avustuksista on ELY-keskuksen verkkopalvelussa:
Avustuksia myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2022 talousarviossa niihin määrärahat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Rakennusperinnön hoito: Tapio Laaksonen, p. 029 6016 047
Saariston ympäristönhoito: Tapio Laaksonen, p. 029 6016 047
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat: Jussi Aalto, p. 0295 026 776
Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito: Veli-Matti Vallinkoski p. 0295 026 854, Sanna Katajamäki p. 0295 026 804 (poissa vko 42)
Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö: Tuulikki Miettinen p. 0295 026 828, Jukka Hassinen p. 0295 026 783
Kalataloudelliset kunnostukset: Teemu Hentinen p. 029 5024 037
Maa- ja metsätalouden vesienhallinta: Anne-Mari Rytkönen, p. 0295 038 083, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ja Eeva Nuotio p. 0295 028 025, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Haitallisten vieraslajien torjunta: Reima Leinonen p. 0295 023 799, Kainuun ELY-keskus
Ympäristökasvatus ja -valistus: Tanja Tuulinen, p. 0295 024 669, Keski-Suomen ELY-keskus
Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen (Viemäriylivuodot): www.ely-keskus.fi/avustukset-vesiensuojelun-tehostamisohjelman-toteuttamiseen
Kunta- ja Järjestö-Helmi: Niina Vähätalo, p. 0295 021 286, Uudenmaan ELY-keskus, ja Martina Schmidt, p. 0295 021 257
Yleinen neuvonta hakuun liittyvissä kysymyksissä: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, p. 0295 020 900, ympariston.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi.
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme