EMMA avataan 2.6., Tacita Deanin näyttelyä jatketaan kahdella kuukaudella ja Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttely avautuu kesäksi
7.5.2020 12:00:00 EEST | EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Tiedote

EMMA avautuu yleisölle 2.6. Kävijöiden ja työntekijöiden turvallisuus on otettu huomioon monin tavoin. EMMA on pinta-alaltaan Suomen suurin taidemuseo, joten turvallista tilaa nauttia taiteesta riittää. Henkilökunta ohjeistaa ja valvoo turvalliseen liikkumiseen ja rauhallisiin kulkusuuntiin. Näyttelykeskuksen lipunmyynnissä, ravintolassa ja EMMA Shopissa on pleksisuojat suojaamassa asiakkaita ja henkilökuntaa. Käsidesiä on saatavilla sekä aulassa että näyttelytiloissa ja pintojen puhdistukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Koronatilannetta seurataan ja muutoksia toimenpiteisiin sekä ohjelmaan tehdään tilanteen vaatiessa.
Museon avautuessa ensimmäisen kahden viikonlopun aikana, 5.–7.6. ja 12.–14.6., EMMAssa voi nauttia kuvataiteesta musiikin säestyksellä. Muusikko Anna Mantere kulkee näyttelytiloissa soittaen oboella tunnelmia klassisen musiikin klassikoista elokuvamusiikkiin. Innoituksen lähteenä toimii Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely Kosketus.
Aikataulumuutokset EMMAn ohjelmassa
Kansainvälisesti arvostetun Tacita Deanin yksityisnäyttelyä jatketaan kesän yli 2.8. asti. Näyttelyssä on esillä keskeisiä teoksia Deanin uran varrelta. Ensiesityksessä ovat uusi filmiteos, A Cloud makes itself, sekä 80 löydetylle postikortille tehty ainutkertainen teoskokonaisuus, Pantone Pairs. Muutoksesta johtuen Suomen Taideakatemian palkitseman Aaron Heinon näyttely siirtyy ja avautuu yleisölle EMMAssa 17.2.2021.
Keramiikkataiteilija Michael Schilkinin (1900–1962) eläinveistoksia esittelevä Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttely avautuu katsojille heti museon avautuessa 2.6. Bryk & Wirkkala -katseluvaraston näyttelytilassa. Modernismia edustavan Schilkinin ja nykytaiteilija Lotta Mattilan eläinhahmot kohtaavat toisensa Mattilan suunnittelemissa maailmoissa.
IC-98:n uusi teos Teesejä yhteiskuntaruumiista (sidos) on esillä osana Saastamoisen säätiön taidekokoelmaa esittelevää Kosketus-näyttelyä 4.8.–27.9.2020. Eeva-Leena Eklundin näyttely avautuu 28.10. ja jatkaa Saastamoisen säätiön ja EMMAn yhteistyömuotoa, jossa on aikaisemmin nähty Alicja Kwaden ja Tatsuo Miyajiman näyttelyt. Samanaikaisesti Kosketus-näyttelyyn avautuu uusi kokonaisuus, Ihminen ja luonto, ja mediahuoneessa nähdään Suomen ensiesityksessä Saara Ekströmin ja Eero Tammen teos Biblion.
Syksyn päänäyttely Elmgreen & Dragset avataan viikko suunniteltua myöhemmin, 3.10. 25-vuotista taiteilijajuhlavuotta viettävä maailmankuulu kaksikko toteuttaa EMMAan ennennäkemättömän, yllätyksellisen konseptin, jonka puitteissa nähdään myös laaja valikoima teoksia taiteilijaparin uran varrelta. Tulevalle syksylle suunniteltu Leena ja Kalle Nion esityksellinen yhteisnäyttely, Maalauskone, siirtyy vuodella ja avautuu syksyllä 2021.
EMMAn ilmastoteemaa jatketaan vuoden 2020 loppuun asti. Osaksi kevään ohjelmaa suunniteltu Nina Backmanin yhteisöä osallistava projekti, Miljoonan puun talkoot, järjestetään Espoo-päivän viikonloppuna 28.–30.8. yhteistyössä Näyttelykeskus WeeGeen ja Espoon kaupungin kanssa. Myös Lasten museofestarit on siirretty kevätkaudelta syksylle. Avaruusseikkailu 2020 -teemaista kaksipäiväistä tapahtumaa vietetään 24.–25.10. Festivaalin ohjelma noudattaa alkuperäisiä suunnitelmia: Festarilavalla nähdään Vuokko Hovatan ja Kalle Chydeniuksen luotsaama Sisidisko sekä vatsastapuhuja Sari Aallon Kosminen Show.
Vaihtuvat näyttelyt:
Tacita Dean 2.8.2020 asti
Nastja Säde Rönkkö: for those yet to be 2.8.2020 asti
Michael Schilkin feat. Lotta Mattila 2.6.2020–28.2.2021
Elmgreen & Dragset 3.10.2020–17.1.2021
Eeva-Leena Eklund :) 28.10.2020–9.5.2021
Aaron Heino 17.2.2021–18.4.2021
Leena ja Kalle Nio: Maalauskone 29.9.2021–tammikuu 2022
Muutokset Kosketus-näyttelyssä:
IC-98: Teesejä yhteiskuntaruumiista (sidos) 4.8.–27.9.2020
Ihminen ja luonto -uudistus avautuu 28.10.
Kosketuksen mediahuone:
Anni Puolakka: Timanttimaha 2.6.–27.9.2020
Saara Ekström & Eero Tammi: Biblion 28.10.2020–7.2.2021
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asta TeräväinenViestintäkoordinaattori / Communications Coordinator
Puh:+358447601930asta.teravainen@emmamuseum.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Annika Räim utsedd till intendent med ansvar för samlingarna på EMMA – Esbo moderna konstmuseum16.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
EMMA – Esbo moderna konstmuseum har utsett FM Annika Räim till ny intendent med ansvar för samlingarna. Räim tillträder tjänsten den 4 maj 2026. Den öppna ansökan samlade totalt 76 ansökningar från såväl inhemska som internationella sakkunniga.
Annika Räim appointed as Head of Collections at EMMA – Espoo Museum of Modern Art16.4.2026 10:00:00 EEST | Press release
EMMA – Espoo Museum of Modern Art has appointed Annika Räim, MA, as its new Head of Collections. She will assume the position on May 4, 2026. The position was filled through an open recruitment process that drew highly qualified Finnish and international applicants, 76 in total.
Annika Räim valittu EMMAn kokoelmista vastaavaksi intendentiksi16.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
EMMA – Espoon modernin taiteen museo on nimittänyt FM Annika Räimin uudeksi kokoelmista vastaavaksi intendentiksi. Räim aloittaa tehtävässä 4. toukokuuta 2026. Avoin haku keräsi kaikkiaan 76 hakemusta sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä asiantuntijoilta.
Axel Straschnoy inbjuder besökarna att föreställa sig alternativa framtider på en ny utställning på EMMA14.4.2026 09:05:00 EEST | Pressmeddelande
Konstnären och filmskaparen Axel Straschnoy har skapat en ny, flerdelad installation på EMMA – Esbo moderna konstmuseum, som en del av Finlands konstakademis pris som han tilldelades år 2025. Vi tror på och vi accepterar att dessa varelser existerar förvandlar utställningslokalen till en immersiv miljö, där den marginella politiska rörelsen posadismens utopiska idéer möter vetenskapliga teorier inom rymdforskningen. Utställningen visas 15.4–9.8.2026.
Axel Straschnoy invites visitors to imagine alternative futures in a new exhibition at EMMA14.4.2026 09:05:00 EEST | Press release
As part of the Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize 2025, artist and filmmaker Axel Straschnoy has created a new, multipart installation to EMMA – Espoo Museum of Modern Art. We believe and accept that these beings exist transforms the exhibition space into an immersive environment where utopian ideas of the marginal political movement Posadism intersect with scientific theories of space exploration. The exhibition is on view from 15 April to 9 August 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme