Emma Kari: Nousseihin energian hintoihin ratkaisuna energiaomavaraisuus ja kotitalouksien tukeminen
3.2.2022 15:26:18 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Energian hinta on noussut tänä talvena dramaattisesti ja se tuntuu kovaa monen suomalaisen kukkarossa. Se tuntuu sähkölaskussa, se tuntuu bensapumpulla. Jotkut ovat joutuneet jopa laskemaan, onko töissä enää kannattavaa käydä, Kari kirjoittaa.
Kari muistuttaa, että satsaukset uusiutuvaan energiaan eivät nosta, vaan laskevat energian hintaa.
– Se, että olemme Suomessa määrätietoisesti vähentäneet fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siirtyneet puhtaisiin ratkaisuihin, on pienentänyt energiakriisin vaikutuksia Suomessa. Tämä hallitus on panostanut puhtaaseen energiaan ja vihreään siirtymään historiallisen suurella tukipaketilla. Perussuomalaiset on kuitenkin vaatinut ilmastotoimien hidastamista. Se on vastuutonta, Kari korostaa.
– Ihmisten huoli toimeentulosta vaatii vakavahenkisiä ratkaisuja eikä pelkojen lietsomista. Hallituksen työ energiaomavaraisuuden vahvistamiseksi jatkuu. Tuemme tänä vuonna mittavasti kotitalouksia energiaremonteissa ja öljylämmityksestä luopumisessa. Liikenteen päästövähennyksiä vauhditetaan lukuisilla avustuksilla ja puhdasta energiantuotantoa vauhditetaan puolen miljardin potilla, Kari jatkaa.
Korkeat energian hinnat on otettava huomioon, kun hallitus päättää maaliskuussa ilmastotoimista.
– Tällä hallituskaudella liikenteen polttoaineverojen korotukset eivät ole aiheellisia, ja tässä tilanteessa ilmastotyön vauhdittamiseen muut ratkaisut ovat parempia. Meidän tulee löytää uusia tapoja tukea erityisesti pienituloisia kotien energiaremonteissa ja vähäpäästöisen auton hankinnassa. Samalla ihmisten tukemiseksi akuutissa tilanteessa voitaisiin harkita väliaikaisia muutoksia esimerkiksi ansiotuloverotukseen.
Koko päivitys löytyy Karin Facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/emmakari1/posts/495755768575866
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Alviina Alametsä: Sisäisen turvallisuuden selonteko unohtaa suomalaisten arjen ja ihmisoikeudet20.5.2026 15:46:31 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Alviina Alametsä jätti Vihreiden ryhmäpuheessa vastalauseen hallituksen sisäisen turvallisuuden selontekoon. Alametsä kritisoi selonteon unohtavan ihmisoikeudet ja hyvinvointivaltion, jotka ovat suomalaisen arkiturvallisuuden perusta.
Atte Harjanne: Ukraina on kilpi, jonka takana koko Eurooppa puolustautuu20.5.2026 13:39:58 EEST | Tiedote
Atte Harjanne muistutti Ukrainaa tukevaa Legio-operaatiota käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Ukraina puolustaa paitsi itseään, myös koko Eurooppaa. Siksi on myös Suomen etu, vastuu ja velvollisuus tukea Ukrainaa paitsi niin kauan kuin on tarpeen, myös niin paljon kuin on tarpeen.
Metsäluonnon tuhoamiselle on asetettava rajat – tällainen on Vihreiden metsälakipaketti18.5.2026 13:31:34 EEST | Tiedote
Nykyinen metsälaki ei tunnista metsien luonnontilan tai hiilinielujen taantumista eikä ota huomioon Suomen metsien ratkaisevaa roolia ilmastokriisin torjunnassa ja luontokadon pysäyttämisessä. Siksi Vihreät esittää laajaa uudistusta metsä- ja vesilakeihin.
Mari Holopainen: Yhteisen katsomusaineen valmistelu on aloitettava viimeistään seuraavalla hallituskaudella18.5.2026 12:31:42 EEST | Tiedote
Julkisuuteen tullut tieto uskonnollisesti tunnustuksellisen oppimateriaalin päätymisestä oppikirjaan alleviivaa eriytetyn uskonnonopetuksen ongelmia. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen esittää yhteisen katsomusaineen valmistelua.
Vihreiden Pitko vastaa keskustalle: “Jyrkkä ei luontotoimille on vastuuton linja”17.5.2026 17:32:30 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko vastaa keskustan Jouni Ovaskalle, joka kritisoi puolueen vasta julkaisemaa uutta avausta kestävämpään metsien käyttöön liittyen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
