EMMAssa käsitellään ilmastokriisiä keväällä 2020
18.12.2019 14:55:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Tiedote

EMMAn kevään näyttelyohjelmiston avaavat Tacita Deanin ja Nastja Säde Rönkön näyttelyt suuntaavat katseen ympäristön muutoksiin ja katoavaisuuteen. Dean tutkii ympäristömme muuntumista, ajan kulkua ja sen näkymistä elinpiirissämme. Filmille kuvattujen elokuvien ja suurikokoisten liitutaulumaalausten lähtökohtina ovat usein luonnonilmiöt, kuten pilven synty tai auringonpimennys. Dean on hitauden ja keskittymisen puolestapuhuja, joka tutkii asioiden ja ilmiöiden monimutkaista rakentumista vastavetona nopeatempoiselle digitaaliselle nykykulttuurille.
Ympäristötuho ja ilmastokriisi ovat myös Nastja Säde Rönkön näyttelyn for those yet to be keskiössä. Rönkön mediateos on yhden ihmisen mielenosoitus, jossa hän matkustaa maapallon kohteisiin, jotka ihminen on toiminnallaan tuhonnut tai jotka ovat tuhoutumassa.
“Välitämme toimintaympäristöstämme, joten kannamme vastuumme olemalla mukana ilmastotalkoissa. Omassa tekemisessämme museona on vielä kehitettävää kestävän kehityksen kannalta ja se työ jatkuu. Sen lisäksi haluamme osallistua keskusteluun vastuullisuudesta. Ohjelmistoomme kuuluu tapahtumia ja näyttelyitä, jotka antavat meille mahdollisuuden käsitellä tätä ajankohtaista teemaa kävijöidemme kanssa”, kertoo EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama.
Ilmastoaiheiseen ohjelmaan voi tutustua EMMAn verkkosivuilla tammikuusta 2020 alkaen. Teema on läsnä EMMAn keskusteluohjelmassa, taidepajoissa, ja koko talon tapahtumallisissa viikonlopuissa. Ilmastoystävällisyys tulee näkymään niin aiheina kuin toimintatapoina.
Ilmastokriisiä käsitellään esimerkiksi 25.3. EMMA Talksissa otsikolla Ilmasto muuttuu. Mitä voimme tehdä? Kalhaman moderoimassa keskustelussa asiantuntijat pohtivat, mitä on vielä tehtävissä taiteen ja tutkimuksen keinoin sekä yksilön tasolla.
EMMA osallistuu myös Miljoonan puun talkoisiin keväällä 2020. Taiteilija Nina Backmanin hankkeen tavoitteena on lisätä puiden määrää osallistamalla kaupunkilaisia niiden istuttamiseen. EMMA ja Näyttelykeskus WeeGee toimivat yhdessä taimien jakelupaikkana myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Kestävä kehitys on yksi Espoon kaupungin keskeisistä arvoista. Espoo on myös valittu kansainvälisessä vertailussa Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi ja Espoon tavoitteena on päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asta TeräväinenViestintäkoordinaattori / Communications Coordinator
Puh:+358447601930asta.teravainen@emmamuseum.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Tapio Wirkkalas omfattande retrospektiv kommer till sin sista utställningsplats i Japan25.6.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utställningen Tapio Wirkkala: The Sculptor of Ultima Thule som har turnerat i Japan i mer än ett år kommer till sin sista utställningsplats i Shimane Art Museum, där utställningen visas 26.6–31.8.2026.
Tapio Wirkkalan laaja retrospektiivi saapuu viimeiseen näyttelykohteeseensa Japanissa25.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Yli vuoden ajan Japanissa kiertänyt Tapio Wirkkala: The Sculptor of Ultima Thule -näyttely saapuu viimeiseen kohteeseensa Shimane Art Museumiin, jossa se on esillä 26.6.–31.8.2026.
Tapio Wirkkala Major Retrospective Reaches Final Venue in Japan25.6.2026 14:00:00 EEST | Press release
After travelling across Japan for more than a year, Tapio Wirkkala: The Sculptor of Ultima Thule arrives at its final venue, Shimane Art Museum, where it will be on view from 26 June to 31 August 2026.
Emmas framtid: ett brev från Krist Gruijthuijsen19.5.2026 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Bästa läsare, Det här är Emma. I dag, den 19 maj, är det hennes namnsdag. Hon fyller snart 20 år och befinner sig i en övergångsperiod, på väg från ungdom mot vuxenliv. I takt med att födelsedagen närmar sig stannar Emma upp för att reflektera. Att bli vuxen är oundvikligt, men i vår tid sker det inte utan utmaningar. De föreställningssystem hon en gång vuxit upp med håller på att vittra sönder. Förändringen utmanar henne att på nytt granska sitt sätt att förstå världen omkring sig. I två decennier har Emma bott i ett före detta tryckeri, ett imponerande brutalistiskt landmärke från 1960-talet i Esbo, ritat av arkitekten Aarno Ruusuvuori. I denna särpräglade miljö har rummet och konsten gått hand i hand, format varandra och skapat en egen värld där Emma har vuxit upp. Emma har vuxit upp genom relationer: med sina gemenskaper, med de konstnärer hon samarbetar med och med de samlingar hon förvaltar. Samarbetet har varit en central del av hennes utveckling och format hennes syn på den egn
Emma’s Future: A Letter from Krist Gruijthuijsen19.5.2026 08:30:00 EEST | Press release
Dear Reader, This is Emma. Today, 19 May, is her name day. She is about to turn 20 years old and finds herself at a moment of transition, gradually moving from adolescence into adulthood. As she approaches her birthday, she pauses to reflect. Growing up is inevitable, yet in this moment in time it is not without its challenges. The belief systems she was once so firmly raised with are dissolving, asking her to reconsider how she understands the world around her. For two decades, Emma has made her home in a former printing factory—a striking Brutalist landmark from the 1960s, designed by Finnish architect Aarno Ruusuvuori in Espoo, Finland. Within this distinctive architectural setting, space and art have continuously shaped one another, forming the environment in which she has grown up. Emma has come of age through relationships: with her communities, with the artists she works alongside, and with the collections she cares for. Collaboration has been central to her development, shaping
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme