Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Emmiina Lehtonen on Suomen paras nuori kokki

Jaa
Tamperelainen Emmiina Lehtonen on voittanut Oulussa järjestetyt Nuorten kokkien kilpailut. Voiton myötä Lehtonen lähtee edustamaa Suomea kansainvälisiin nuorten kokkien kilpailuihin Taiwaniin syyskuussa 2018. Toiseksi kilpailussa sijoittui Aarne Hietamäki ja kolmanneksi Oona Lyly.
Suomen paras nuori kokki Emmiina Lehtonen fileoi kuhan tarkalla ammattitaidolla. Kuva: Reija Satokangas
Suomen paras nuori kokki Emmiina Lehtonen fileoi kuhan tarkalla ammattitaidolla. Kuva: Reija Satokangas

Kilpailussa nuorilla kokeilla oli kolme tuntia aikaa valmistaa menukokonaisuus aiemmin osoitetuista raaka-aineista. Kilpailuaterian alkuruoan pääraaka-aineeksi oli annettu tuore pinaatti ja kuha. Kuha tuli valmistaa kahta valmistusmenetelmää käyttäen. Pääruoka valmistettiin broilerin rintapalasta, joka tuli myös taikinoida. Jälkiruoan tuli taas sisältää puolukoita.

- ”Kilpailun taso oli makujen suhteen erinomainen. Kuitenkin nuorilla ammattilaisilla on selkeästi kehitettävää vielä annosten esillepanossa ja omaperäisyydessä. Nämä omaisuudet toki kehittyvät ammattikokemuksen karttuessa. ” Kertoo kilpailun johtaja Martti Lehtinen.

Emmiina Lehtonen ja Aarne Hietamäki ovat Tamperelaisia nuoria taitajia. Lehtonen työskentelee Ravintola TAMK Catering Studiossa ja Hietamäki ravintola Kana Veljet Oy:ssa. Kolmanneksi sijoittunut Oona Lyly työskentelee Rovaniemellä ChocoDelissa.

Naisille SM-kokkikilpailussa toinen peräkkäinen voitto

Nuorten kokkien kilpailuja on järjestetty vuodesta 1977. 2010-luvun aikana naisvoittajien osuus  on kasvanut selkeästi. Vuoden 2017 kilpailut voitti Sanna Rahkonen ja vuonna 2015 Laura Virolainen toi Suomeen MM-hopeaa.  

- ”Kilpailun tarkoituksena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan ja hakea kilpailukokemusta. On hienoa huomata, että yhä useampi nuori ammattilainen luottaa itseensä ja on halukas hakemaan täysin uudenlaista kokemusta kilpailuista. Kenties aiemmin miehet ovat olleet hieman rohkeampia lähtemään mukaan. ” Martti Lehtinen miettii.

Kilpailun järjestäjänä toimii La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät, joka on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö.  Järjestön tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, vaalia ja edistää kansallista ruokakulttuuria sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Martti Lehtinen
Kilpailun johtaja, Opetusneuvos
+358405040863
chef.martti.lehtinen@gmail.com

Kuvat

Suomen paras nuori kokki Emmiina Lehtonen fileoi kuhan tarkalla ammattitaidolla. Kuva: Reija Satokangas
Suomen paras nuori kokki Emmiina Lehtonen fileoi kuhan tarkalla ammattitaidolla. Kuva: Reija Satokangas
Lataa
Nuorten kokkien kilpailun 2018 voittajat _ vasemmalta Oona Lyly, Emmiina Lehtonen ja Aarne Hietamäki. Kuva; Reija Satokangas
Nuorten kokkien kilpailun 2018 voittajat _ vasemmalta Oona Lyly, Emmiina Lehtonen ja Aarne Hietamäki. Kuva; Reija Satokangas
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Chaîne des Rôtisseurs Finlande
Chaîne des Rôtisseurs Finlande



http://www.rotisseurs.fi

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ryon Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on noin 1 900, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote

Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.

Chaîne des Rôtisseurs Finlande 60vuotta23.8.2023 12:51:26 EEST | Tiedote

Chaîne des Rôtisseurs Finlande perustettiin 60 vuotta sitten, juhlakapituli järjestetään Tampereella 25–27.8. Kansainvälisesti suurin ja vanhin gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten keittiö ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen järjestämiseksi. Järjestön ensimmäinen suomalainen jäsen oli tamperelainen Jorma Soiro vuonna 1963. Järjestön perustamiseen Suomessa vaikutti erityisesti kolme henkilöä Jorma Soiro, Onni Salo sekä Armas J.Pulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye