”En ole täysin pettynyt” – kuuluisa ruokakriitikko arvioi Food Market Herkun
10.4.2019 08:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jay Rayner on toiminut englantilaisten The Observer ja The Guardian -lehtien ruokakriitikkona yli 20 vuoden ajan. Hänet tunnetaan myös muun muassa erilaisten TV-kokkiohjelmien armottomana tuomarina. Miehen brittiläisen huumorin maustamat happamat analyysit ovat poikineet hänelle lempinimen ”Acid”.
Rayner ei päästä arvioitaviaan helpolla. Tämän on saanut tuta muun muassa kolmella Michelin-tähdellä palkittu ranskalainen Le Cinq -ravintola, josta Rayner totesi muun muassa, että ”koskaan en ole ajatellut, että häpeällisen kauhea ruoanlaitto saisi leukani löystymään päästäni”.
– Food Market Herkun valikoimaa ja palvelua on rakennettu yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa ja kuin palkintona Herkku listattiin 16 maailman parhaan uuden ajan ruokakaupan joukkoon. Se inspiroi ja rohkaisi meitä kutsumaan Jay Rayner arvioimaan työtämme, vaikka tiesimme, ettei hän ole kriitikko lempeimmästä päästä, valikoimajohtaja Antti Oksa SOK vähittäiskaupasta kertoo.
Food Market Herkun kutsu tulla arvioimaan valikoimiaan sopi kulinaristisista haasteista innostuvalle miehelle. Miehen Herkku-vierailun lähtökohtana oli, että asiantuntevat ruokakaupat välittävät sekä laadusta että hinnasta. Hyvä ruokakauppa toimii Raynerin mukaan ikkunana maailmaan monipuolisen raaka-ainevalikoiman ruokkiessa kokin mielikuvitusta. Herkun tiskeiltä löytyy kuin löytyykin miehen kaipaamia dry aged -lihaa, jamon ibericoa sekä riekkoa. Hedelmätiskin tuoreus saa arviokseen ”lähes miellyttävä”.
– Raynerin ”En ole täysin pettynyt” on miehen työhistoriaan nähden merkittävä työvoitto, markkinointipäällikkö Minni Jaakola SOK Mediasta naurahtaa.
– Tiedämme, että meidän pitää hurmata jokainen arjen Rayner. Intohimoinen suhtautuminen raaka-aineisiin, ruokaan ja makuelämyksiin ja asiakaspalautteen vieminen valikoimiin on meillä Herkun toiminnan ytimessä. Haluamme olla palvelukokonaisuudeltamme eurooppalaista kärkitasoa meillä joka päivä vierailevien asiakkaidemme vuoksi, Oksa ja Jaakola toteavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Oksa, valikoimajohtaja, SOK vähittäiskauppa, p. 010 768 0699, antti.oksa@sok.fi
Minni Jaakola, markkinointipäällikkö, SOK Media, p. 010 768 1240, minni.jaakola@sok.fi
Food Market Herkku: https://www.foodmarketherkku.fi/
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 9–17
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman kalsaridata kertoo, koska pojista kasvaa miehiä5.11.2026 07:42:00 EET | Tiedote
Isänpäivän lähestyessä Prisman myyntidata tarjoaa kurkistuksen suomalaismiesten kalsareihin. Missä iässä pitkien kalsareiden kysyntä pomppaa? Mitä kalsaridata kertoo talven tulosta ja kuka miesten kalsarit oikeasti ostaa?
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

