Endometrioosi heikentää naisten työkykyä ja lisää sairauspoissaoloja vielä keski-iässä
8.7.2021 10:06:15 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Endometrioosia sairastavien naisten työkykyä, työllistymistä ja eläköitymistä selvitettiin laajassa väestöpohjaisessa aineistossa. Mukana oli yhteensä 3 835 Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa naista. Seurantatutkimus kesti kaksi vuotta, naisten ollessa 46-48 -vuotiaita.
Naistentautien ja työterveyden asiantuntijoista koostuvan tutkimusryhmän tavoitteena oli selvittää sitä, vaikuttaako endometrioosi naisten työkykyyn vielä hedelmällisen iän loppupuolella. Aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa nuorempiin, hedelmällisessä iässä oleviin naisiin, ja niissä on huomattu työkyvyn heikentymistä endometrioosia sairastavilla.
Endometrioosi on krooninen gynekologinen sairaus, jota esiintyy noin joka kymmenennellä hedelmällisessä iässä olevalla naisella. Endometrioosin oireet voivat olla hyvin laajamittaisia, ja niihin kuuluu esimerkiksi kuukautiskipuja, alavatsakipuja, suolisto-oireita, lapsettomuutta ja väsymystä. Endometrioosin tiedetään heikentävän merkittävästi naisten elämänlaatua.
Vaikka endometrioosi heikensi naisten työkykyä vielä hedelmällisen iän loppupäässä, se ei kuitenkaan lisännyt työttömyyttä tai varhaista eläköitymistä. Riski työttömyyteen todettiin jopa vähäisemmäksi verrattuna heihin, joilla ei ollut endometrioosia.
”Endometrioosin hoidon tulisi olla kokonaisvaltaista ja myös endometrioosin pitkäaikaisvaikutukset naisten elämään tulisi huomioida. Asianmukainen ja kannustava informaatio on tärkeää. Myös tieto siitä, ettei endometrioosi aiheuta pitkällä aikavälillä työttömyyttä tai varhaisempaa eläköitymistä, voi olla huojentavaa endometrioosia sairastaville”, päätutkijana toiminut Henna Rossi pohtii.
Tutkimus tuo uutta ja merkittävää tietoa endometrioosin aiheuttamista pitkän aikavälin vaikutuksista naisten työkykyyn ja työllistymiseen väestötasolla. Tutkimus on osa Rossin väitöskirjaa, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa syyskuussa.
Tutkimusta rahoitti muun muassa Suomen Akatemia.
Tutkimusjulkaisu: The association of endometriosis with work ability and work life participation in late forties and lifelong disability retirement up till age 52 -a Northern Finland Birth Cohort 1966 study. https://doi.org/10.1111/aogs.14210
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Rossi, LL, synnytys- ja naistentautien ja gynekologisen kirurgian erikoislääkäri
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
henna.rossi@hotmail.com
puh: 0447565339
Kaisu Koivumäki, Oulun yliopisto, viestintäasiantuntija, kaisu.koivumaki@oulu.fi, p. 050 4344261
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailuun yli sata ehdotusta7.10.2026 15:04:22 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 2.10.2026. Kilpailuun jätettiin yli sata ehdotusta. Yleisellä kansainvälisellä arkkitehtuurikilpailulla yliopistolle haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoista kampuskokonaisuutta, joka yhdistää yliopiston toiminnot ja opiskelija-asunnot sujuvasti osaksi kaupunkirakennetta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteyteen Kontinkankaan kaupunginosaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
