
Ensihoitajien kohtaamiin uhka- ja väkivaltatilanteisiin on puututtava työpaikoilla ja yhteiskunnassa
Auttajaan kohdistuvaa väkivaltaa ei saa hyväksyä työn ominaispiirteenä työpaikoilla eikä yhteiskunnassa, vaan työntekijälle on oltava lainsäädännöllinen viranomaissuoja, SPAL huomauttaa.
– Väkivaltateosta on rangaistava vähintään samalla rangaistusasteikolla kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta jo tehdään. Yhteiskunnan on osoitettava, että auttajaan kohdistuva väkivalta ei ole sallittua missään tilanteessa, järjestön johtaja Kim Nikula painottaa.
Ensihoitajiin ja pelastaja-ensihoitajiin kohdistuva väkivalta ja sen uhka on toistuvasti mukana hälytystehtävillä ambulanssissa, yksityisasunnoissa ja kaduilla. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston raportin mukaan vuonna 2022 ensihoitajat kokivat väkivaltaa useimmiten ambulanssissa (40 % tapauksista) ja yksityisasunnoissa (32 %).
SPAL ja muut alan järjestöt ovat vedonneet ensihoitopalveluissa työskentelevien terveydenhuollon ja pelastusalan ammattilaisten turvallisuuden parantamisen puolesta jo pitkään.
Työnantajan velvollisuus on huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä sekä ottaa huomioon työhön, työolosuhteisiin ja työympäristöön liittyvät seikat, kuten esimerkiksi väkivallan uhka työssä. Työntekijällä on velvollisuus puolestaan ilmoittaa työssä tapahtuneista vaaratilanteista työnantajalle.
– Kannustamme työntekijöitä raportoimaan jokaisesta kohtaamastaan uhka- ja väkivaltatilanteesta. Päättäjiltä ja lainsäätäjiltä odotamme pikaisia toimia lainsäädännön korjaamiseksi. Turvaton työympäristö heikentää alan veto- ja pitovoimaa, ja siihen meillä ei ole varaa nykytilanteessa, Nikula sanoo.
Huomattava osa uhkatilanteista jää edelleen raportoimatta
Vuonna 2022 pelastuslaitokset kirjasivat Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston järjestelmään 165 uhka- ja väkivaltatilanneilmoitusta. SPALin arvioiden mukaan uhka- ja väkivaltatilanteita kohdataan ensihoidossa ilmoitettua enemmän. Huomattava osa erityisesti uhkatilanteista jää raportoimatta
Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston raportin mukaan väkivallan tekijä on pääasiassa potilas. Myös omaiset ja ulkopuoliset voivat aiheuttaa ensihoitajalle väkivaltaa tai sen uhkaa. Kaikista väkivaltatilanteista eniten oli sanallista tai henkistä väkivaltaa (43 %) sekä lievää fyysistä väkivaltaa (39 %).
Ensihoitajat auttavat hädässä olevia ympäri vuorokauden, ja tilanteen pitäisi olla turvallinen sekä auttajalle että autettavalle. SPALin tiedossa on tapauksia, joissa ensihoitajiin kohdistunut väkivalta on aiheuttanut työkyvyttömyyttä ja pahimmillaan ajanut ammattilaisia pois alalta. Lainsäädäntöä tiukentamalla viestitään koko yhteiskunnalle siitä, ettei ensihoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa hyväksytä missään muodossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim NikulaJärjestön johtaja
Puh:040 716 1805kim.nikula@spal.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistettävä pikaisesti16.5.2024 16:59:22 EEST | Tiedote
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL esittää, että selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistetään kuluvalla hallituskaudella. Selvitys tarjoaisi pohjan pelastustoimen johtamisen, ohjauksen ja valvonnan uudelleenorganisoinnille kansallisen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta.
Pelastustoimen suorituskyky on varmistettava normaali- ja poikkeusolosuhteissa11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL edellyttää, että turvallisuusviranomaisten resurssit varmistetaan kehysriihessä.
Ammattiliitto HAL: Hätäkeskuspäivystäjän työlle määritettävä laatukriteerit17.1.2024 10:06:38 EET | Tiedote
Suomen Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL vaatii työnantajalta toimia hätäkeskuspäivystäjän työn kokonaisvaltaisen tarkastelun käynnistämiseksi ja laatukriteerien määrittämiseksi.
SPAL jatkaa itsenäisenä ammattiliittona19.9.2023 16:20:11 EEST | Tiedote
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin jäsenyys Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:ssä on päättynyt 19. syyskuuta 2023.
Pelastusalan lisäkoulutuspaikkoihin osoitettava resurssit18.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL pitää yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittisen tärkeänä, että pelastusalan oppilaitoksille osoitetaan riittävät määrärahat budjettiriihessä. Pelastusala on huomioitu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa poikkeuksellisen kattavasti.