Ensihoito Pohjois-Pohjanmaalla sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi
9.10.2020 15:10:52 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Ensihoidon järjestämisvastuu Pohjois-Pohjanmaalla kuuluu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille (PPSHP). Vuodesta 2015 saakka ensihoitopalvelun ovat tuottaneet Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ja Jokilaaksojen pelastuslaitos.
Viime vaalikaudella käynnissä olleen maakuntauudistuksen yhteydessä ensihoidolla todettiin olevan enemmän toiminnallisia yhteyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon kuin pelastuslaitosten kanssa. Maakuntavalmistelun päätyttyä vuonna 2019 Pohjois-Pohjanmaalla päätettiin jatkaa asian selvittelyä sairaanhoitopiirin johdolla.
Toukokuussa 2020 ensihoidon tuottamisesta valmistui kattava selvitys. Selvityksen mukaan ensihoidon siirtäminen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi ja toiminen yhdessä organisaatiossa toisi maakunnalle selviä hyötyjä.
Asiaa valtuustolle esitelleen PPSHP:n johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan samassa organisaatiossa toiminen selkiyttää johtamista ja mahdollistaa ensihoidon nykyistä tiiviimmän integraation erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen kanssa.
”Selvityksen mukaan siirto parantaa hoidon laatua ja potilasturvallisuutta, koska prosessi, laitteet, kuljetuskalusto, työtavat ja välineet yhdenmukaistetaan. Tämä tuo myös kustannussäästöjä. Samalla voimme siirtää pelastuslaitosten piirissä syntyneitä hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä koko maakuntaan”, Korpelainen toteaa.
Keskeisenä hyötynä pidetään kotiin vietävien päivystyksellisten palvelujen kehittämisen mahdollistumista uudella tavalla.
”Kotiin vietävät päivystyksellisen palvelut vähentävät epätarkoituksenmukaisia päivystyskäyntejä ja sujuvoittavat potilaiden hoitoa. Tätä kautta myös kokonaiskustannukset pienenevät”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

