Ensimmäiset Kohtaamistaiteen® ohjaajat valmistuivat TAMKista
29.6.2022 09:38:13 EEST | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote

Koulutuksen antamaa ohjausosaamista moni opiskelijoista aikoo hyödyntää uutena metodina nykyisessä työssään. He voivat myös ponnistaa työelämässä uuteen suuntaan, esimerkiksi Kohtaamistaiteen ohjaajiksi yrittäjinä.
TAMKin koulutuksen opettaja Tuija Widen kiittää opiskelijoitaan:
– Matka ollut tosi mahtava. Nyt kun koulutus päättyy, Kohtaamistaide leviää Suomessa ja te olette viemässä sitä eteenpäin.
Valmistuneiden ryhmään kuuluu muun muassa sairaanhoitaja, diakoniatyöntekijä, museolehtori ja ammattikorkeakoulun opettaja. Kaikilla ensimmäiseen, lukuvuoden mittaiseen koulutukseen osallistuneilla on jonkinlaista taidetaustaa, mutta se ei ollut edellytyksenä osallistumiselle. Myöskään ohjattavien ryhmien jäseniltä ei odoteta harrastuneisuutta.
– Minulla on kokemusasiantuntijuutta epävarmuudesta tarttua pensseliin. Haluan rohkaista ihmisiä kokeilemaan sellaistakin, mistä ovat epävarmoja tai mitä eivät osaa. Työskentelyn menetelmät ja laadukkaat materiaalit auttavat onnistumisessa, sanoo Anna-Mari Paloniitty-Tuominen, yksi koulutuksen osallistujista.
Kohtaamistaiteen ryhmät ovat keskenään hyvin erilaisia. Taidetyöskentely sopii kaikenikäisille, ja sitä voidaan kohdentaa esimerkiksi yhdistyksille, sukupolvi- ja perhetyöhön, maahanmuuttajille tai erityisopetukseen. Ryhmiä voi kutsua koolle myös avoimesti niin, että ilmoittautua voi kuka tahansa. Ryhmän työskentelyyn kuitenkin sitoudutaan koko ajaksi, mikä tukee yhteishengen muodostumista.
Ryhmien erityispiirteiden huomioiminen on ohjaustyössä tärkeää. TAMKin koulutus vahvistaa ohjaajataitoja ja ryhmädynamiikan tunnistamista.
– Työskentelyssä noudatetaan Kohtaamistaiteen eettisiä periaatteita, joissa on huomioitu eri ammattikuntien eettiset koodistot. Kohtaamistaiteen ohjaajan lisäksi ryhmissä on usein apua työparista, joka ymmärtää juuri kyseisen ryhmän erityispiirteet syvällisesti, sanoo opettaja Tuija Widen.
Työskentelyn aluksi ohjaukselle asetetaan tavoitteet. Tavoitteena voi olla vaikkapa ilo, hetken hengähtäminen tai oman luovuuden herättäminen. Työnantajille Kohtaamistaiteen työpajojen järjestäminen työpaikalla kannattaa, sillä ne edistävät työhyvinvointia. Ohjaus voidaan toteuttaa työyhteisön ongelmiin porautuen ja niitä työstäen, mutta myös virkistystoimintana lisäämään yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta uudella tavalla.
– Haluan ohjaajana erityisesti voimaannuttaa muita, mikä samalla antaa minulle voimaa. Hyvässä ohjaajuudessa korostan huomioivaa ja rauhallista, läsnä olevaa tilaa sekä itsensä että muiden kanssa, sanoo opiskelija Sanna Korpihete-Anez.
Kohtaamistaidekokoontumisessa on kolme vaihetta: virittäytyminen, taidetyöskentely ja arvostuskierros. Virittäytymisessä aktivoidaan eri aisteja esimerkiksi haistelemalla tai maistelemalla jotain teemaan kytkeytyvää taikka kuuntelemalla musiikkia. Taidetyöskentelyn lopputuloksena voi olla arabeski, monotypia tai palasista koottu kimono.
Kohtaamistaide eroaa kuvataideterapiasta erityisesti siinä, että se ei taideterapian tavoin pyri analysoimaan työskentelyn tuloksia tai etsimään merkityksiä. Sen sijaan prosessissa keskeistä on se, että jokaiselle taideteokselle annetaan arvostusta ja jokaisesta työstä etsitään ja löydetään kaunista ja hyvää. Uppoutuminen taiteen tekemiseen ja taidemateriaalien käsittelyyn on kuitenkin usein itsessään voimauttavaa ja terapeuttista.
– Minua arvelutti etukäteen esteettisen kauneuden korostaminen. Minulla on aiempia taideterapiaopintoja, ja analysoinnista oli vaikeaa oppia pois. Oman työn arvostamisen oppiminen on ollut palkitsevaa. Opetan luovia terapioita ja kuvallista ilmaisua, ja saan näistä menetelmistä varmasti jonkin osion siihen, sanoo ammattikorkeakoulun opettajana toimiva Kaija Nevalainen.
Lisätietoja: opettaja Tuija Widen, tuija.widen@mentorica.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalveluarkisin 8-16
viestinta.tamk@tuni.fiKuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 12 000 opiskelijaa ja yli 800 työntekijää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMKin myynnin opiskelijat saavat käyttöönsä yritysten tekoälyalustan17.9.2026 11:16:18 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Liiketalous ja media -yksikkö ja suomalainen teknologiayritys Revial aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on hyödyntää tekoälypohjaista analytiikkaa myynnin opetuksessa. Revialin alustaa hyödynnetään opiskelijoiden myyntiharjoitusten tukena sekä myyntikeskusteluihin valmistautumisessa ja niiden analysoinnissa. Alustaa käyttävät myös kansainväliset pörssiyhtiöt.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMKiin oli yli 4700 hakijaa11.9.2026 13:49:53 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 10.9.2026. Tampereen ammattikorkeakoulun hakukohteisiin tuli 4707 hakemusta. Tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 737 aloituspaikkaa.
Kahvin sivuvirroista paperipusseihin: suomalainen kiertotalousinnovaatio etenee2.9.2026 11:33:27 EEST | Tiedote
Mitä yhteistä on aamukahvilla ja paperipakkauksilla? Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) johdolla kehitetty suomalainen kiertotalousinnovaatio jalostaa kahvinpaahtamisen sivuvirroista väriaineita teollisiin painoväreihin. Yhteistyössä globaalin painovärivalmistajan Siegwerkin kanssa teknologia on nyt saavuttanut kaupallisen mittakaavan paperipusseissa.
Jatta Herrasesta ammattikasvatuksen työelämäprofessori24.8.2026 09:35:36 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteiseksi ammattikasvatuksen työelämäprofessoriksi on valittu filosofian tohtori Jatta Herranen. Uusi tehtävä sijoittuu osaksi Tampereen korkeakoulukonsernin ammattikasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskokonaisuutta.
TAMK juhli 30-vuotista taivaltaan lukuvuoden avajaisissa12.8.2026 14:04:36 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) henkilöstö vietti lukuvuoden avajaisia 10.8.2026. Avajaisilla oli erityinen merkitys, sillä TAMK täyttää pyöreät 30 vuotta. Juhlassa katsottiin sekä menneeseen että tulevaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
