Erilaisia polkuja vammaisalalle-malli ohjaa uusille urapoluille

Kehitysvammaliiton ja JHL:n vuonna 2020 tekemässä kyselytutkimuksessa peruskoululaisista 67 % ei ollut saanut lainkaan tietoa vammaisalan työstä ja työpaikoista. Kyselyyn osallistuneet opinto-ohjaajat toivoivat helposti saatavaa ja konkreettista tietoa vammaisuudesta ja vammaisalasta.
Tämän kyselytutkimuksen esiin nostamien kehitysehdotusten innoittamana VAVE-hankkeessa tuotettiin Erilaisia polkuja vammaisalalle-polkumalli, joka julkaistiin 13.5.2022. Malli esittelee vammaisalan kouluttautumismahdollisuuksia ja uratarinoita, sekä helpottaa alaan tutustumista.
Erilaisia polkuja vammaisalalle -malli on havainnollinen tietopaketti, jonka avulla kuka tahansa opintopohjasta riippumatta voi löytää oman opinto- ja urapolkunsavammaisalalle. Helppokäyttöinen polkumalli sisältää jokaiselle kokonaisuuden, joka ohjaa opintojen rahoituksesta alan turvallisuussäädöksiin saakka.
Polkumalliin voit tutustua osoitteessa polkuja.vetoavammaisalalle.fi
Hanke päättyy, vetovoima ei
Vammaisalan haasteena ei ole ainoastaan työvoimapula, sillä myös opintojen vähäinen tarjonta syö vetovoimaa. Sosiaali- ja terveysalan toisen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneista vain pienellä osalla on ollut opinnoissaan vammaistyön sisältöjä. Sosiaalialan koulutuksia tarjoavien suomenkielisten ammattikorkeakoulujen tutkintojen opetussuunnitelmissa vain alle puolessa on vammaisalan opintojaksoja. Terveysalan opetussuunnitelmissa vammaisuuteen ja vammaistyöhön kytkeytyviä opintojaksoja on vain muutamassa ammattikorkeakoulussa ja opintotarjonnassa on harvoin muutamaa kurssia enempää.
-Monet opintojaksot rakentavat vammaisalan työssä tarvittavaa osaamista, mutta ilman perehtymistä vammaisalan erityiskysymyksiin ajatus työllistymisestä alalle voi jäädä vieraaksi, kommentoi VAVE-hankkeen projektipäällikkö Piia Suihkonen.
Vastaukseksi opintotarjontaan VAVE-hankkeessa koottiin Diakin avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan yhteensä 39 opintopisteen laajuinen Osaamista vammaistyöhön -osaamiskokonaisuus. Aiemmin Diakin avoimen amk:n vammaisalan opintojaksoissa oli vain muutamia ilmoittautuneita, kun vuonna 2021 osallistujamäärä oli 55 opiskelijaa ja keväällä 2022 oli 30 opiskelijaa.
Hankkeen toteutuksessa mukana olleissa toisen asteen oppilaitoksissa vammaisalan opintoja suorittavien määrä kasvoi 86 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2021. Hankkeessa kehitettiin ammatilliselle toiselle asteelle valinnainen tutkinnon osa, Työntekijänä kehitysvammatyössä TYKE, joka pilotoitiin syksyllä 2021. Tutkinnon osa on lisätty STEP-koulutuksen, Esedun ja Samiedun koulutustarjontaan keväästä 2022 eteenpäin.
-Me emme ole ainoita, jotka ovat työskennelleet vetovoiman lisäämiseksi, sillä koulutus ja työelämäyhteistyön vahvistaminen on ollut avainasemassa, kertoo Suihkonen.
Esite s22 Osaamista vammaistyöhön
Voit kurkata myös opinto-oppaan tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikko Piia Suihkonen
piia.suihkonen@diak.fi
Puh. 0504011219
Aura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiElina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiJenna Tikkaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 571 1959jenna.tikka@diak.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Korkeakoulu kestävyyden ja vastuullisuuden edelläkävijänä7.6.2023 12:37:43 EEST | Tiedote
Diak haluaa muuttaa maailmaa kestävään ja vastuulliseen suuntaan. Kestävyyden ja vastuullisuuden teemat läpileikkaavat niin koulutusta, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kuin työyhteisöäkin.
Digi- ja kielitaidoilla opiskelu- ja työllistymisvalmiuksia2.6.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajataustaisten naisten työllisyysaste on matalampi kuin suomalaistaustaisten naisten. Ero on suurempi kuin vastaava ero miesten kohdalla. Digillä opin portaille -hankkeessa vahvistettiin maahanmuuttajaistaustaisten naisten kieli- ja digitaitoja. Tuore julkaisu kuvaa hankkeen tuloksia.
Hyvinvoinnin mittari käyttöön asiakastyössä1.6.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
Asiakastyössä tarvitaan usein yleistietoa kuvaamaan ihmisen hyvinvointia. Diakissa kehitetty 3X10D-elämäntilannemittari vastaa tähän tarpeeseen. Tuoreessa verkkojulkaisussa esitellään vuodesta 2015 alkaen kehitetyn 3X10D-elämäntilannemittarin eri versioita ja kuvataan mittareiden käyttöä ja tutkimusta.
Tulevaisuuden hyvinvointipalveluita yhteiskehittämässä30.5.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
DiakHub on Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoima foorumi, joka kokoaa yhteen sote-palveluiden ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden tutkijat, kehittäjät, järjestäjät, tuottajat ja käyttäjät rakentamaan yhdessä tulevaisuuden hyvinvointipalveluita ja työllisyyttä. Diakin vuosikirja kuvaa DiakHubin toimintaa ja tuloksia viime vuosilta.
Ohjaamoiden viestintää kehitetään nuorten osallisuuden vahvistamiseksi26.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ohjaamoiden viestintää kartoitetaan ja kehitetään Tampereen, Turun ja Porin alueilla. Länsi-Suomen Ohjaamot yhdessä -hankkeen avulla halutaan tavoittaa paremmin nuoria ja vahvistaa heidän osallisuuttaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme