Eristyneet St. Kildan saaret menestysromaanin inspiraationa

Karen Swan: Kesytön saari
Ilmestyy 5.5.
Karen Swan kertoo inspiraatiostaan romaanisarjalle: ”Kuulin St. Kildasta ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten, kun silmääni osui sanomalehti Timesin kainalojuttu. Otsikkona oli ’90 vuotta siitä, kun St. Kilda antoi periksi’ ja mustavalkokuvassa kameraan katsovia saarelaismiehiä. He olivat aivan toiselta ajalta ja toisesta maailmasta. Huomioni kuitenkin kiinnittyi sanoihin ’antoi periksi’. He eivät olleet noin vain lähteneet saareltaan. Mikä oli pakottanut heidät antautumaan? Ja kuinka pitkään he olivat sinnitelleet kohtaloaan vastaan?”
Swan on tullut tunnetuksi kirjojensa vahvasta paikallisväristä. Kirjoittaessaan Kesytöntä saarta hän paneutui gaelin kieleen sekä ajan puhe-, käytös- ja pukeutumistapoihin. ”Historiallinen viitekehys on kuitenkin vain tausta, joka antaa makua ja kontekstia pääjuonelle mutta ei saa häiritä sitä”, kirjailija kertoo. Hän tarkastelee romaaneissaan ihmisluonnon olemusta: sitä, mikä muokkautuu aikakauden ja elinympäristön mukana, sekä sitä, mikä säilyy muuttumattomana.
Kesyttömässä saaressa taitava kiipeilijä ja lintujen tuntija Effie Gillies asuu pienessä yhteisössä karunkauniilla St.Kildan saarella ja kamppailee nuorena naisena paikastaan miesten maailmassa. Kesällä 1930 saarelaisten elämä on mullistumassa, kun heidät siirretään Skotlannin mantereen puolelle turvallisempiin oloihin.
Elämänmuutos loksauttaa myös romanttiset palaset uuteen asentoon. Kielletyt tunteet yli luokkarajojen heräsivät jo karismaattisen lordi Sholton vieraillessa saarella, ja yllättäen he kohtaavat Effien kanssa uudelleen täysin erilaisissa oloissa. Voiko rohkean naisen rakkaus voittaa ylivoimaisetkin esteet?
”Kesytön saari on huolellisesti taustoitettu ja kauniisti kerrottu – – ihanan nautinnollinen lukukokemus: rakkautta, draamaa, raivokkuutta, uhkaa ja vaaraa sekä henkilöhahmoja, joihin rakastuu – –. Onneksi tämä on sarjan alku, eli jatkon nälkä tulee tyydytetyksi.”- Santa Montefiore, kirjailija
Karen Swan on menestynyt brittikirjailija, jonka teoksia leimaavat ainutlaatuiset miljööt ja taidokas tarinankerronta. Hän aloitti uransa muotitoimittajana mutta omistautuu nykyään kirjailijan työlle sekä kolmen lapsen ja koiran hoitamiselle. Hän asuu perheineen Sussexin maaseudulla.
Kesytön saari on ensimmäinen Swanilta suomennettu romaani.Samannimisen sarjan toinen osa ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2024. Sarjaa suomentaa Ilkka Rekiaro.
Arvostelukappaleet: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, viihde, käsityöt
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kesää kohti käännetyillä dekkariuutuuksilla8.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Kesäloma on monella pian jo ovella, ja mikä olisikaan parempi tapa lomailla ja rentoutua kuin tarttua Otavan kesän ulkomaisiin dekkariuutuuksiin! Otavan kesän suomeksi käännetyistä jännäreistä löytyy monipuolisesti tarjontaa hyvänmielen dekkarista aina henkeäsalpaavaan toimintaan. Uppoudu siis mukaansatempaavien tarinoiden maailmaan ja tee kesästäsi jännityksentäyteinen seikkailu!
Anna-Leena Härkösen uutuusromaani kysyy, voiko rahalla ostaa rakkauden7.6.2023 14:43:40 EEST | Tiedote
Huomenna hän ei tule on Anna-Leena Härkösen 25. teos. Härkönen on palkittu mm. J.H. Erkon rahaston palkinnolla, Kiitos kirjasta -mitalilla, Veijo Meri -palkinnolla ja Suomi-palkinnolla.
Hurmaavat uutuudet taaperoille6.6.2023 11:40:00 EEST | Tiedote
Lapselle kannattaa lukea jo ihan pienestä, jotta yhteisistä lukuhetkistä tulee tapa. Uusi Omppu-sarja opettaa taaperoille pieniä, arkisia asioita, ja Tähtitossun runot ja lorut johdattavat vauvaikäisestä lähtien riimien lämpimään syliin.
Rakastetut Kamala luonto -hahmot nyt pentuina! Kamalan ihanat pennut on vauhdikas lasten kuvakirjasarja kaikille eläinten ystäville1.6.2023 11:15:33 EEST | Tiedote
Kamala luonto -sarjakuvasta tutut valloittavat eläinhahmot koheltavat pentuina lasten kuvakirjassa. Pennut seikkailivat Marja Lappalaisen ja Jarkko Vehniäisen Pentukirjassa ensimmäistä kertaa vuonna 2016, ja nyt niiden tarina jatkuu uudessa Kamalan ihanat pennut -sarjassa.
Sukella tunteiden maailmaan somevaikuttaja Tinken kanssa! Väritä tunteesi -kirjassa pääsee tutustumaan itseensä värien avulla31.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Suositun tubettajan ja sirkusartistin värityskirjassa värit johdattavat tunteiden maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme