SDP

Essi Huovinen SDP:n poliittisen valmistelun toimitsijaksi ja Jesse Saapunki poliittiseksi avustajaksi

Jaa

SDP:n poliittisen valmistelun osasto on saanut täydennystä. Marraskuussa 2022 SDP:n poliittisen valmistelun toimitsijana on aloittanut yhteiskuntatieteiden maisteri Essi Huovinen, 27, ja tammikuusta 2023 alkaen poliittisena avustajana historiaa Turun yliopistossa opiskeleva Jesse Saapunki, 24.

Kuvat: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuvat: Jukka-Pekka Flander / SDP

Huovinen on aiemmin työskennellyt sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä kansanedustaja Hussein al-Taeen poliittisena avustajana sekä toiminut hetken myös ryhmän EU ja ulkopoliittisena asiantuntijana. SDP:n poliittisen valmistelun toimitsijana hänen tehtäviinsä kuuluvat esimerkiksi poliittisen ohjelman päivittäminen sekä eduskuntavaaleihin valmistautuminen osana poliittista osastoa.

- On mahtavaa tulla takaisin SDP:n puoluetoimistolle ja poliittisen valmistelun osastolle, sillä suoritin täällä aikaisemmin maisterivaiheen korkeakouluharjoitteluni. Edessä on varmasti jännittävät ja kiireiset kuukaudet, mutta olen erittäin hyvin ja varmoin mielin menossa kohti eduskuntavaaleja, Huovinen sanoo.

Jesse Saapunki on työskennellyt aiemmin Demarinuorissa sekä työ- ja elinkeinoministeriössä. Hän on myös toiminut Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtajana. Työssään poliittisena avustajana Saapunki työskentelee osana poliittista osastoa eduskuntavaalien tiimoilta sekä avustaa puoluesihteeri Antton Rönnholmia.

- On valtavan jännittävää ja innostavaa aloittaa työt SDP:n poliittisen valmistelun tiimissä eduskuntavaalien alla. Suomen ja maailman tilanne on sähköinen, joten en usko, että vauhtia ja kiinnostavia tilanteita puuttuu keväästä. Valoa ja vaaleja kohti – tavoitteena tietenkin Marinin II, sanoo Saapunki.

SDP:n poliittisen valmistelun päällikkö Kaisa Vatanen on tyytyväinen puoluetoimiston saamasta vahvistuksesta.

- Olen valtavan iloinen, että olemme saaneet Essin ja Jessen osaksi tiimiämme. Heillä molemmilla on jo ennestään vahva osaaminen SDP:n toiminnasta ja ohjelmatyöstä sekä energiaa ja intoa edistää sosialidemokratiaa. Edessä on paitsi kiireinen vaalikevät, myös puoluekokousvuosi, joten työtä riittää, Vatanen summaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvat: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuvat: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Iris Nordman SDP:n kampanjatyöntekijäksi eduskuntavaaleihin27.1.2023 15:42:26 EET | Tiedote

SDP:n kampanjatyöntekijänä on 18.1. alkaen aloittanut lähihoitaja, liiketalouden opiskelija Iris Nordman, 21. Nordmanilla on kokemusta hallitustyöskentelystä eri sosialidemokraattisissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Hän toimii opiskelijakunnan edustajistossa oman ryhmänsä puheenjohtajana sekä sosialidemokraattisten opiskelijoiden valtakunnallisen lehden vastaavana toimittajana. Kampanjatyöntekijänä SDP:n puoluetoimistolla Nordman vastaa puolueen puheenjohtajan eduskuntavaalikampanjasta sekä avustaa puoluetoimiston vaalityössä. - Pääsen työskentelemään eduskuntavaalikampanjassa mahtavalta näköalapaikalta mielenkiintoisena aikana. Teemme töitä vaalivoiton eteen hienolla tiimillä ja olen mielelläni joukossa mukana. Odotan vauhdikasta vaalikevättä, jossa pääsen hyödyntämään aikaisempaa osaamista kampanjatyöstä sosialidemokraattisen liikkeen riveissä, Nordman sanoo. SDP:n järjestöpäällikkö Pekka Tuuri iloitsee puoluetoimiston saamasta vahvistuksesta. - Edessä on kiireinen vaalikevät ja

Kutsu medialle: SDP:n kampanjastartti 4.2.27.1.2023 13:46:12 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa SDP:n kampanjastarttiin lauantaina 4.2. Clarion Hotel Helsinkiin Jätkäsaareen (os. Tyynenmerenkatu 2, Helsinki). Kampanjastartissa SDP julkaisee puheenjohtaja Sanna Marinin johdolla vaaliohjelmansa vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Tapahtuman ohjelma: klo 9.00–10.00 Median ilmoittautuminen klo 10.00 SDP:n vaaliohjelman ja kampanjan julkistus, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, varapuheenjohtajat Niina Malm, Ville Skinnari ja Matias Mäkynen, puoluesihteeri Antton Rönnholm sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero. klo 12.00 alkaen tarjolla lounasta, jonka jälkeen tiedotustilaisuus medialle. Median käytössä on koko päivän ajan (klo 9–17) työskentelytila Clarionissa. Päivän aikana järjestetään Clarionin edustalla yleisötapahtuma, jota median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan. Tapahtumassa paikalla SDP:n puoluejohtoa. Median edustajat ovat myös lämpimästi tervetulleita kampanjastartin i

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme