Attendo

Esteetön kesäfestari valloittaa Simon jo kuudetta kertaa: ”Festarit kuuluvat kaikille!”

Jaa

Ensi viikon perjantaina nimekkäät artistit kapuavat jälleen lavalle Simon kesätorilla, jossa juhlitaan kesää ja kaikkien oikeutta nauttia livemusiikista. Pienen porukan villistä ideasta on kuudessa vuodessa kasvanut suurtapahtuma, jonka vetonauloina ovat tänä vuonna Jannika B ja Jukka Poika. Merkkaa siis 16.8. kalenteriin ja suuntaa Simoon.

Viime vuonna festariyleisöä villitsi Pete Parkkonen. Kuva: Ilona Sammaljärvi.
Viime vuonna festariyleisöä villitsi Pete Parkkonen. Kuva: Ilona Sammaljärvi.

Viime vuonna Simon kesätorilla kuultiin musiikin lisäksi huolestuneita älähdyksiä, kun ilmeni, että viidettä kertaa järjestetyt festarit olivat jäämässä viimeisiksi. Palvelukodin henkilöstön ideasta startanneet festarit olivat kasvaneet vuosittain kehittyen pienestä kesäkonsertista jo tuhathenkisen yleisön suurtapahtumaksi.

"Kävijät olivat murheissaan, kun kuulivat, että festari päättyy. Jatkoa toivottiin ihan älyttömästi. Päädyimmekin lopulta pohdinnan jälkeen jatkamaan perinnettä, kun se tuo niin paljon hyvää mieltä ihmisille", Attendo Simon palvelukodin johtaja Saana Hemming kertoo.

"Simon kunta on ollut mukana tapahtumassa tarjoamalla kesätorin, kalustusta ja talkoovoimaa festarikäyttöön, mistä onkin ollut meille suuri apu. Meidän palvelukotimme porukka on kova paiskimaan hommia, mutta näin ison festarin järjestämisessä ulkopuolinen apu on ollut hyvin tervetullutta", hän naurahtaa.

Kesäfestarit saivat vuonna 2013 alkunsa, kun Attendo Saarentienkodin asukkaat halusivat nauttia livemusiikista esteettömissä puitteissa. Koska valinnanvaraa ei ollut liiaksi asti, henkilöstö tarttui tuumasta toimeen ja järjesti omat festarit. Kertaluontoiseksi tarkoitettu tapahtuma sai suuren suosion vuoksi jatkoa, ja kuluneina vuosina festareilla onkin nähty tunnettuja artisteja Arttu Wiskarista Pete Parkkoseen ja Neljänsuorasta Frederikiin.

Tapahtuman kasvettua suuremmaksi Saarentienkodin kanssa festareita alkoi järjestää naapuriyksikkö, Simon palvelukoti.

"Asukkainamme on mielenterveyskuntoutujia sekä kehitysvammaisia aikuisia, joista moni nauttii livemusiikista. Sen kuuntelemiseen ei valitettavasti noin vain aina löydy mahdollisuuksia, koska osa asukkaistamme käyttää pyörätuolia tai tarvitsee muita apuvälineitä. Meidän mielestämme festarit kuuluvat kaikille", Hemming kertoo.

"Koko tapahtuman idea on alusta asti ollut mahdollistaa paitsi palvelukotien asukkaille myös kaikille muille yhdenvertaisuutta ja osallisuutta juhlistava festarielämys. Festarimme onkin ikärajaton, esteetön ja hinnaltaan edullinen, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan", Hemming päättää.

Musiikin lisäksi kesätorilla on luvassa soppatykki, jonka antimet kuuluvat pääsylipun hintaan. Paikalla on myös letun- ja makkaranpaistoa sekä kioski. Varaa mukaan käteistä!

Liput maksavat 20 euroa ja niitä voi ostaa tapahtuman porteilta. Portit aukeavat kello 11. Jukka Poika aloittaa kello 12.00 ja Jannika B kello 14.30.

Mitä: Simon kesäfestarit
Missä: Simon kesätori, Lanssitie 2
Milloin: Perjantaina 16.8. kello 11-17
Kenelle: Kaikille musiikin ja festaritunnelman ystäville! Tapahtuma on päihteetön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saana Hemming
Palvelukodin johtaja
p. 044 494 4996
saana.hemming@attendo.fi

Kuvat

Viime vuonna festariyleisöä villitsi Pete Parkkonen. Kuva: Ilona Sammaljärvi.
Viime vuonna festariyleisöä villitsi Pete Parkkonen. Kuva: Ilona Sammaljärvi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja vammautuneille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tuotamme myös lastensuojelu- ja terapiapalveluita. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Attendo: Tulosennuste vuoden 2019 toiselle vuosineljännekselle ja kattava toimintaohjelma sisältäen Suomen johtoryhmän vahvistamisen18.6.2019 23:20:24 EESTTiedote

Attendo käynnistää toimintaohjelman luodakseen paremman tasapainon uusien hoiva- ja palvelukotien avaamisen ja käytössä olevien yksiköiden käyttöasteen ylläpitämisen välillä. Yhtiö odottaa markkinoiden odotuksia heikompaa tulosta johtuen pääasiassa uusien asukaspaikkojen myynnin alhaisemmasta kasvusta Suomessa. Attendo arvioi koko konsernin liikevoiton (EBITA*) olevan noin 120 miljoonaa Ruotsin kruunua vuoden 2019 toisella vuosineljänneksellä. Toisen vuosineljänneksen ennuste heijastaa jatkuvaa tulostasoa (run-rate) eikä sisällä kertaluonteisia eriä. Attendo ryhtyy myös toimiin vahvistaakseen Suomen organisaation johtoa uudella liiketoiminta-alueen johtajalla. Lisäksi yhtiö jatkaa uusien hoiva- ja palvelukotien määrän vähentämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme