Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on nimetty uusiutuvan energian lupamenettelyiden valtakunnalliseksi yhteyspisteviranomaiseksi
Yhteyspisteviranomainen on uusi koko maata palveleva viranomainen, jonka tehtävänä on huolehtia hankekehittäjien lupa- ja menettelyneuvonnasta keskitetysti, laatia hankekehittäjien tueksi menettelykäsikirja sekä seurata lupiin liittyviä määräaikoja ja osallistua määräaikoja koskevaan päätöksentekoon. Tärkeä osa toimintaa on myös sähköinen asiointi. Keskitetty neuvonta ja sähköinen asiointi palvelevat erityisesti hanketoimijoita hankkeiden edistämisessä. Toiminta koskee niin lupaprosesseja kuin muita hallinnollisia prosesseja kuten kaavoitusta.
Uuden valtakunnallisen toiminnon myötä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on myös tarvetta uusille asiantuntijoille. Tällä hetkellä on haettavana johtavan asiantuntijan vakituinen virka. Johtava asiantuntija toimii yhteyspisteviranomaistiimin vetäjänä ja muiden yhteyspisteviranomaisten tehtävien ohella ohjaa muiden tiimin asiantuntijoiden työtä. Kevättalven mittaan yhteyspisteviranomaisen toimintaa on tarkoitus vahvistaa useammalla rekrytoinnilla.
Yhteyspisteviranomaisen toiminta perustuu lakiin uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä ja eräistä muista hallinnollisista menettelyistä (1145/2020), jonka tasavallan presidentti vahvisti 17.12.2020. Lain taustalla on Euroopan unionin uudelleenlaadittu uusiutuvan energian direktiivi (RED II) ja lain tavoitteena on sujuvoittaa uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeiden lupa- ja eräitä muita hallinnollisia menettelyitä. Laki mahdollistaa hakijalle asioinnin uuden sähköisen yhteyspisteen kautta.
Lisäksi laissa säädetään sitovista määräajoista sähköä tuottavien voimalaitosten lupamenettelyille ja muille hallinnollisille hyväksymismenettelyille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 560
Projektipäällikkö Mauri Keränen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 691
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
