Finnvera Oyj

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1-12/2022: Viennin ja kauppojen rahoitus kasvoi, investointirahoituksen kysyntä laski

9.3.2023 10:26:26 EET | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Finnveran vuonna 2022 myöntämän rahoituksen yhteenlaskettu määrä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueen yrityksille laski odotetusti edellisvuodesta. Myös pohjalaisyritysten investointirahoituksen kysyntä laski edellisvuodesta. Toimintaympäristön muutos alkoi näkyä rahoituksen kysynnässä vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla. Kasvua nähtiin vientihankkeiden rahoituksessa sekä kaupankäynnin ja toimitusvakuuksien rahoituksen myöntämisessä.

Finnvera myönsi Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueen yrityksille kotimaan rahoitusta yhteensä 102 miljoonaa euroa (114) vuonna 2022.Tästä Pohjanmaan osuus oli 47 miljoonaa euroa (49), Etelä-Pohjanmaan 36 miljoonaa euroa (29) ja Keski-Pohjanmaan 19 miljoonaa euroa (35). Finnveran myöntämä rahoitus mahdollisti 214 miljoonan euron kokonaishankkeiden toteutumisen yhdessä pankkien ja muiden rahoittajien kanssa.

Suurin osa maakuntien rahoituksesta kohdistui aloittaville yrityksille, kasvuyritysten investointeihin ja käyttöpääomaan, vientiin ja toimituksiin sekä omistajanvaihdoksiin, jotka ovat Finnveran rahoituksen tärkeimpiä kohteita.

- Toimintaympäristön muutos alkoi näkyä rahoituksen kysynnässä vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla. Investointihankkeisiin ja omistajanvaihdoksiin haettiin edellisvuotta vähemmän rahoitusta. Positiivista kasvua nähtiin vientihankkeiden rahoituksessa sekä kaupankäynnin ja toimitusvakuuksien rahoituksen myöntämisessä, sanoo aluepäällikkö Kari Hytönen.

Kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten osuus maakunnissa myönnetystä rahoituksesta oli yli puolet. Teollisuuden, erityisesti metalliteollisuuden osuus rahoituksesta oli suurin kaikissa kolmessa maakunnassa. Rahoitus kohdistui lähes sataprosenttisesti pk- ja midcap-yrityksille.

Finnveran rahoituksella myötävaikutettiin maakunnissa yhteensä yli 350 uuden työpaikan syntymiseen (525). Yritysten laskeneet odotukset syntyvistä uusista työpaikoista heijastavat paitsi uusien yritysten lukumäärän laskua, myös työvoimapulaa. Maakuntien työllisyysaste on korkea ja uusiin työpaikkoihin on haastavaa löytää työvoimaa. 

Pohjalaisyritysten investointirahoituksen kysyntä laski, maakuntien välillä eroja rahoituksen käyttötarpeissa

Epävarmassa taloustilanteessa yritysten investointiaikeet usein hidastuvat. Kuten muualla Suomessa, myös pohjalaisyritysten investointirahoituksen kysyntä laski edellisvuodesta, joskin maakuntien välillä oli eroja. Pohjanmaalla investointirahoitus laski hieman edellisvuodesta, mutta alueen yritykset kuitenkin investoivat. Etelä-Pohjanmaalla investointien osuus rahoitetuista hankkeista lähes puolittui kysynnän painottuessa käyttöpääomaan, toimitusten ja viennin rahoitukseen. Keski-Pohjanmaalla investointien osuus säilyi lähes ennallaan.

Etelä-Pohjanmaalla rahoitettiin sekä kotimaan että vientikauppaa. Toimitusvakuuksien osuus rahoituksesta nousi, mikä kertoo kaupankäynnin olleen aktiivista. Käyttöpääomarahoituksen kasvu indikoi varautumista kustannusten nousuun.

Pohjanmaalla vientikauppojen ja toimitusvakuuksien osuus kokonaishankkeista kasvoi.Pohjanmaan alueella on vahva vientisektori ja suuria yrityksiä, jotka tuovat mahdollisuuksia alihankintaverkoston kautta myös pk-yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tämä näkyy viennin rahoittamisen sekä toimitusvakuuksien rahoituksien kasvuna. Käyttöpääomarahoituksen osuus väheni merkittävästi edellisestä vuodesta ja koronavuodesta.

Keski-Pohjanmaalla rahoituksen myöntäminen laski koronaa edeltävää tasoa alemmaksi. Viennin rahoittamisen lasku saattaa osittain selittyä alueen yritysten projektitoimituksilla, joihin on myönnetty rahoitus vuoden 2021 puolella eikä uutta rahoitusta ole tarvittu. Yritysten käyttöpääomarahoituksen tarve pysyi ennallaan.

Heikot suhdannenäkymät hidastavat yrityskauppoja

Yleiset suhdannenäkymät ovat huonoimmat sitten finanssikriisin. Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus laski. Finnvera oli vuonna 2022 rahoittamassa pohjalaismaakunnissa yhteensä 61 yrityksen (66) omistajanvaihdosta yhteensä 8 miljoonalla eurolla (11). Alueiden väliset eroavaisuudet ovat vuosittaisia ja toimintaympäristö vaikeuttaa mm. yrityksen arvon määritystä.

- Onnistuneet omistajanvaihdokset ovat tärkeitä ja luovat uusia investointeja, työpaikkoja, veropohjaa ja hyvinvointia koko Suomeen. Helmikuussa julkistetun Pk-barometrin mukaan alueen pk-yrityksistä joka kolmas suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana. Nykyisellä tahdilla tämä ei tule toteutumaan. Vaikka näkymät ovat heikot, niin silti yritysten pitäisi satsata tulevaisuuteen ja tässä rahoituksen saatavuus on keskeisessä roolissa. Kasvuhakuiset yritykset uskovat liikevaihdon kasvuun. Tänäkin vuonna Finnvera tuo markkinoille rahoituksen saatavuuden varmistamiseksi uusia rahoitustuotteita, kuten helmikuussa käynnistynyt vientiluotto pienempiin vientikauppoihin ja kesäkuussa kasvuyritysten rahoitukseen kohdennetut digitalisaatio- ja innovaatiolainan sekä ilmasto- ja ympäristölainan, sanoo aluepäällikkö Päivi Kinnunen.

LIITE Aluekatsaus Pohjanmaa 1-12/2022 (PDF)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Etelä-Pohjanmaa: Kari Hytönen, aluepäällikkö, Finnvera Sisä-Suomi
puh. 029 460 2351, kari.hytonen@finnvera.fi


Pohjanmaa & Keski-Pohjanmaa: Päivi Kinnunen, aluepäällikkö, Finnvera, Länsi-Suomi
puh. 029 460 2631, paivi.kinnunen@finnvera.fi

Kuvat

Lataa
Finnveran myöntämä rahoitus pohjalaisyrityksille
Finnveran myöntämä rahoitus pohjalaisyrityksille
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Investointien rahoitus kovassa kasvussa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Taustalla meriteollisuuden imu ja yrityskaupat, myös maatalouden investoinnit herättävät kiinnostusta1.9.2026 09:40:07 EEST | Tiedote

Finnveran rahoitus investointeihin otti tammi–kesäkuussa 2026 kasvuloikan vuodentakaisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa rahoitetut investoinnit kasvoivat noin kolmanneksella, ja Satakunnassa investointien rahoitus lähes kolminkertaistui vuodentakaisesta. Varsinais-Suomessa kasvua selittää meriteollisuuden vetovoima ja Satakunnassa erityisesti yrityskaupat. Kehitys on positiivista, kun valtakunnallisesti Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus laski vuodentakaisesta. Myös maatalouden suurten investointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta etenkin Varsinais-Suomessa.

Kutsu: Finnveran aluekatsaus Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan talouteen ja rahoitukseen tiistaina 8.9.2026 klo 9.30 (Teamsilla)25.8.2026 15:52:37 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsauksen julkistusta tiistaina 8.9.2026 kello 9.00 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Päivi Kinnunen kertoa Finnveran alkuvuoden 2026 kotimaan rahoituksen jakautumisesta, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä kolmessa maakunnassa. Tilaisuus kestää noin 30 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Finnveran viestintään Johanna Norrenalle, johanna.norrena@finnvera.fi tai 040 837 2511 ennen tilaisuuden alkua. Lähetämme osallistujille Teams-linkin.

Kutsu: Finnveran aluekatsaus Keski-Suomen ja Etelä-Savon talouteen ja rahoitukseen torstaina 3.9. klo 9.30 (Teams)25.8.2026 15:35:57 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Keski-Suomen ja Etelä-Savon aluekatsauksen julkistusta torstaina 3.9. kello 9.30 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Markus Raaska kertoo Finnveran alkuvuoden 2026 kotimaan rahoituksen jakautumisesta, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä kolmessa maakunnassa. Tilaisuus kestää noin 30 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Johanna Norrenalle Finnveran viestintään johanna.norrena@finnvera.fi tai 040 8372 511 keskiviikkona 2.9. kello 14 mennessä. Lähetämme osallistujille Teams-linkin. Lämpimästi tervetuloa!

Kutsu: Finnveran aluekatsaus Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan talouteen ja rahoitukseen keskiviikkona 2.9.2026 klo 9.3025.8.2026 11:21:29 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsausta keskiviikkona 2.9. kello 9.30 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Johanna Reinikainen kertoo alkuvuoden 2026 rahoituksen jakautumisesta alueen yrityksille, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä. Tilaisuus kestää noin 45 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Johanna Norrenalle Finnveran viestintään sähköpostitse johanna.norrena@finnvera.fi tai puhelimitse 040 8372 511 tiistaihin 1.9 klo 14 mennessä. Lähetämme osallistujille Teams-linkin ennen tilaisuuden alkua. Lämpimästi tervetuloa!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye