Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen aluehallintovirasto rajoittaa korkeariskisiä tilaisuuksia myös Päijät-Hämeessä – rajoitusten vaihtoehtona järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin

Jaa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä rajoitetaan ns. korkeariskisiä, sisätiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia Päijät-Hämeessä: yhteislaulutilaisuuksia sekä sellaisia tilaisuuksia, joissa on yleisöä seisomakatsomoissa. Rajoitukset tulevat voimaan lauantaina 27.11. Niiden vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen yleisötilaisuuksien rajoittamisesta Päijät-Hämeessä. Päätös koskee koko Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin aluetta ja on voimassa 27.11.–26.12.2021. Päätöksellä rajoitetaan sisätiloissa seisomakatsomojen henkilömäärää niin, että tilaisuudessa voi olla enintään 20 henkilöä, joilla ei ole istumapaikkaa. Istumapaikallisten katsomojen osallistujamäärää ei rajoiteta.

”Rajoitus ei siis koske yleisötilaisuuksia, joissa koko yleisölle on istumapaikat tai tilaisuuksia, joissa seisomakatsomoon tai -katsomoihin otetaan yhteensä enintään 20 henkilöä”, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Katsomolla tarkoitetaan tilaa, josta yleisö voi seurata esitystä, ottelua tai vastaavaa tapahtumaa. Siten päätös ei kohdistu esimerkiksi messutoimintaan. Päätös kohdistuu vain tilaisuuden yleisöön, ei henkilökuntaan, esiintyjiin tai esimerkiksi urheiluotteluiden pelaajiin.

Päätöksellä rajoitetaan lisäksi sisätiloissa järjestettäviä yhteislaulutilaisuuksia, jotka ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan koronaviruksen leviämisen kannalta korkeariskisiä tapahtumia. Jos yhteislaulutilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallista sisältöä on yhteislaulu. Päätös koskee myös yhteislaulutilaisuuksia, joissa on istumapaikat.

Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa. Jos koronapassi otetaan käyttöön kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona, sitä tulee edellyttää koko tilaisuuden osalta. Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei tarkasteta henkilökunnalta, esiintyjiltä tai ottelussa pelaavilta urheilijoilta.

Päätöksessä on huomioitu hallituksen tuorein hybridistrategia ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus, joissa painotetaan riittäviä mutta kohdennettuja rajoitustoimia, sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arviot tilaisuuksien riskipotentiaalista. Päätöstä valmisteltaessa on pyydetty asiantuntija-arvio Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriltä.

”Sairaanhoitopiiri esitti lausunnossaan vielä laajempia kaikkiin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin kohdistuvia kokoontumisrajoituksia alueelle, mutta tässä vaiheessa emme vielä todenneet niitä välttämättömiksi. Rajoitukset kohdennetaan nyt niihin tilaisuuksiin, joissa tartuntariskin on arvioitu olevan suurin”, Mölsä kertoo.

Aluehallintovirasto seuraa Päijät-Hämeen epidemiatilanteen kehittymistä ja päätöksen vaikutusta tiiviisti. Laajempia rajoituksia voidaan määrätä, jos ne arvioidaan välttämättömiksi. Myös kunnilla on mahdollisuus tarvittaessa asettaa tiukempia rajoituksia alueellaan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto arvioi parhaillaan rajoituspäätösten välttämättömyyttä myös Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella, mihin alueen koronakoordinaatioryhmä on esittänyt rajoituksia. Aluehallintovirasto seuraa jatkuvasti kaikkien alueensa sairaanhoitopiirien epidemiatilannetta yhdessä alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja tekee tarvittaessa uusia päätöksiä. Päätöksistä tiedotetaan erikseen heti kun mahdollista.

Lain yleiset hygieniavelvoitteet voimassa koko Suomessa

Tartuntatautilain pykälän 58 c yleiset hygieniavelvoitteet ovat suoraan lain nojalla voimassa koko Suomessa erilaisissa yleisö- ja asiakastiloissa ilman viranomaispäätöksiä. Terveysturvallisuuden parantamiseksi tiloista vastaavien toimijoiden on noudatettava seuraavia velvoitteita:

  • asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen
  • asiakkaille ja osallistujille annetaan toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista vastaavista käytännöistä, joilla estetään tartuntojen leviämistä
  • tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan
  • asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään toiminnan erityispiirteet huomioiden mahdollisimman väljästi. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.

Ravintoloita velvoittaa oma tartuntatautilain pykälänsä, jossa on vastaavat vaatimukset. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella rajoitetaan alueellisesti mm. ravintoloiden aukiolo-, anniskelu- ja asiakasmääriä. Näitä rajoituksia on noudatettava myös ravintoloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa. Myös ravintolatoiminnan rajoituksista voi vapautua ottamalla koronapassin käyttöön.

Lisätietoja:

Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla

Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, asiakaspalvelu@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot

Ravintolarajoitukset valtioneuvoston sivuilla

Medialle:

ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592

aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564

(lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Laaja tilojen käyttöä koskeva määräys on annettu Pohjois-Pohjanmaalle – voimaan 7.12.20213.12.2021 19:46:39 EET | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on eilen tehdyllä päätöksellä kieltänyt 3.12.2021 alkaen Pohjois-Pohjanmaan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Tänään on määrätty lisäksi, että 7.12.2021 alkaen asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Rajoitukset ovat voimassa 31.12.2021 asti. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille laissa määritellyissä tilanteissa.

Skärpta restriktioner för sammankomster och användning av lokaler i Nyland, även i Egentliga Tavastland införs restriktioner3.12.2021 15:59:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har med ett beslut som gäller Nyland förbjudit offentliga tillställningar och allmänna sammankomster som ordnas inomhus och i vilka det deltar fler än 20 personer. Dessutom måste de som ansvarar för användningen av olika utrymmen för kunder och publik ordna användningen av utrymmena så att det går att förebygga den risk för coronasmitta som närkontakter mellan kunderna, de som deltar i verksamheten eller sällskap utgör. I Egentliga Tavastland förbjuds offentliga tillställningar inomhus i vilka det deltar fler än 50 personer. Restriktionerna träder i kraft den 4 december. Covidintyget är ett alternativ till restriktionerna i sådana situationer som anges i lagen.

Nya begränsningar för inomhussammankomster träder i kraft på självständighetsdagen inom Södra Österbottens, Mellersta Österbottens, Mellersta Finlands och Birkalands sjukvårdsdistrikt3.12.2021 14:22:21 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland förordnade idag med stöd av 58 paragrafen i lagen om smittsamma sjukdomar nya sammankomstbegränsningar för fyra sjukvårdsdistrikts områden. De nya förordnandena träder i kraft på självständighetsdagen den 6 december 2021 och de är i kraft en månad. Regionförvaltningsverkets tidigare beslut om sammankomstbegränsningar hålls i kraft i Vasa sjukvårdsdistrikts område.

Sisätilojen uudet kokoontumisrajoitukset Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien alueelle tulevat voimaan itsenäisyyspäivänä3.12.2021 14:21:11 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi tänään tartuntatautilain pykälän 58 nojalla uudet kokoontumisrajoitukset neljän sairaanhoitopiirin alueelle. Uudet määräykset tulevat voimaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 ja ovat voimassa kuukauden. Vaasan sairaanhoitopiirin alueella pysyy voimassa aluehallintoviraston aiempi päätös kokoontumisrajoituksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme