Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen valmiustoimikunta: Koronarajoituksia lievennetään epidemiatilanteen parantuessa, varovaisuutta tärkeää noudattaa takaiskujen välttämiseksi

Jaa
Etelä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 2.6.2021 päivittämään kuvaa koronavirustilanteesta. Etelä-Suomen alueella koronatilanne on kokonaisuutena parantunut ja rajoituksia lievennetään vähitellen. Valmiustoimikunnassa selkeytettiin sitä, mitä koronapäätöksiä aluehallintovirasto voi tehdä ja millä perustein esimerkiksi kokoontumisrajoituksista päätetään.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella koronatilanne on edelleen parantunut kesää kohti ja rajoituksia on päästy vähitellen lieventämään tai purkamaan myös pahimmilla epidemia-alueilla. Aluehallintoylilääkäri Anne Hiiri kertoi tilannekatsauksessaan, että päivittäiset ilmaantuvuusluvut ovat laskusuunnassa ja rokotukset etenevät hyvin. Vanhemmissa ikäryhmissä moni on saanut jo toisenkin rokotusannoksen.

Synkempiä sävyjä tilannekuvaan toi johtajaylilääkäri Sally Leskisen katsaus Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tilanteeseen, missä herkästi leviävä koronavirusmuunnos on aiheuttanut tartuntamäärien nopeaa kasvua vakavin seurauksin. Leskisen mukaan tilanne ollaan saamassa haltuun ja valmiustoimikunta totesi, että viruksen torjumiseksi tehdyistä toimenpiteistä on opiksi myös muille alueille. Nopeasti kasvaneet tartuntamäärät ovat esimerkki siitä, että virusmuunnokset ovat uhka alueiden epidemiatilanteelle ja viranomaisten rajoituksia ja suosituksia on edelleen tärkeää noudattaa, jotta takaiskuilta vältyttäisiin ja rajoituksia ei jouduta kiristämään uudelleen.

Koronarajoituksia lievennetään alueellinen epidemiatilanne huomioiden

Aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen kertoi Etelä-Suomen aluehallintoviraston voimassa olevista rajoituksista ja päätöksistä. Lisäksi hän taustoitti sitä, miten aluehallintovirasto tekee koronapäätökset ja mitä koronapäätöksiä aluehallintovirasto voi tehdä. Rajoitustoimet valmistellaan viranomaisten yhteistyössä hyödyntäen eri tahojen asiantuntemusta. Esimerkiksi julkisuudessa puhututtaneet päätökset kokoontumisrajoituksista aluehallintovirastot tekevät lainsäädännön ja alueellisen tartuntatautitilanteen perusteella. Alueellista tietoa saadaan sairaanhoitopiireiltä ja alueellisilta koronakoordinaatioryhmiltä. Lisäksi päätöksissä huomioidaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet sekä hallituksen hybridistrategia ja suunnitelma koronarajoitusten purkamisesta (ns. exit-suunnitelma).

– Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut 27.5. uuden ohjauksen kesäkuulle. Kokoontumisrajoitukset noudattelevat tätä ohjausta, mutta päätökset tehdään alueellisesti ja niissä huomioidaan tuorein tieto alueen epidemiatilanteesta. Ravintolarajoituksista aluehallintovirasto ei päätä, vaan niistä päättää hallitus valtioneuvoston asetuksella, Nikunen kertoo.

Tietoa voimassa olevista rajoituksista ja suosituksista sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löytyy aluehallintoviraston verkkosivuilta. Verkkosivuilta löytyvät myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston koronatiedotteet ja koronarajoitukset selkokielellä.

Rajaturvallisuus halutaan varmistaa suunnitelmallisella yhteistyöllä

Nikusen johdolla valmiustoimikunta keskusteli myös hallituksen esityksestä uudeksi maahantulomalliksi. Apulaiskomentaja Jukka Lukkari Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoi tilannekuvasta ja varautumisesta kasvavien matkustajamäärien aiheuttamiin haasteisiin rajanylityspisteillä. Rajaturvallisuus halutaan varmistaa riittävällä, riskiperustaisella koronatestauksella ja kuntien sekä muiden viranomaisten suunnitelmallisella yhteistyöllä. Aluehallintovirasto tiedottaa mahdollisista rajanylityspaikkoja koskevista uusista päätöksistä erikseen.

Kokouksen lopuksi käsiteltiin muita alueellisen varautumistoiminnan ajankohtaisia asioita ja huoltovarmuuden tilannetta. Koronatilanne on vaikuttanut alueelliseen varautumiseen monin tavoin ja esimerkiksi maanpuolustuskursseja on jouduttu siirtämään. Kokouksissa kuultiin suunnitelmista korjausvelan purkamiseksi.

Alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa, toimia alueellisen varautumisen yhteensovittamisen sekä siihen liittyvän yhteistoiminnan ja tiedonvaihdon foorumina sekä edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua ja turvallisuusyhteistyötä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue kattaa Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Alueellisessa valmiustoimikunnassa ovat mukana maakuntien varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye