Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen valmiustoimikunta: Rokotuskattavuuden nostaminen edelleen tärkeää koronaepidemian torjunnassa

12.10.2021 12:11:38 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote

Jaa
Etelä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 8.10.2021 päivittämään kuvaa koronatilanteesta. Valmiustoimikunta keskusteli pandemian aikaisista kokoontumisrajoituksista myös esittävän taiteen näkökulmasta. Lisäksi käsittelyssä oli lintuinfluenssatilanne.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist avasi kokouksen kiittämällä kaikkia koronapandemian torjunnan eteen tehdystä merkittävästä työstä. Etelä-Suomessa on eletty epidemian painopistealueella.

– Osalle kansalaisista ja yrityksistä koronarajoitukset ja torjuntatoimet ovat olleet erittäin raskaita. Yhteisiä ponnisteluja tarvitaan siihen, miten hoidamme pandemia-ajan jättämät sosiaaliset, terveydelliset, psykologiset, kulttuuriset ja taloudelliset arvet. Jakautumista leireihin on kaikin tavoin torjuttava, Ekqvist sanoi.

Ajankohtainen koronatilanne

– Rokotuskattavuuden nousun myötä epidemiatilanne on helpottunut, ja viimeisimmät aluehallintoviraston asettamat kokoontumisrajoitukset päättyivät syyskuun lopussa. Koko Suomessa ovat kuitenkin edelleen voimassa tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset, joilla parannetaan asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisuutta, kertoi aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Nikunen esitteli lisäksi hallituksen uuden hybridistrategian toimeenpanoa. Päivitetyn strategian mukaan yhteiskunnan toiminnot ovat lähtökohtaisesti avoimia, mutta jos tilanne vaatii, kohdennettuja rajoituksia voidaan ottaa edelleen käyttöön. Tarkoituksena on, että kohdennetut rajoitukset ovat aiempaa rajatumpia niin kohteeltaan, sisällöltään, kestoltaan kuin alueeltaankin.

Koronan tilannekatsauksen Etelä-Suomen alueella esitteli apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen. Virusta esiintyy edelleen väestössä etenkin rokottamattomilla. Terveysturvallisuutta edistävät toimet, kuten esimerkiksi maskin käyttäminen, ovat siksi yhä tärkeitä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on kasvussa, ja tilanne herättää huolta sairaalahoidon resurssien riittävyydestä. Rokotuskattavuuden nostaminen on nyt tärkein tavoite.

Kulttuuri- ja tapahtuma-ala toivoo vuoropuhelua rajoituspäätösten valmistelussa

Esittävän taiteen näkökulmaa koronapandemian ajalta toi esiin Suomen kansallisoopperan ja -baletin tuotantojohtaja Timo Tuovila. Oopperassa ja laajemmin tapahtuma-alalla on tehty paljon toimenpiteitä henkilöstön ja yleisön turvallisuuden takaamiseksi. Tuovila korosti yhteistyön, vuoropuhelun ja kuuntelun merkitystä, jotta koronarajoituksista raskaasti kärsinyt tapahtuma-ala toipuu ja luottamus viranomaisten päätöksiin säilyy sekä palautuu. – Toiveenamme on, että esittävä taide ja tapahtuma-ala otetaan alusta lähtien mukaan päätöksentekoon ja käytännöllisten ohjeiden laatimiseen yhdessä poliitikkojen ja viranomaisten kanssa, Tuovila tiivistää.

Valmiustoimikunta totesi, että kulttuuri- ja tapahtuma-ala on toiminut pandemian aikana pääosin erittäin vastuullisesti. Kehittävää keskustelua viranomaisten toiminnasta ja yhteistyön tiivistämisestä on tärkeää käydä, jotta elinkeinonharjoittajien tarpeet huomioidaan niin hyvin kuin nopeasti muuttuvassa epidemiatilanteessa ja lain asettamilla reunaehdoilla on mahdollista. Kehittäminen on tarpeen niin koronakriisin kuin mahdollisten tulevienkin kriisien varalta.

Lintuinfluenssaa todettu Janakkalassa

Kokouksen lopuksi ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikkö, läänineläinlääkäri Elias Dahlsten teki katsauksen lintuinfluenssatilanteeseen ja kertoi viranomaisten yhteistyöstä taudin torjumiseksi. Tauti aiheuttaa linnuille korkeaa kuolleisuutta ja Ruokavirasto on rajoittanut siipikarjan sekä luonnonvaraisista linnuista saatavien tuotteiden siirtoja tartuntavyöhykkeellä. Tiedossa ei kuitenkaan ole uhkaa ihmisten terveydelle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tiedottanut tilanteesta viimeksi 5.10.2021.

Alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa, toimia alueellisen varautumisen yhteensovittamisen sekä siihen liittyvän yhteistoiminnan ja tiedonvaihdon foorumina sekä edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua ja turvallisuusyhteistyötä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue kattaa Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Alueellisessa valmiustoimikunnassa ovat mukana maakuntien varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye