Ethics of AI -verkkokurssi kannustaa pohtimaan, mihin haluamme teknologiaa käyttää
27.11.2020 08:01:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Ethics of AI -kurssi aukeaa 27. marraskuuta 2020. Avoin ja ilmainen verkkokurssi on suunnattu kaikille, joita tekoälyyn liittyvät eettiset kysymykset kiinnostavat.
– Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi se, miten tietojamme käytetään, kuka vastaa koneen tekemistä päätöksistä ja käytetäänkö esimerkiksi kasvojentunnistusta tavalla, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Kyse on myös laajemmin siitä, miten haluamme kehittyviä teknologioita käyttää, sanoo Ethics of AI -kurssin vastuuopettaja Anna-Mari Rusanen. Hän työskentelee kognitiotieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.
Kysymykset tekoälyn etiikasta ovat ajankohtaisia, koska moni tekee jo nyt työssään eettisiä valintoja esimerkiksi tietojen käytöstä.
– Tekoälyjärjestelmiä käytetään kaikkialla, missä tuotetaan tietoa laajoista aineistoista. Tämä kattaa käytännössä jo koko julkishallinnon kunnista valtioon ja yrityksiin, jotka hyödyntävät dataa. Kansalaiset kohtaavat nämä järjestelmät esimerkiksi sosiaalisen median suosittelualgoritmeina tai viranomaisten chatboteissa, Rusanen sanoo.
Mukana esimerkkejä kaupungeilta ja valtionhallinnosta
Ethics of AI -kurssi koostuu seitsemästä kappaleesta, joihin sisältyy luettavaa aineistoa ja tehtäviä. Osiot käsittelevät eettisiä kysymyksiä käytännöllisten tapausesimerkkien kautta. Esimerkit tulevat kurssin yhteistyökumppaneilta valtionhallinnosta, kuten valtiovarainministeriöstä, sekä Helsingin, Lontoon ja Amsterdamin kaupungeilta.
– Helsingin kaupunki kehittää digitaalisia palveluita sillä ajatuksella, että ne helpottavat helsinkiläisten arkea ja ennakoivat palvelutarpeita. Digitaalisten palveluiden ja tekoälyn laaja-alaisen hyödyntämisen ehtona on luottamuksen säilyttäminen kaupungin toimintaa kohtaan. Tekoälyn jonkinasteinen ymmärrys tulee olemaan tulevaisuuden kansalaistaito. Tekoälyn yhteydessä on olennaista pohtia myös eettisiä tulokulmia, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
Ethics of AI -kurssilla käytettävä Helsingin kaupungin tapausesimerkki pohtii tekoälyn käyttöä sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kaupunkilaisten terveysriskien ennustamisessa.
– Mitä jos meillä olisi algoritmi, joka kaupunkilaisten terveystietoja käyttäen tunnistaisi ihmiset, joilla on korkea riski sairastua vaikkapa sydän- ja verisuonitauteihin? Voisimme kutsua riskiryhmään kuuluvat tarkastuksiin ja siten parantaa heidän elämäänsä ja säästää terveydenhuollon kustannuksia. Mutta olisiko tämä eettisesti oikein? pohtii projektinjohtaja Pasi Rautio Helsingin kaupunginkanslian strategiaosastolta.
Helsingin kaupunki haluaa olla tekoälyn hyödyntämisessä mahdollisimman avoin. Helsingin avaamassa tekoälyrekisterissä kuvataan kaikki ne palvelut, joissa Helsinki hyödyntää tekoälyä.
Kurssilaiset miettivät konkreettisia ratkaisuja
Rusasen mukaan erilaiset organisaatiot ovat viime vuosina tehtailleet eettisiä periaatteita tekoälyn käytöstä, mutta käytännön toteutus jää usein puolitiehen. Puhutaan jopa etiikkapesusta, eli katteettomasta julkisuuskuvan kiillotuksesta.
– Monet ajattelevat, että eettiset ongelmat voidaan ratkoa tekemällä yksinkertaisia periaatteita ja rakentamalla lisää teknologiaa. Tekoälyjärjestelmiin liittyvät eettiset pulmat ovat kuitenkin syvällä yhteiskunnassa, eivätkä ne yksittäisillä algoritmeilla ratkea. Hallinnon ja yritysten pitää tuntea ja ennakoida tekoälyn käyttöön liittyvät eettiset riskit. Kurssilaisten tehtävä on miettiä, miten nämä kysymykset pitäisi konkreettisesti ratkaista.
Ethics of AI -kurssille osallistuminen ei edellytä koodaustaitoja tai erityistä tekniikkaosaamista, mutta esimerkiksi koneoppimisen kaltaiset peruskäsitteet on hyvä tuntea. Hyvät pohjatiedot saa esimerkiksi Elements of AI -kurssilta, joka perehdyttää monipuolisesti tekoälyn perusteisiin. Kahden opintopisteen laajuinen Ethics of AI on tarjolla ensin englanniksi. Suomeksi ja ruotsiksi kurssi käännetään alkuvuodesta 2021.
Lisää tekoälyn etiikka -teemasta tänään perjantana 27.11. klo 13-15 järjestettävässä Ethics of AI -webinaarissa. Tervetuloa mukaan! Ohjelma ja lisätiedot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Mari Rusanen
Kognitiotieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
anna-mari.rusanen@helsinki.fi
0504059737
Pasi Rautio
Projektipäällikkö, Helsingin kaupunki
pasi.rautio@hel.fi
0408332528
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme