EU-direktiivi uhkaa ajaa yli kahden miljoonan suomalaisen kodit ennenaikaisiin korjauksiin

EU-parlamentin äänestyksen jälkeen asian käsittely jatkuu parlamentin, neuvoston ja komission kolmikantaneuvotteluissa. Jos direktiivi toteutuu nyt parlamentille ehdotetussa muodossa, noin 1,5 miljoonaa asuntoa, joista lähes 570 000 omakotitaloja, on korjattava täyttämään uudet energiatehokkuusvaatimukset 31.12.2032 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi rakennuksen lämmöneristävyyden parantamista julkisivuremontin avulla tai lämmitysjärjestelmän vaihtamista, vaikka näille korjauksille ei muuten olisi vielä tarvetta.
Korjausten kustannukset olisivat Kiinteistöliiton arvion mukaan koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa, eli vuosittain noin 2,1 miljardia euroa vuoden 2032 loppuun saakka.
”Jos energiatehokkuusdirektiivi toteutuu esitetyssä muodossa, se aiheuttaa suomalaisille kotitalouksille suuria haasteita. Kasvavalla määrällä kotitalouksia ja taloyhtiöitä on jo nykyisinkin vaikeuksia saada rahoitusta korjauksiin. Energiatehokkuuden parantaminen erillään muusta asuinrakennuksen korjaustarpeesta on kallis ja kustannustehotonta tapa tavoitella päästöjen vähentämistä. Korjauspakko koskisi myös sellaisia asuinrakennuksia, joilla ei ole tulevaisuudessa käyttöä. Se on rahan ja materiaalisten resurssien tuhlaamista”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
Omakotiliiton mukaan direktiiviesitystä pitää parantaa siihen suuntaan, että sillä voidaan saavuttaa EU:n asettamia ilmastotavoitteita, mutta joka on samalla yleisesti hyväksyttävissä ja tosiasiallisesti toteutettavissa. Tulevan kevään EU-kolmikantaneuvotteluissa on varmistettava kansalaisten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Jäsenvaltioille tulee varmistaa riittävä päätöksentekovalta ja mahdollisuus valita sopivimmat keinot tavoitteiden saavuttamiseksi.
”Tämä direktiivi tulee koskettamaan uudella tavalla jokaista kansalaista kaikissa EU-maissa. Nyt on keskeistä, että päätöksenteossa tullaan huomioimaan teknistaloudelliset näkökulmat pakkoremonttivaatimuksissa, eikä ajeta ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon”, toteaa Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.
Taantuvilla alueilla paljon taloja, joiden korjaaminen ei ole perusteltua
Eri puolilla Suomea sijaitsee etenkin taantuvilla alueilla rakennuksia, joilla ei ole enää lähitulevaisuudessa käyttöä. Käytöstä poistuvien rakennusten remontointia ei voida pitää taloudellisesti perusteltuna tai materiaalien käytön kannalta resurssiviisaana.
”Kategorinen määräys remontoida näin suuri osa rakennuksista kymmenen vuoden kuluessa kuumentaisi markkinoita ja nostaisi hintoja. Tämä lisäisi asunnonomistajien ahdinkoa entisestään”, Harri Hiltunen ja Marju Silander varoittavat.
Lisätiedot medialle:
Harri Hiltunen, toimitusjohtaja
Kiinteistöliitto
puh. 050 5511295
Marju Silander, toiminnanjohtaja
Suomen Omakotiliitto
puh. 045 7200 626
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Paloturvallinen parvekegrillaus on sallittua myös taloyhtiössä27.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy valmistamaan kesäisiä herkkuja omalla parvekkeellaan tai terassillaan. Aihe tuottaa yhteydenottoja myös Kiinteistöliiton lakineuvontaan. Osa taloyhtiöiden osakkaista kokee grillaamisen niin häiritsevänä, että haluaisi kokonaan kieltää sen. Kiinteistöliitto ei kuitenkaan suosittele grillauskieltoa ratkaisuksi asiaan.
Kuumuus koettelee rakennuksia ja niiden käyttäjiä – näin taloyhtiö voi varautua helteisiin22.5.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutos tuo mukanaan yhä kuumempia ja pidempiä hellejaksoja, jotka koettelevat rakennuksia ja niiden asukkaita. Taloyhtiöiden on syytä kartoittaa kiinteistöön kohdistuvat riskit ja varautua ennalta, jotta asunnot pysyvät turvallisina ja miellyttävinä myös kuumimpina kesäpäivinä.
Oma allas huoneistopihalle tai parvekkeelle edellyttää huolellista suunnittelua ja taloyhtiön hyväksynnän20.5.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Erilaiset porealtaat, paljut ja kylpytynnyrit ovat yleistyneet myös taloyhtiöiden huoneistopihoilla. Jos rivitalon piha-alue on taloyhtiön hallinnassa, osakas tarvitsee asennukseen taloyhtiön luvan. Myös osakkaan hallinnassa olevalle pihalle tuotavasta altaasta on tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus, jonka käsitteleminen kuuluu taloyhtiön hallituksen toimivaltaan.
Lasten leikit kuuluvat taloyhtiöelämään13.5.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
Säiden lämmetessä taloyhtiöiden pihat heräävät henkiin, kun asukkaat ryhtyvät viettämään aikaa ulkosalla. Myös taloyhtiössä asuvat lapset leikkeineen siirtyvät sisätiloista pihamaalle. Toisinaan leikkien äänet herättävät naapureissa ärtymystä, ja näkemyseroja voi syntyä myös siitä, mikä osa pihasta soveltuu leikkeihin ja peleihin.
Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa8.5.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme