Kaivosteollisuus ry

​EU:n raaka-ainepolitiikka etenee – Suomella arvoketjut valmiina​ 

Jaa

Tänään julkistettu EU:n kriittisten raaka-aineiden lainsäädäntökokonaisuus vahvistaa Suomessa jo hyvin tiedetyn asian: Eurooppa tarvitsee omaa kaivostuotantoa ja malminetsintää. Vihreä siirtymä ei toteudu ilman metalleja. 

– On hienoa, että EU:ssa nyt ensimmäistä kertaa kunnolla kiinnitetään huomiota metallien ja mineraalien saatavuuteen, Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela kiittelee. 

EU:n tavoitteet ovat kunnianhimoiset eurooppalaisen tuotannon kasvattamisen osalta, vaikka jatkossakin nojaudutaan merkittävästi EU:n ulkopuolisiin lähteisiin. 

Komissaari Breton kiinnitti tiedotustilaisuudessa huomiota lupakäsittelyn kehittämiseen. Euroopan komission ehdotus sisältää ajatuksen nopeutetuista lupamenettelyistä. Tämä asia on myös Suomessa hyvin esillä, ja tuleva eduskunta voi kehittää menettelyjä sisällyttämällä kaivostoimialan nopeampaan lupaprosessiin. 

Samaan aikaan julkaistu Net Zero Industry Act -paketti vihreän siirtymän teknologiaratkaisuista edellyttää metallien ja mineraalien tuotannon lisäämistä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuksia suomalaiselle alan teollisuudelle. 

Suomella on loistavat arvoketjut perusmetallien, akkumateriaalien ja harvinaisten maametallien kaivostuotantoon, jalostukseen ja kierrätykseen.  

Ne ovat jo nyt todellisuutta, mikä antaa Suomelle kilpailuedun EU:ssa ja laajemminkin.    

Komissio nostaa esityksessään esiin vastuullisuuden. Tässäkin suhteessa Suomessa ollaan edellä. Malminetsintä- ja kaivosyhtiöt ovat sitoutuneet noudattamaan Kaivosteollisuus ry:n vastuullisuusohjelmaa, jossa vastuullisuusstandardit ovat keskeisessä roolissa.

Lisätietoja:
Pekka Suomela, toiminnanjohtaja
Kaivosteollisuus ry
Puh. 040 533 2848
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi 

 

 

 

 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Kaivosteollisuus ry
Kaivosteollisuus ry



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaivosteollisuus ry

Raaka-aineet on tärkeä huomioida hallitusohjelmassa17.4.2023 10:38:44 EEST | Tiedote

Hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esittää eduskuntapuolueille hyviä kysymyksiä, joihin vastaaminen antaa varmasti vahvan perustan uuden hallituksen muodostamiselle. 24 kysymyksen joukosta puuttuu kuitenkin elintärkeä kysymys raaka-aineiden riittävyydestä. Suomelta on tähän mennessä puuttunut selkeä strategia, miten maa turvaa raaka-aineiden saannin, jos kansainvälisiin toimitusketjuihin tulee nykyistäkin suurempia häiriöitä. Esimerkiksi Kiinassa ja Yhdysvalloissa raaka-aineet ovat olleet vuosikausia keskeinen asia. EU on herännyt raaka-ainehanojen tiukkenemiseen pari vuotta sitten. Euroopan komissio julkisti maaliskuussa ehdotuksensa kriittisen raaka-aineiden saannin varmistamisesta (European Critical Raw Materials Act). Suomessa raaka-aineet eivät ole tähän saakka olleet tärkeä kysymys. ”Toivoisi että viimeistään nyt muodostettava hallitus huomioisi maan kannalta kriittisen kysymyksen raaka-aineiden saamisesta”, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja P

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye