Eurodiaconian vuosikokous kokoaa eurooppalaiset diakoniatoimijat tällä viikolla Helsinkiin

Eurodiaconia on diakoniatyötä tekevien kirkkojen ja kristillisten järjestöjen eurooppalainen kattojärjestö, jolla on 58 jäsentä 32 maasta.
Tänä vuonna Eurodiaconian vuosikokouksen teemana on toivo. Kolmipäiväisen tapahtuman puheenvuorojen, keskustelujen sekä työpajojen aiheet käsittelevät muun muassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia, köyhyyden vähentämistä, maahanmuuttajien kotoutumista, järjestöjen roolia sekä sosiaalisia innovaatioita. Osallistujilla on mahdollisuus myös tutustua moniin Helsingissä toimiviin diakoniahankkeisiin ja keskustella niiden parissa työskentelevien asiantuntijoiden sekä toimintaan osallistuvien ihmisten kanssa.
“Vuosikokous on jäsenillemme tilaisuus kokoontua yhteisen asiamme äärelle. Yhteistyöllä ja hyviä käytäntöjä jakamalla rakennamme luottavaisempaa, inklusiivisempaa ja monimuotoisempaa Eurooppaa, sekä löydämme kestäviä ratkaisuja tämän päivän haasteisiin”, sanoo Eurodiaconian pääsihteeri Heather Roy.
Eurodiaconian jäsenet tukevat työssään haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja kulkevat rinnalla silloin kun elämä näyttää kurjimman puolensa. Palvelutoiminnan lisäksi organisaatioilla on vahvaa omaa vaikuttamistyötä paikallisella, kansallisella ja usein myös kansainvälisellä tasolla. Yhdistäviä teemoja ovat mm. asunnottomuus, työttömyys, päihdeongelmat, pakolaisuus, siirtolaisromanien tilanne, haastavassa asemassa olevat ikäihmiset, mielenterveyden pulmat sekä fyysiset vammat.
“Diakoniatyö tuo toivoa yhteisöille ja ihmisille kaikkialla Euroopassa. Tapahtumassa pohdimme, kuinka diakoniatoimijoiden yhteinen ääni voi edistää positiivista muutosta ja auttaa vastaamaan tämän päivän suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin”, sanoo Eurodiaconian hallituksen puheenjohtaja ja Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström.
Sana "diakonia" tulee kreikan kielen sanasta "palvelu", ja kuvastaa Eurodiaconian sitoutumista palvella apua tarvitsevia ja pyrkiä kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
155-vuotias Diakonissalaitos toivottaa eurooppalaiset kollegansa lämpimästi tervetulleiksi Helsinkiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 372 0828
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminta alkamassa Tampereella29.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kummitoiminnassa alaikäinen pakolaistaustainen nuori saa suomalaisen kummiperheen. Helsingissä vuonna 2016 alkanut kummiperhetoiminta laajenee Tampereelle. Kummiperhettä tarvitsevia nuoria on paljon, nyt tarvittaisiin perheitä mukaan.
Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle oikeus juomaveteen ei ole itsestäänselvyys - Palkittu romanifeministi Carmen Gheorghe puhujana Maailma kylässä -festivaalilla 28.5.25.5.2023 07:22:05 EEST | Tiedote
Uraauurtavasta työstään International Women of Courage -palkinnolla palkittu romanifeministi, aktivisti ja tutkija Carmen Gheorghe kertoo keynote-puheenvuorossaan romaninaisten aktivismin haasteista ja onnistumisista. Diakonissalaitoksen tukema yhteisötyö romanikylissä on auttanut hiljaa köyhyydessä ja syrjittyinä eläneitä naisia puolustamaan oikeuksiaan.
Diakonissalaitoksen vastuullisuusraportti 2022 - Vastuullisuutta läpi organisaation15.5.2023 10:30:34 EEST | Tiedote
Vastuullisuus on kiinteä osa yli 155-vuotiaan Diakonissalaitoksen toimintaa ja strategiaa. Se lähtee arvoistamme ja toimintamme tarkoituksesta pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä. Vuonna 2022 toimintaympäristömme nopea muutos korosti Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista tehtävää.
Diakonissalaitoksen keskusteluryhmä tarjoaa vertaistukea ukrainalaisille äideille9.5.2023 08:00:00 EEST | Artikkeli
Diakonissalaitoksen ukrainalaisille äideille suunnatussa keskusteluryhmässä sotaa paenneille tarjotaan mahdollisuus puhua tunteistaan avoimesti ja omalla äidinkielellään.
A campaign for empathy launches in Kurkimäki, Helsinki27.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
The Deaconess Foundation and empathy artist Enni-Kukka Tuomala are launching a new shared project in Kurkimäki, East Helsinki. The Campaign for Empathy x Kurkimäki fosters a sense of community and understanding through creativity and art.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme