FA:n kehitysjohtajaksi Katja Repo – vastuualueina finanssityö, osaaminen ja digitalisaatio
21.11.2019 13:07:31 EET | Finanssiala ry | Tiedote
FA:ssa finanssityön ennakointityötä luotsannut Tarja Kallonen jää alkuvuodesta eläkkeelle. ”Tarja Kallonen on monipuolisella osaamisellaan ja idearikkaudellaan kehittänyt uusia toimintamuotoja finanssityön ennakointiin”, toteaa FA:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula.
”Tarja Kallonen on ollut Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen primus motor. Kyse on ollut uraauurtavasta uudenlaisesta yhteistyöstä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä. Sen kautta olemme yhdessä työntekijöiden kanssa tunnistaneet tulevaisuuden osaamistarpeet sekä saaneet ymmärrystä muutoksen vaikutuksesta finanssialan työtehtäviin”, Yli-Huttula kiittelee.
Katja Repo tarttuu finanssityön ennakoimistehtäviin innostuneena. ”FA:ssa on hyvä tekemisen draivi ja saadaan paljon aikaan. Finanssialan arvostuksen nostoa ja kehittämistä yhdessä jäsenyritysten kanssa on hyvä jatkaa. Erityisesti toimialan digitalisoituminen kiinnostaa: on hienoa nähdä, millaisia muutoksia tulee ja miten muutoksessa voi olla omalla työllään mukana. Sitähän koulutuspuolellakin tehdään – katsotaan, mihin maailma on menossa ja tarjotaan sitä ymmärrystä asiakkaille”, Repo luonnehtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomo Yli-HuttulaViestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:+358 20 793 4270tuomo.yli-huttula@finanssiala.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssialan Ahosniemi: EU-komissiokin tunnistaa vahvojen ja vakavaraisten pankkien roolin talouskasvun tukijana sekä tarpeen järkevöittää sääntelyä17.7.2026 17:22:36 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää hyvänä, että EU-komissio tunnistaa pankit oleellisena osana talouskasvun vauhdittamista. EU-komissio on julkaissut 17.7.2026 pankkien kilpailukykyraportin, joka kuvaa pankkisektorin kilpailukyvyn haasteita ja niiden taustatekijöitä. Tarkoitus on luoda kokonaiskuva pankkisektorin kilpailukyvystä ja sääntelyn muutostarpeista.
Suomalaiset satsaavat turvalliseen maksamiseen, kertoo tuore kysely – mutta tulisiko virtuaalisella kirpputorilla tarvita pankkitunnuksia?13.7.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset huolehtivat maksamisen turvallisuudesta yleisesti ottaen hyvin, kertoo tuore valtakunnallisesti edustava kysely. 82 prosenttia välttää pankkitunnuksilla kirjautumista linkkien kautta ja pitää tunnukset sekä salasanat omana tietonaan. Joidenkin turvakeinojen kohdalla luku voisi silti olla korkeampikin. Esimerkiksi vain 48 prosenttia kertoo, ettei siirry verkkopankkiin tai muihin palveluihin hakukoneen kautta. Pankkitunnuksia ei kannata käyttää yleisavaimena kaikkiin palveluihin. Ne olisi hyvä varata pankkiasiointiin ja käyttää muussa tunnistautumisessa muita vaihtoehtoja, kuten mobiilivarmennetta. FA:n Norstatil Oy:lta tilaama kysely tehtiin 1.–10.4.2026 välisenä aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin 2563 iältään 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 iältään 12–14-vuotiasta lasta.
Osakeralli tasaantui, mutta rahastomarkkinan näkymä pysyi myönteisenä – kesäkuussa rahastoihin virtasi lähes 2 miljardia euroa ja pääomat kasvoivat 221 miljardiin9.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa yhteensä 1,9 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 221 miljardia euroa.
Pankinjohtajien arvio: 40-vuotiset asuntolainat ovat kädenojennus ensiasunnon ostajille ja työuran alkumetreillä oleville2.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Pankinjohtajat arvioivat, että 40 vuoden asuntolainoista ovat kiinnostuneita ensi sijassa ensiasunnon ostajat ja työuran alkumetreillä olevat kotitaloudet. Eduskunta ja talousvaliokunta etunenässä ansaitsevat kiitosta ennakkoluulottomasta asuntomarkkinasääntelyn höllennyksestä. Asuntolainan voi nyt saada korkeintaan 40 vuodeksi. Ennen muutosta raja oli 30 vuotta. Ylipäänsä asuntoluottojen pituuteen säädettiin raja vasta vuonna 2023.
Finanssivalvonta helpottaa asuntolainan saantia - oikea päätös uinuvalle asuntomarkkinalle30.6.2026 11:03:26 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) nostaa asuntolainakaton 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille. Päätös pienentää asunnonvaihtajien omasäästöosuutta ja voi vauhdittaa uinuvaa asuntomarkkinaa. Samalla Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen edelleen nollassa prosentissa. Finanssiala ry (FA) pitää päätöksiä oikeana: makrovakauspolitiikan tulee tukea talouskasvua, kun pankkisektori on vahva ja ylikuumenemisriskit vähäisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
