FC Hongassa toimitaan aktiivisesti lasten ja nuorten päihteettömän harrastusympäristön puolesta
23.1.2019 09:00:00 EET | EHYT | Tiedote
Urheilu on yksi suosituimmista nuorten harrastusmuodoista. Suomessa useampi kuin joka toinen alle 18-vuotias kuuluu urheiluseuraan. Urheilun kautta voidaan tavoittaa laajasti lapsia ja nuoria, kasvattajia ja esikuvia.
Lasten ja nuorten päihdehaittojen ehkäisy vaatii kasvattajilta yhteispeliä. Kodin ja koulun ohella liikunta- ja urheiluseurat voivat tarjota hyvän alustan terveyden edistämiseen.
"Alaikäisten alkoholinkäyttö ja humalajuominen ovat vähentyneet koko 2000-luvun ajan. Päihdekasvatusta tarvitaan kuitenkin edelleen saavutetun hyvän trendin ylläpitämiseksi ja yhä paremman kasvuympäristön turvaamiseksi nuorille. Yhteistyö urheiluseurojen kanssa on upea ja innostava mahdollisuus ehkäisevälle päihdetyölle", iloitsee Leena Sipinen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.
Aikuisen kuuluu näyttää mallia ja toimia esimerkkinä. Aikuisen tapa käyttää alkoholia vaikuttaa myös alaikäisen suhtautumiseen alkoholiin.
"Urheiluseuroissa toimivat aikuiset ovat usein esikuvia lapsille ja nuorille. Juniorille valmentaja voi toimia auktoriteettina ja liigaurheilijat esikuvina", kertoo Sipinen.
Alkoholi ei kuulu alaikäisten harrastusympäristöön
FC Honka ry on yksi suomalaisen jalkapallon suurseuroista noin 1700 juniorillaan. Seuran tilaisuuksissa ei käytetä, anniskella, eikä mainosteta alkoholia.
"Urheilun parissa toimivien aikuisten esimerkin voima on valtava ja meidän tulee tarjota esimerkillisellä toiminnalla lapsille ja nuorille päihteistä vapaa harrastusympäristö. Meidän tehtävänämme on omalta osaltamme tukea nuoria päihteettömään elämään jakamalla tietoa niin nuorille, vanhemmille kuin joukkueiden toimihenkilöillekin. Uuden kauden alku on aina hyvä ajankohta toimintatapojen kertaamiselle. Seuran linjauksien ja Suomen Palloliiton ohjeistusten lisäksi joukkueet tekevät omat toimintasääntönsä, joihin valmentajat, joukkueenjohtajat, vanhemmat ja tietysti pelaajat itse sitoutuvat. Yhteinen tehtävämme on kasvattaa lapsia ja nuoria terveelliseen ja urheilulliseen elämäntapaan", toteaa FC Honka ry:n hallituksen puheenjohtaja Mariet Louhento.
Eurooppalainen hanke yhteistyön käynnistäjänä
FYFA (Focus on Youth, Football and Alcohol) on Euroopan unionin kolmanteen terveysohjelmaan kuuluva hanke alaikäisten alkoholinkäytön ja humalajuomisen ehkäisemiseksi. Suomi on yksi kuudesta Euroopan maasta, jossa haastatellaan jalkapalloilevia nuoria, heidän valmentajiaan sekä muita seuratoimihenkilöitä alkoholiin liittyvistä näkemyksistä. EHYT ry koordinoi hankkeen Suomen osuutta ja FC Honka ry toimii sen kansallisena pilottiseurana. Yhteistyö haastattelujen tekemiseksi ja kotimaisten seurainnovaatioiden löytämiseksi on käynnistynyt. Selvitystyön tulokset ovat jaettavissa Suomen ja Euroopan viheriöille kesällä 2019.
Lähteet:
Näin Suomi juo. Suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. THL. 2018
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus. Valtion liikuntaneuvosto. 2016
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mariet Louhento
hallituksen puheenjohtaja, vt. toiminnanjohtaja
FC Honka ry
mariet.louhento@fchonka.fi
puh. +358 400 800 858
Leena Sipinen
hankevastaava
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
leena.sipinen@ehyt.fi
puh. +358 40 5575 057
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Alkoholin toimitusmyynti hyväksyttiin – Seuraukset osuvat etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin23.6.2026 13:23:09 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 alkoholin kotiinkuljetuksen ja ulkomaisen etämyynnin sallivan lakimuutoksen 98–77. Ehkäisevä päihdetyö EHYT pitää päätöstä kansanterveyden ja -talouden kannalta vahingollisena. Laki lisää alkoholin saatavuutta ja markkinointia useammasta suunnasta yhtä aikaa tilanteessa, jossa ehkäisevän työn resursseja leikataan. Lisäksi lain myötä Suomelle uhkaa tulla merkittäviä veromenetyksiä. Haitat tulevat kohdistumaan erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa: päihderiippuvaisiin sekä heidän läheisiinsä.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Alkoholin toimitusmyynti hyväksyttiin – Seuraukset osuvat etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin23.6.2026 12:52:43 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 alkoholin kotiinkuljetuksen ja ulkomaisen etämyynnin sallivan lakimuutoksen 98–77. Ehkäisevä päihdetyö EHYT pitää päätöstä kansanterveyden ja -talouden kannalta vahingollisena. Laki lisää alkoholin saatavuutta ja markkinointia useammasta suunnasta yhtä aikaa tilanteessa, jossa ehkäisevän työn resursseja leikataan. Lisäksi lain myötä Suomelle uhkaa tulla merkittäviä veromenetyksiä. Haitat tulevat kohdistumaan erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa: päihderiippuvaisiin sekä heidän läheisiinsä.
Heroiini palaamassa suomalaisille huumemarkkinoille –nitatseeniopioidit aiheuttavat myös huolta23.6.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ylläpitämän nopean huumetiedon verkoston NOPSAn tuore kvartaaliraportti huhti-kesäkuulta 2026 nostaa esiin kolme huolestuttavaa ilmiötä: heroiinin ilmestymisen huumemarkkinoille pitkän tauon jälkeen, protonitatseenin löytymisen kahdelta vainajalta eri puolilta Suomea ja amfetamiinin poikkeuksellisen hyvän saatavuuden.
Valiokuntakäsittelyssä tehdyt alkoholilain muutokset tukevat suomalaisten terveyttä – muutokset notifioitava EU:lle ennen täysistuntoa9.6.2026 11:57:15 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan alkoholilakiesitykseen tekemiä muutoksia oikeansuuntaisina. Valiokunta rajasi rajat ylittävän etämyynnin samoihin alkoholipitoisuusrajoihin kuin kotimaisen vähittäismyynnin eli enintään 8,0- ja 5,5-prosenttisiin juomiin, tiukensi etämyynnin verovalvontaa ja asetti alkoholin kotiinkuljetukselle 24 tunnin vähimmäisviiveen tilauksesta. Muutokset vastaavat osaltaan kansanterveydellisiin ja taloudellisiin huoliin, joita alkuperäinen hallituksen esitys herätti. EHYT lähetti 9.6.2026 Euroopan komissiolle kirjeen, jossa se pyytää komissiota kiinnittämään Suomen viranomaisten huomion notifiointivelvollisuuteen ja ilmaisemaan kantansa siihen, edellyttävätkö valiokunnan muutokset uutta notifiointia ennen lakiesityksen hyväksymistä.
EHYT ry:n selvitys: Osa alaikäisistä ja nuorista aikuisista suhtautuu entistä myönteisemmin rahapelaamiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa nuorista ei pidä rahapelaamista trendikkäänä, mutta suhtautuminen siihen on viime vuosina muuttunut hieman aiempaa myönteisemmäksi. Nuorten miesten asenteet ovat naisia myönteisemmät: 18–24-vuotiaista miehistä 50 % pitää rahapelaamista trendikkäänä. Rahapelimainontaan 15–29-vuotiaat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti ja tunnistavat siihen liittyviä haittoja. Tulokset selviävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026 * -selvityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
