Finavia OyjFinavia Oyj

Finavian kohdelistaus julki: Kesäksi luvassa lähes 150 suoraa lentoyhteyttä ympäri maailmaa

Jaa
Lentoasemayhtiö Finavian tuoreen lentolistauksen mukaan sen lentoasemilta lennetään kesäkaudella 2023 suoraan lähes 150 kohteeseen. Reittilentoja avataan seitsemään uuteen kohteeseen. Lisäksi useita yhteyksiä avataan pandemian jäljiltä uudelleen ja vuoroja lisätään tuntuvasti.

– Teemme aktiivisesti työtä lentoyhtiöiden ja matkailutoimijoiden kanssa lentoyhteyksien vahvistamiseksi. Kesäkaudeksi avautuu seitsemän kokonaan uutta kohdetta. Lisäksi useita lentoyhteyksiä palautuu koronapandemian jäljiltä. Lentoyhtiöt myös lisäävät lentojen vuorotiheyttä, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.

Matkustajille on kesäksi luvassa mielenkiintoisia matkakohteita, niin uusia kokemuksia kuin vanhoja suosikkeja. Helsinki-Vantaalta pääsee kesällä helposti ja nopeasti Keski-Euroopan sykkiviin kaupunkikohteisiin ja Etelä-Euroopan rantalomakohteisiin.

Helsinki-Vantaan uusin tulokas on lentoyhtiö Eurowingsin reittiavaus Berliiniin. Finnair puolestaan avaa reitin Norjan Bodøhön ja aloittaa uudelleen yhteydet Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan sekä Tanskan Billundiin. Italian Milanoon Finnair lentää jatkossa peräti kahdelle lentoasemalle, Malpensan lisäksi myös Linaten lentokentälle. Kesäkaudella Finnair lisää lentoja myös useisiin Euroopan pääkaupunkeihin tarjoten yli 50 suoraa lentoyhteyttä Eurooppaan.

Norwegian lentää kesällä 17 kohteeseen, joihin lukeutuvat suositut kesälomakohteet Nizza Ranskan Rivieralla sekä palaavat reitit Espanjan Mallorcalle ja Barcelonaan. Espanjaan yhtiö lentää myös suosittuun Malagaan ja Alicanteen. Muihin Etelä-Euroopan matkakohteisiin kuuluvat Kroatian Split ja Dubrovnik, Kreikan Ateena sekä Italian Pisa ja Venetsia.

Ryanairin siivillä Helsinki-Vantaalta pääsee muun muassa Pariisiin, Wieniin, Brysseliin ja Varsovaan.

– Nyt myös Aasian ja Yhdysvaltojen lentotarjonta paranee, sillä Finnair lisää viikkovuoroja suosittuihin kaukokohteisiin, Petri Vuori kertoo.

Finnair liikennöi kesäkaudella Helsinki-Vantaalta päivittäin Aasiassa Tokion Hanedan lentoasemalle, Hongkongiin, Delhiin, Bangkokiin ja Singaporeen.

Yhtiö lentää lisäksi useita kertoja viikossa myös Japanin Osakaan, Tokioon Naritan lentoasemalle, Kiinan Shanghaihin sekä Etelä-Korean Souliin ja Intian Mumbaihin. Finnairin lisäksi Japan Airlines lentää Tokion Hanedan lentoasemalle ja Juneyao Airlines Shanghain ja Zhengzhoun kentille Kiinassa.

Yhdysvaltojen kaupungeista Finnair kyyditsee matkustajia päivittäin New Yorkiin ja useita kertoja viikossa Chicagoon, Dallasiin, Los Angelesiin ja Seattleen. 

Alueellisten lentoasemien tarjonta kasvaa – omalta kotikentältä sujuvasti maailmalle

Tampere-Pirkkalan lentoaseman reittitarjonta kasvaa, kun Air Baltic laajentaa tarjontaansa kuuteen eri Euroopan kohteeseen. Matkustajille jo tuttujen Amsterdamin, Riian, Münchenin ja Kööpenhaminan lisäksi lentoja on kesällä suoraan Nizzaan ja Milanoon. Ryanair lentää viikoittain Tampere-Pirkkalan ja Lontoo Stanstedin välillä.

Lentoyhtiö SAS palauttaa kesäkuun alusta lennot Vaasan lentoaseman ja Tukholman Arlandan välillä. Tukholman yhteydet paranevat myös Turun lentoasemalla, kun SAS lisää kolmannen päivittäisen lennon Arlandaan. Turusta pääsee lisäksi Wizz Airin kyydissä lentämään suoraan Italian pääkaupunkiin Roomaan ja Puolan Gdanskiin.

– Olemme iloisia, että lentotarjonta kasvaa ja suomalaisten yhteydet maailmalle paranevat. Upeaa on myös, että Suomen kiinnostavuus matkakohteena on nousussa. Hyvä esimerkki on matkanjärjestäjä Voigt, joka tuo Savonlinnan lentoasemalle turisteja kolmella charter-lennnolla Rotterdamista suoraan Järvi-Suomen kauniiseen kesään, Petri Vuori sanoo.

Finavia Oyj
Viestintä

Kuvia median käyttöön:

https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/19608533/677032/fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finavia Oyj
Finavia Oyj
Lentäjäntie 3
01530 VANTAA

https://www.finavia.fi/fi

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 145 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1 400.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj

Finavia, Finnair and Patria to be launching partners of the New Aviation Museum10.10.2025 09:00:00 EEST | Press release

Finavia, Finnair and Patria join as the first launching partners of the New Aviation Museum. The aim is to support the preservation of Finnish aviation history and to present the current state of aviation and future opportunities at the New Aviation Museum. In the New Aviation Museum project, a new, memorable world-class destination will be built near Helsinki Airport in Aviapolis, Vantaa. The new museum concept combines exhibitions, digital experiences and events. The museum is being planned to become the attraction of the area, the living room of the neighbourhood and a meeting place for the aviation industry. The New Aviation Museum is set to be completed next to the current museum by the end of 2027. Finavia, Finnair and Patria have worked closely together to develop Finnish aviation for decades. All three companies are founding members of the Finnish Aviation Museum Foundation, which maintains the Aviation Museum. Next, the long-term partnership in the field of culture and aviatio

Finavia, Finnair ja Patria Uuden Ilmailumuseon lanseerauskumppaneiksi10.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Finavia, Finnair ja Patria liittyvät Uuden Ilmailumuseon ensimmäisiksi lanseerauskumppaneiksi. Tavoitteena on tukea suomalaisen ilmailuhistorian säilymistä sekä esitellä ilmailun nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia Uudessa Ilmailumuseossa. Uusi Ilmailumuseo -hankkeessa Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen Vantaan Aviapolikseen rakentuu uusi kansainvälisen tason elämyksellinen vierailukohde. Uudenlainen museokonsepti yhdistää näyttelyt, digitaaliset kokemukset ja tapahtumat. Museosta suunnitellaan kohdetta, joka tulee olemaan alueen vetonaula, lähiseudun olohuone sekä ilmailualan kohtaamispaikka. Uuden Ilmailumuseon on tarkoitus valmistua nykyisen museon viereen vuoden 2027 loppuun mennessä. Finavia, Finnair ja Patria ovat tehneet tiivistä yhteistyötä suomalaisen ilmailun kehittämiseksi vuosikymmenten ajan. Kaikki yhtiöt ovat perustajaosakkaita Suomen Ilmailumuseosäätiössä, joka ylläpitää Ilmailumuseota. Seuraavaksi pitkä kumppanuus jatkuu kulttuurin ja ilmailuperinnön saral

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye