Finnforel Oy:lle lupa laajentaa kalantuotantoa
Finnforel Oy:lle on myönnetty ympäristönsuojelulain mukainen lupa nostaa kirjolohien tuotantomäärä noin kaksinkertaiseksi, 2 700 tonniin vuodessa. Toiminta laajenee nykyisen laitoksen vieressä sijaitseviin tiloihin, jotka kuuluivat ennen Carelian Caviar Oy:lle. Uusien tilojen on tarkoitus olla käyttövalmiina vuoden 2022 aikana.
Kalankasvatuslaitos toimii kiertovesiperiaatteella. Kasvatusaltaiden vesi kiertää jatkuvasti puhdistuslaitteiston kautta. Vedestä poistetaan ravinteikasta lietettä, joka toimitetaan kuivattuna hyötykäyttöön. Kierrosta poistettu jätevesi sekä kalanjalostamon jätevedet käsitellään Stora Enso Oyj:n tehtaan jätevedenpuhdistamolla. Poikkeustilanteissa kalankasvatuslaitoksen jätevettä saa johtaa suoraan vesistöön enintään kahden tunnin ajan.
Kalanjalostamossa perataan ja fileoidaan pääasiassa oman kasvattamon kirjolohta. Jalostamossa käsitellään jatkossa enimmillään 2 800 tonnia kalaa vuodessa. Kalajäte toimitetaan hyötykäyttöön.
Myönnetyn vesitalousluvan mukaan Stora Enso Oyj:n omistamalta vesialueelta saa ottaa pintavettä kiertovesilaitokseen enintään 80 litraa sekunnissa. Poikkeustilanteiden varalle on olemassa varavedenottopaikka. Otettavan veden määrä on pienempi, kuin mitä Carelian Caviar Oy ja Finnforel Oy yhteensä aikanaan ottivat Haukivedestä.
Luvansaaja osallistuu Haukiveden vesistön tilan yhteistarkkailuun. Finnforel Oy:n tulee tarkkailla lisäksi muun muassa kasvatetun ja jalostetun kalan määrää, käytetyn rehun ja veden määrää sekä eri jätteiden ja jäteveden määrää ja laatua.
Päätös löytyy Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron ISAVI/9628/2020.
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätietoja
ympäristöylitarkastaja Raili Pärjälä, p. 0295 016 116
ympäristöneuvos Hennamaarit Korhonen, p. 0295 016 501
etunimi.sukunimi@avi.fi
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme