FinnSec 2023 ja Turvallisuus 2023 järjestetään lokakuussa

FinnSecissä voi tutustua turvallisuusteknologian palveluihin ja kuulla puheenvuoroja alan ajankohtaisista aiheista huippuammattilaisten esittelemänä. Turvallisuus
-tapahtuman puolella esitellään palo- ja pelastustoimesta vastaaville kävijöille ratkaisuja ja tuotteita sekä laajasti ohjelmasisältöä.
”Pääsemme pitkän odotuksen jälkeen tekemään kaikkien aikojen laaja-alaisinta turvallisuusalan tapahtumaa. Näiden kahden tapahtuman lisäksi Messukeskuksessa on samaan aikaan myös Kiinteistömessut 2023 ja Avita AudioVisualExpo 2023. Synergia tapahtumien välillä on vahva ja tuo lisäarvoa sekä näytteilleasettajille että kävijöille”, sanoo tapahtumakokonaisuudesta vastaava Jussi Kivikari Helsingin Messukeskuksesta.
Tapahtumien pääteemana turvallisempi tulevaisuus
FinnSec 2023 on Pohjoismaiden merkittävin turvallisuusteknologian ja -palveluiden tapahtuma, joka järjestetään nyt jo neljännentoista kerran Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma kokoaa turvallisuusalan ammattilaiset ja yritysjohdon sekä yritysten turvallisuudesta päättävät asiantuntijat tutustumaan alan uusiin trendeihin ja ratkaisuihin, päivittämään tietonsa ja verkostoitumaan. Tapahtuman järjestää Messukeskus Finnsecurity ry:n toimeksiannosta.
”Turvallisuusteknologia digitalisoituu nyt hurjaa vauhtia ja on erittäin ajankohtainen asia niin yrityksissä kuin asumisessa. Pääsemme yhdessä Turvallisuus-messujen kanssa esittelemään melkeinpä kaiken turvallisuusalaan liittyvän ja tarjoamaan kävijöille kokonaiskuvan yritys- ja asumisturvallisuuden osa-alueista. Turvallisuutta ja varautumista arvostetaan nyt paljon”, toteaa Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää.
Turvallisuus 2023 on palo- ja pelastusalan ammattitapahtuma, joka kokoaa palo- ja pelastusalan ammattilaiset tutustumaan alan uusiin tuotteisiin ja palveluihin, päivittämään tietonsa ja verkostoitumaan. Tapahtuman järjestää Messukeskus Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n toimeksiannosta nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuodesta 1982 Jyväskylässä ja Tampereella.
Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n puheenjohtaja Timo Kangasniemi uskoo yhden ison tapahtumakokonaisuuden kiinnostavuuteen.
”On hienoa, että pääsemme avaamaan Turvallisuus-messut Helsingissä. Tapahtuma tarjoaa ensi syksynä paljon mahdollisuuksia tehdä asioita uudella tavalla. Uskon yhteistyöhön eri tapahtumien välillä ja samanaikaisuudesta olevan hyötyä sekä kävijöille, että näytteilleasettajille. Yhdessä FinnSec-messujen kanssa tarjoamme palo-, pelastus- ja turvallisuusalan ammattilaisille ja turvallisuudesta vastaaville päättäjille kiinnostavan näyttämön lokakuussa Helsingissä.”
Molemmissa tapahtumissa on yhtenä alateemana Tulevaisuuden työnantaja, joka avaa urapolkuja opiskelijoille ja alanvaihtajille.
Suunnittelutyöt ja myynti käynnissä
FinnSec 2023 ja Turvallisuus 2023 -messujen osastomyynti on käynnissä ja molempien tapahtumien ohjelma julkaistaan viimeistään kesäkuussa. Odotettavissa on koko turvallisuusalan kokoava tärkeä tapahtuma, joka mahdollistaa verkostoitumisen entistä tehokkaammin.
FinnSec 2023 ja Turvallisuus 2023 järjestetään keskiviikosta torstaihin 11.–12.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumat ovat avoinna klo 9–16 ja avajaispäivänä on lisäksi After Work klo 16–19. Kävijät voivat rekisteröityä veloituksetta molempiin tapahtumiin. Messukeskus järjestää FinnSec-messut Finnsecurity ry:n toimeksiannosta ja Turvallisuus-messut Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n toimeksiannosta. FinnSec järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019 ja Turvallisuus vuonna 2018.
finnsec.fi LinkedIn: #finnsec2023
turvallisuus.messukeskus.comLinkedIn #turvallisuus2023
Lisätietoja: Anu-Eveliina Mattila, puh. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattilaviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release
Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.
Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote
Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme