Finnvera Oyj

Finnvera: Olemme varautuneet koronan myötä mahdollisesti lisääntyvään rahoituksen kysyntään

11.3.2020 10:13:56 EET | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Rahoittajien on varauduttava koronan myötä lisääntyvään kysyntään ja joustavuuteen suhtautumisessa esimerkiksi maksuaikoihin. Korona-viruksen vaikutus niin suomalaisiin pk-yrityksiin kuin vientiinkin korostui keskusteluissa, kun elinkeinoministeri Mika Lintilä avustajineen tapasi tänään Finnveran johtoa.

- Rahoittajien on varauduttava koronan myötä lisääntyvään kysyntään. Poikkeuksellinen aika vaatii rahoittajilta joustavuutta suhtautumisessa esimerkiksi maksuaikoihin. Tilanne on vakava ja Finnveralla on oltava keinot hoitaa osaltaan tilannetta niin, että taloudeltaan terveillä yrityksillä, joihin epidemialla on vaikutusta, on mahdollisuus päästä tämän ajan yli, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Finnveralla on 24 500 asiakasta ympäri Suomen useilla eri toimialoilla. Koronan vaikutukset eivät näy yhteydenotoissa vielä, mutta yhtiö on varautunut tilanteen muuttumiseen.

- Meillä on aiempien kriisien pohjalta kokemusta vastata poikkeuksellisen tilanteen synnyttämään kysyntään ja yritysten rahoitushaasteisiin. Tärkeää on, että yritykset olisivat ajoissa yhteydessä omaan pankkiinsa ja tarvittaessa myös suoraan Finnveraan, toteaa Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Pauli Heikkilä p. 029 460 2400

Liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä p. 029 460 2576

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Pauli Heikkilä p. 029 460 2400


Liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä p. 029 460 2576

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote

//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote

Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.

Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Etelä-Pohjanmaan investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla varovaisempaa11.3.2026 09:14:37 EET | Tiedote

Kokonaisuutena Finnveran myöntämän rahoituksen ja investointien taso pysyi lähellä edellisvuotta, mutta maakuntien välillä oli selviä eroja. Investoinneissa nähtiin selviä maakuntakohtaisia eroja: Etelä-Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla investoinnit laskivat suurten hankkeiden puuttuessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo säilyi vakaana ja osoitti yritysten halukkuutta kehittää toimintaansa epävarmuudesta huolimatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye