Finnvera Oyj

Finnvera tarkentaa tulosnäkymiään vuodelle 2020 koronapandemian jatkuneen epävarmuuden vaikutuksesta

3.11.2020 18:00:12 EET | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Pörssitiedote 3.11.2020

Tarkennetut tulosnäkymät vuodelle 2020

Koronapandemia aiheuttaa edelleen merkittävää epävarmuutta tulevaisuuden näkymiin. Finnvera-konsernin vuoden 2020 tulosnäkymät ovat tammi‒kesäkuun puolivuosikatsauksessa annetun mukaiset, eli konsernin tuloksen arvioidaan olevan luottotappiovarausten vuoksi tappiollinen johtuen makrotaloudellisten indikaattorien laskennallisesta vaikutuksesta ja yksittäisten riskin kohteiden riskiluokitusten heikkenemisestä.

Finnveran vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan luottotappiovaraukset kasvoivat tammi‒kesäkuussa noin 500 miljoonaa euroa. Yksittäisten riskin kohteiden riskiluokitukset ovat heikentyneet tämän jälkeen edelleen, minkä seurauksena luottotappiovarausten määrä on kasvanut kesäkuun lopusta arviolta noin 600 miljoonaa euroa. Luottotappiovarausten laskenta toteutetaan IFRS 9 -standardin mukaisesti. Toteutuneiden luottotappioiden määrä on edelleen maltillinen ja mahdollisesti toteutuvat tappiot selviävät myöhemmin.

Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiollinen erillistulos katetaan ensisijaisesti Finnveran taseessa olevasta vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahastosta. Mikäli taseen rahaston varat eivät riitä tappion kattamiseen, tappio katetaan lain mukaan valtiontakuurahaston varoista. Valtio vastaa valtiontakuurahastolain mukaan Finnveran vientitakuista ja erityistakauksista.

Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiollista tulosta kattava Finnveran vapaa oma pääoma ja valtiontakuurahaston varat olivat kesäkuun 2020 lopussa tammi‒kesäkuun tappiollisen tuloksen jälkeen 1,0 miljardia euroa.

Aiemmin 21.8.2020 julkistetut tulosnäkymät vuodelle 2020

Finnvera antoi tulosvaroituksen 1.7.2020 heikentäen Finnvera-konsernin vuoden 2020 tulosnäkymiä ja arvioi 21.8.2020 julkistetussa puolivuosikatsauksessa H1/2020 seuraavaa:

Koronapandemia aiheuttaa edelleen poikkeuksellista epävarmuutta näkymiin. Tämän hetken talousennusteiden perusteella arvioimme, että Finnvera-konsernin koko vuoden 2020 tulos on luottotappiovarausten vuoksi tappiollinen johtuen makrotaloudellisten indikaattorien laskennallisesta vaikutuksesta ja yksittäisten riskin kohteiden riskiluokitusten heikkenemisestä.

Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen julkistaminen

Finnvera-konserni julkistaa osavuosikatsaukset puolivuosittain. Finnvera-konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1.‒31.12.2020 julkistetaan 23.2.2021.

Lisätiedot:

Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, p. 029 460 2400
Ulla Hagman, talousjohtaja, p. 029 460 2458

Jakelu:

NASDAQ Helsinki Oy, London Stock Exchange, Keskeiset tiedotusvälineet, www.finnvera.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Icon 6 ja Icon 7 ‑risteilyalustilaukset varmistavat Suomen meriteollisuuden jatkuvuutta – Juuso Heinilä: ”Kestävä rahoitusmalli on vakiintunut, ja asiat etenevät myönteisesti”28.4.2026 09:45:45 EEST | Tiedote

Royal Caribbean Group (RCG) on julkistanut suunnitelmansa Icon 6 ja Icon 7 ‑alusten tilaamisesta Meyer Turun telakalta. Alusten on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030. Suunnitellut alushankkeet ovat myönteinen viesti Suomelle ja koko suomalaisen meriteollisuuden jatkuvuudelle. Ne heijastavat koko toimialan vahvistunutta näkymää, joka ulottuu varustamoista telakoihin ja laajaan meriteollisuuden ekosysteemiin. Alushankkeiden toteutuminen edellyttää aina rahoitusjärjestelyjä, joihin on rakennettu vakiintunut, kestävä rahoitusmalli viimeisimpien Icon-luokan alusten kohdalla, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.

Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote

Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote

//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye