Finnvera Oyj

Finnveran pääomasijoitustoiminta siirtyy Tesille

30.9.2021 14:00:00 EEST | Finnvera Oyj | Uutinen

Jaa
Finnvera Oyj myy koko jäljellä olevan pääomasijoitustoimintansa Tesille. Tänään toteutettu järjestely selkeyttää valtion pääomasijoitustoimintaa ja viimeistelee Finnveran asteittaisen luopumisen pääomasijoitustoiminnasta hallitusti niin, että kohdeyhtiöiden omistajuuden jatkuvuus säilyy. Järjestelyllä varmistetaan myös kohdeyritysten paremmat jatkorahoitusmahdollisuudet.

Kauppa sisältää EAKR-Aloitusrahasto Oy:n koko osakekannan ja 19,71 prosentin osuuden Innovestor Kasvurahasto I Ky:ssä. EAKR-Aloitusrahastossa on siirtohetkellä sijoituksia 23:ssa kohdeyhtiössä.

Järjestelyn taustalla on työ- ja elinkeinoministeriön linjaus, jonka mukaan Finnvera tulee luopumaan pääomasijoitustoiminnastaan. Finnveran vastuulla ollut aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminnan kehittämisvastuu on jo aiemmin siirtynyt Business Finland Venture Capital Oy:lle.

Tesi pyrkii varmistamaan kohdeyhtiöille pitkäjänteiseen arvonluontiin ja aktiiviseen omistajaohjaukseen perustuvan omistajuuden jatkumisen.Finnvera keskittyy rahoitusratkaisuillaan yritysten perustamisen, kasvun, uudistumisen sekä kansainvälistymisen ja viennin mahdollistamiseen.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj, 029 460 2400

toimitusjohtaja Jan Sasse, Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy), 040 861 9151

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) 
on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,9 miljardia euroa. www.tesi.fi @TesiFII 

Finnvera Oyj
tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vientitakuita. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA).www.finnvera.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj, 029 460 2400


toimitusjohtaja Jan Sasse, Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy), 040 861 9151

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran aluekatsaus 1−6/2026: Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä2.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote

Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.

Aluekatsaus 1-6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa – matkailu ja teollisuus vauhdittivat kehitystä2.9.2026 09:17:02 EEST | Uutinen

Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tammi–kesäkuussa yhteensä 55 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti matkailuhankkeet Pohjois-Savossa ja teollisuus Pohjois-Karjalassa. Samaan aikaan Finnveran myöntämä kokonaisrahoitus väheni 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alueiden yrityksille myönnettiin rahoitusta 44 miljoonaa euroa.

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Investointien rahoitus kovassa kasvussa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Taustalla meriteollisuuden imu ja yrityskaupat, myös maatalouden investoinnit herättävät kiinnostusta1.9.2026 09:40:07 EEST | Tiedote

Finnveran rahoitus investointeihin otti tammi–kesäkuussa 2026 kasvuloikan vuodentakaisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa rahoitetut investoinnit kasvoivat noin kolmanneksella, ja Satakunnassa investointien rahoitus lähes kolminkertaistui vuodentakaisesta. Varsinais-Suomessa kasvua selittää meriteollisuuden vetovoima ja Satakunnassa erityisesti yrityskaupat. Kehitys on positiivista, kun valtakunnallisesti Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus laski vuodentakaisesta. Myös maatalouden suurten investointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta etenkin Varsinais-Suomessa.

Kutsu: Finnveran aluekatsaus Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan talouteen ja rahoitukseen tiistaina 8.9.2026 klo 9.30 (Teamsilla)25.8.2026 15:52:37 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsauksen julkistusta tiistaina 8.9.2026 kello 9.00 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Päivi Kinnunen kertoa Finnveran alkuvuoden 2026 kotimaan rahoituksen jakautumisesta, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä kolmessa maakunnassa. Tilaisuus kestää noin 30 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Finnveran viestintään Johanna Norrenalle, johanna.norrena@finnvera.fi tai 040 837 2511 ennen tilaisuuden alkua. Lähetämme osallistujille Teams-linkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye