Finnveran rahoitus kohdistui alkuvuonna aiempaa enemmän yritysten kasvuhankkeisiin Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä – Pirkanmaalla investointi- ja omistajanvaihdosaktiivisuus muita maakuntia alhaisempi
31.8.2021 09:15:00 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Rahoituksen painopiste on edelleen yritysten käyttöpääomarahoituksessa, vaikkakin se kohdistuu nyt liiketoiminnan uuteen kasvuun. Käyttöpääomatarve oli voimakkain Pirkanmaalla, missä investointien ja yrityskauppojen rahoitus on edelleen normaalia alempana. Investointiaktiivisuus oli voimakkainta Päijät-Hämeessä ja omistajanvaihdokset piristyivät Kanta-Hämeessä.
Alueen maakunnista Pirkanmaalle myönnettiin tammi‒kesäkuussa 2021 rahoitusta yhteensä 63 miljoonaa euroa (109), Päijät-Hämeeseen 26 miljoonaa euroa (24) ja Kanta-Hämeen yrityksille 9 miljoonaa euroa (16).
Myönnetystä rahoituksesta 58 prosenttia kohdistui alueen kasvuhakuisille yrityksille.
Pirkanmaalla investointien osuus ”huolestuttavan matala”
Finnvera oli Pirkanmaalla mukana rahoittamassa yhteensä 246 miljoonan euron (198) kokonaisrahoitushankkeita. Kokonaisrahoituksesta Finnveran osuus on yleisesti noin kolmasosa hankkeesta riippuen. Selkeästi suurin osa kokonaisrahoituksesta oli Pirkanmaalla yritysten käyttöpääomatarpeita. Investointien osuus oli lähellä edellisvuoden tasoa ja huolestuttavan matala. Investointeihin kohdistui 28 miljoonaa euroa (26), kun määrä alkuvuonna 2019 oli 46 miljoonaa euroa.
- Investointihalukkuuden matalaa tasoa selittävät osaltaan maailmantalouden epävarmuustekijät mutta toisaalta myös työvoiman saatavuus sekä nousevat raaka-ainehinnat. Toisaalta, rahoitusmarkkinat toimivat tällä hetkellä hyvin, ja varsinkin hyvässä taloudellisessa kunnossa olevat yrityksen saavat markkinoilta riittävän kokonaisrahoituksen ilman Finnveran mukanaoloa, arvioi Finnveran Sisä-Suomen aluejohtaja Juha Ketola.
Finnvera oli alkuvuonna mukana noin 30 yrityksen omistajanvaihdoksen rahoituksessa Pirkanmaalla ja myönsi niihin rahoitusta yhteensä noin 4 miljoonaa euroa. Myös tämä on yhä huomattavasti matalammalla tasolla kuin ennen koronaa.
Teolliset toimialat ovat Pirkanmaalla perinteisesti vahvoja, ja teollisuusyrityksiin kohdistui yhä suurin osuus myönnetystä rahoituksesta, 24 miljoonaa euroa. Suhteellisesti huomattavasti enemmän rahoitusta myönnettiin kuitenkin matkailu- ja erityisesti ravitsemusalan yrityksille (17 miljoonaa euroa) sekä kaupan ja kuluttajapalvelualojen yrityksille (11 miljoonaa euroa). Verrattuna pandemiaa edeltäviin vuosiin muutos toimialojen suhteellisissa rahoitusosuuksissa on suuri.
- Matkailu- ja ravintola-alan sekä kaupan ja kuluttajapalvelujen yritysten toimintaan korona vaikutti huomattavasti voimakkaammin kuin teollisuuden alan yrityksiin, ja sen vuoksi ulkopuolista rahoitusta on tarvittu huomattavasti enemmän toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen, liiketoiminnan uudelleen käynnistämiseen ja kasvuun.
Päijät-Hämeessä investointiaikeet ovat käynnistyneet – Kanta-Hämeessä piristyivät omistajanvaihdokset
Päijät-Hämeessä Finnveran rahoittamien kokonaishankkeiden määrä oli 78 miljoonaa euroa, ja siitä investointien osuus oli merkittävin, 55 miljoonaa euroa.
- Pienelle maakunnalle nämä ovat hyviä lukuja ja kertovat alueen talouden kasvuvireestä, Ketola sanoo.
Yrityskauppoja Finnvera rahoitti Päijät-Hämeen alueella 13 kappaletta (13) noin 3 miljoonalla eurolla.
Toimialoista eniten rahoitusta kohdistui Päijät-Hämeen teollisille toimialoille, yhteensä 69 prosenttia Finnveran kokonaisrahoituksesta. Päijät-Hämeen matkailu- ja ravintola-ala selvisi alkuvuoden aikana ilman merkittävää Finnveran lisärahoitusta.
Kanta-Hämeen alueella Finnvera oli mukana rahoittamassa yhteensä noin 15 miljoonan euron kokonaisrahoitustarpeita, joista suurin osa eli 10 miljoonaa euroa kohdistui yritysten käyttöpääomatarpeisiin. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana, jolloin rahoitetut kokonaishankkeet olivat 28 miljoonaa euroa ja käyttöpääomarahoituksen osuus niistä 18 miljoonaa. Investointien osuus rahoitetuista kokonaishankkeista oli myös Kanta-Hämeessä edelleen huolestuttavan alhainen.
- Kanta-Hämeen talouden vilkastumisesta kertoo kuitenkin se, että lukumääräisesti omistajanvaihdokset piristyivät hieman Kanta-Hämeessä. Finnvera oli mukana rahoittamassa 14 omistuksenvaihdosta (10), ja niihin kohdistui miljoona euroa Finnveran rahoitusta (1,2).
Lisätiedot:
Juha Ketola, aluejohtaja, Sisä-Suomi, Finnvera, puh. 040 582 9280
LIITE: Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen aluekatsaus 1-6/2021 (PDF)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Ketola, aluejohtaja, Sisä-Suomi, Finnvera, puh. 040 582 9280
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote
Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Etelä-Pohjanmaan investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla varovaisempaa11.3.2026 09:14:37 EET | Tiedote
Kokonaisuutena Finnveran myöntämän rahoituksen ja investointien taso pysyi lähellä edellisvuotta, mutta maakuntien välillä oli selviä eroja. Investoinneissa nähtiin selviä maakuntakohtaisia eroja: Etelä-Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla investoinnit laskivat suurten hankkeiden puuttuessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo säilyi vakaana ja osoitti yritysten halukkuutta kehittää toimintaansa epävarmuudesta huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


